Siirry sisältöön
Kuva: Anna Autio

Kiusattujen lasten vanhempien vertaisryhmätoiminta jatkuu Vanhempainliitossa

MLL:n kehittämä vertaisryhmätoiminta kiusaamista kokeneiden lasten vanhemmille on siirtynyt Suomen Vanhempainliitolle. Verkkoryhmätoimintaa jatketaan ja kehitetään nyt Vanhempainliiton Kohti turvallista koulupolkua -hankkeessa.

Oman lapsen kiusatuksi tuleminen tai osallistuminen kiusaamiseen kuormittaa vanhempaa. Moni kokee jäävänsä yksin, joskus yhteistyö koulun kanssa ei suju tai vanhempien kesken syntyy ristiriitoja. Vanhempi tarvitsee usein apua siihen, miten tukea lasta ja samalla ratkoa vaikeaa tilannetta yhteistyössä koulun ja toisten vanhempien kanssa.

Vanhempainliiton hankkeessa jatketaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton kehittämää vanhempien vertaisryhmätoimintaa. Etäyhteyksin kokoontuvissa ryhmissä vanhemmat pääsevät jakamaan kokemuksiaan, ajatuksiaan ja tunteitaan kiusaamistilanteista ja niiden selvittelystä. Lisäksi hankkeessa tarjotaan mahdollisuutta saada tukea puhelimitse.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa vanhemman jaksamista ja valmiuksia tukea lastaan sekä kehittää yhteistyötä kodin ja koulun välillä kiusaamistilanteissa. Ryhmätoiminta käynnistyy syyskuusta alkaen.

Katso lisätietoa vertaisryhmistä ja siirry Vanhempainliiton sivulle.

Katso lisätietoa hankkeesta ja siirry Vanhempainliiton sivulle.

 

Kuva: MLL/ Anna Autio

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös