Siirry sisältöön

Nuoret tarvitsevat oman kriisikanavan

”Miten saan tän ahdistuksen loppumaan?” on kysymys, joka kuuluu nuorten omalla kriisikanavalla – Nuorten tukilinjalla – lähes joka ilta.

Nuorten ahdistusoireet ovat nousseet merkittävästi lyhyellä aikavälillä samoin kuin nuorten kokemat vaikeudet, joten ei yllätä, että ahdistuneisuus on teema, joka kuuluu myös anonyymilla nuorten tukikanavalla. Ongelmien lisääntyessä onkin tärkeää, että nuorille on tarjolla myös matalankynnyksen tukea yhä enemmän sekä erilaisia tapoja hakea apua.

Nuorten tukilinjalla apua etsivien nuorten puheluihin vastaavat sosiaalialan ammattilaiset joka ilta. Kyseessä on siis auttava puhelin, mikä voi tuntua digitaalisten sovellusten aikakaudella jopa vanhahtavalta tukimuodolta.

Kertoessani palvelusta törmäänkin ajoittain aikuisten ihmettelyihin siitä, että todellako lapset ja nuoret vielä haluavat soittaa, vaikka tukea tarjoavia chat-kanaviakin on tarjolla. Ja kyllä, moni lapsi ja nuori hakee apua puhelimitse. Nuorten tukilinjallakin vain noin joka kymmenenteen soittoyritykseen pystytään vastaamaan.

Nuorten tukilinja tarjoaa tukea ja apua erilaisissa akuuteissa ja haastavissa tilanteissa, mutta erityisesti siitä on tullut nuorten oma kanava ahdistuksen purkuun. Ahdistukseen liittyy usein niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oireita, kuten pelokkuutta, paniikin tunnetta, hengenahdistusta, sydämen tykytystä ja jopa huimausta. Voi vain kuvitella, miten pelottavalta kova ahdistuksen tunne voi nuoresta tuntua, erityisesti kun ahdistuneisuus helposti korostuu iltaisin yksin ollessa.

Mistä sitten helpotusta illan myöhäisinä tunteina, kun hengitys tuntuu salpaantuvan, sydämen lyönnit tihenevät ja paniikki valtaa mielen? Kaikilla ei ole verkostoa, johon tukeutua. Osa nuorista kokee häpeää ahdistuksestaan, jolloin puhuminen läheisille ei tule kysymykseen. Hätänumeroon soittaminen on taas monelle nuorelle liian iso kynnys, ja lisäksi hätäkeskus ei välttämättä ole ensisijainen taho ahdistuksen purkamiseen.

Onkin tärkeätä, että nuorille on oma paikka, johon voi ottaa yhteyttä mahdollisimman helposti ja jossa nuoret osataan kohdata. Epämääräistä ahdistusta voi olla vaikea sanoittaa. Silloin tarvitaan ymmärrystä ja osaamista kuulijalta. Jos ahdistuneen tunteet sivuutetaan, se vain pahentaa oloa entisestään. On siis valtava merkitys, miten nuori kohdataan.

Kovan ahdistuksen keskellä jo toisen ääni riittää usein rauhoittamaan pahinta olotilaa, sillä toisen ihmisen rauhallinen puhetyyli voi rauhoittaa hermostoa. Lisäksi toisen rauhoittava läsnäolo myös tukee haastavien asioiden kohtaamisessa. Tunteet tarttuvat ja niitä on helpompi välittää puhelimessa kuin esimerkiksi chatissa.

Äänellä ja äänenpainoilla pystymme rauhoittamaan toista paremmin kuin pelkillä kirjoitetuilla sanoilla, joiden merkitystä en yhtään väheksy. Kaikille tukimuodoille on ehdottomasti paikkansa, mutta akuutissa ahdistuksessa tarvitsemme toisen rauhoittavan äänen. Moni Tukilinjalle soittanut nuori on kertonut olotilan helpottaneen jo puhelun aikana.

MLL:n Nuorten tukilinja tarjoaa ammattilaisen apua nuorelle, joka kärsii itsetuhoisista ajatuksista, mielenterveysongelmista tai muista vaikeista tilanteista. Tavoitteena on helpottaa oloa ja auttaa nuorta tarvittaessa palveluiden piiriin. Ilmainen ja anonyymi puhelinlinja toimii numerossa 116 111 joka päivä kello 20–24.

Vuonna 2024 Tukilinjalla vastattiin 3 990 puheluun, ja vastaamattomia soitonyrityksiä tuli noin 33 000 kappaletta. Vastatuista puheluista noin 60 % koski psyykkiseen terveyteen liittyviä huolia sekä yksinäisyyttä.

Erika Viding

Erika Viding

asiantuntija, Nuorten tukilinja

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös