Tiedätkö, mitä poikasi ajattelee naisista? – MLL haastaa isät
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on kiinnittänyt huomiota yhä selkeämmin näkyvään ilmiöön: monet nuoret pojat viettävät paljon aikaa digiympäristöissä sellaisten sisältöjen parissa, joissa väkivalta, häirintä ja kiusaaminen ovat arkipäivää. Arvot ja asenteet saattavat valua myös ruudun ulkopuoliseen elämään. MLL haastaa nyt kaikki isät toimimaan ja keskustelemaan isänpäivään mennessä omien nuorten poikiensa kanssa. Vaikka tällä kertaa kampanjassa puhutellaan erityisesti isiä ja isähahmoja, on viesti tärkeä ihan kaikille vanhemmille.
MLL:n työn keskeisiä painopisteitä on vanhemmuuden tukeminen ja tänään käynnistyvässä kampanjassa kohderyhmäksi on valittu erityisesti isät. Vanhempien merkitys arvojen ja asenteiden kasvattajana sekä rooliesimerkkinä on todella suuri.
Haaste isille -kampanja pohjautuu valitettavan ajankohtaiseen, sekä julkisessa keskustelussa että MLL:n omissa selvityksissä havaittuun ilmiöön, jossa pojat kohtaavat yhä useammin väkivaltaa ihannoivaa ja naisia halveksivaa puhetta mm. somessa ja digipeleissä. Aihe nousi vahvasti esiin MLL:n nettikiusaamiskyselyssä, ja MLL:n lasten ja nuorten kanavissa (116111) seksuaalinen häirintä tai seksuaaliväkivallan kokemukset ovat puheissa viikoittain. Kouluterveyskyselyn mukaan kolmas osa tytöistä kohtaa seksuaalista häirintää.
– Tuore kysely osoittaa, että tyttöjen kokema häirintä on vähentynyt, mikä on hieno asia, mutta edelleen jopa kolmas vastanneista tytöistä on kertonut kokevansa häirintää. Häirinnälle altistuminen vaikuttaa merkittävästi tyttöjen hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteeseen sekä käsityksiin oikeudenmukaisesta maailmasta, MLL:n auttavien palvelujen päällikkö, psykoterapeutti Tatjana Pajamäki toteaa.
Monet nuoret miehet kohtaavat sosiaalisessa mediassa vaikuttajien sisältöjä, joissa esiintyy naisvihamielisiä arvoja, elämäntapoja ja uskomuksia. Myös pelikulttuurissa naisten esineellistäminen, halveksunta sekä häirintä on entistä tavallisempaa. Vaarana on, että somen sekä pelimaailman puheet ja toimintamallit heijastuvat kasvokkaisiin kohtaamisiin. Etenkin jos vastapainoa ei saada muualta. Siksi haastamme isät keskustelemaan poikiensa kanssa – olemaan läsnä ja kysymään poikansa ajatuksista ja arvomaailmasta.
Kampanjan konkreettisena tavoitteena on, että mahdollisimman moni isä käy aiheesta keskustelun poikansa kanssa isänpäivään mennessä.
– Toivomme, että vanhemmat pitävät yllä avointa keskusteluyhteyttä lasten ja nuorien kanssa ja pysyvät kärryillä siitä, millaisia arvoja ja ajatuksia nuoret mm. digiympäristöissä kohtaavat, ja miten he niihin suhtautuvat. Kuinka moni on kysynyt esimerkiksi sitä, tunnistaako oma nuori tyttöihin kohdistuvaa häirintää ja mitä hän siitä ajattelee? Tatjana Pajamäki kysyy.
Kampanjan pääkasvona ja isien haastajana toimii suurperheen isä, näyttelijä-muusikko Konsta Hietanen. Hietanen kertoo videolla keskusteluistaan omien lastensa kanssa ja haastaa kaikki isät mukaan. Haastetta levittämään on lähtenyt mukaan myös yrityksiä ja muita toimijoita.
Kampanjasisällöt tulevat näkymään lokakuussa laajasti mm. sosiaalisessa mediassa sekä katukuvassa ympäri Suomen. Kampanjan on toteuttanut hyväntekeväisyystyönä mainostoimisto Avidly.
Kampanjasivusto haasteisille.fi tarjoaa vanhemmille lisätietoa aiheesta sekä vinkkejä keskustelun käymiseen oman lapsen kanssa.
Jos video ei näy, voi sen katsoa myös Youtubessa.