Näin minua kutsuttiin noin 15-vuotiaana, lukion aloittaneena. ”Perhekeskustelun” päätteeksi äiti sanoi (ulkomuistista) seuraavasti:
> Sinä varmaan tähän reagoit vahvasti, mutta minusta ne [videopelit] ovat yksinkertaisille ihmisille. Sinun on mielestäni jo aika tuossa iässä niistä luopua.
Isä nyökkäsi, hymähti tai oli hiljaa (eli reaktiollaan hyväksyi).
Äidillä on yliopistotutkinto, mistä hän on useasti lapsia muistuttanut. Minkään havaittavan korkean älykkyyden sijaan asia näkyy lähinnä auktoriteetin esittämisessä, hän voi vaikka lausua erittäin kärkevän väitteen tietokonepelistä tuntematta asiaa lainkaan. Tuskin hänellä käy ikinä mielessäkään tehdä mitään tutkimustyötä alhaisen ja itsestäänselvän asian suhteen.
Itse videopelien yksinkertaisuuteen, valtaosa vaatinee enemmän opettelua kuin perustasolla lienee kaikenikäisille soveltuva ja ennen kaikkea kaikenikäisten vähintään *hyväksymä* shakki. Shakkia pelataan koon 8×8 laudalla, kuudella yksiköllä joilla on omat liikkeensä (tai siirrot). Peli ei mm. yritä mallintaa kaukotaistelua, yksiköiden omaa tahtoa ja joukkomoraalia, maastoa ja maan muotoa. Shakki on vuoropohjainen pääosin ”reaaliajassa” liikkuvien videopelien (luonnollisesti myös valtaosa urheilulajeista) sijaan.
—
Syytös ei aikanaan juuri loukannut, mutta olen aikuisiällä alkanut pitää hyvin halventavana. En ole suoraan äidiltäni asiasta kysynyt (ei selkeästi halua keskustella kasvatuksesta), mutta muut läheiset aikuiset väittävät (en tiedä ovatko tosissaan) hänen olleen luultavasti vihainen. Mitään ärtymykseen viittaavaa on sinällään silloin havainnut.
