MLL:n lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle lastensuojelulaista
Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto 16.11.2026
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
Hallituksen esitys eduskunnalle lastensuojelulaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 182/2026 vp)
Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) kiittää sosiaali- ja terveysvaliokuntaa mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä.
MLL pitää lastensuojelulainsäädännön selkeyttämistä sekä lasten, nuorten ja perheiden varhaisen tuen vahvistamista tärkeinä tavoitteina. Hallituksen esitystä on muutettu lausuntokierroksen jälkeen osittain myönteiseen suuntaan. MLL pitää hyvänä, että lain vakiintunut nimi lastensuojelulaki säilytetään, lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän enimmäisasiakasmääräksi ehdotetaan 30 lasta ja sosiaalityöntekijän tehtäviin kirjataan kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen sijoituksen toteutumisen ja lainmukaisuuden valvonta.
Esitykseen sisältyy parannuksista huolimatta merkittäviä riskejä lasten oikeuksien sekä riittävän ja oikea-aikaisen tuen toteutumiselle. MLL katsoo, että esitystä on vielä muutettava ja täsmennettävä valiokuntakäsittelyssä.
Lasten putoaminen tarpeenmukaisten palvelujen ulkopuolelle on estettävä
Esityksessä nostetaan lastensuojeluasiakkuuden kynnystä ja siirretään huomattava osa lasten ja perheiden tuesta sosiaalihuoltolain perusteella järjestettäväksi. Muutosta on arvioitava yhdessä sosiaalihuoltolain muuttamista koskevan esityksen (HE 180/2026). kanssa. Kyse on lasten ja perheiden palvelujärjestelmän laajasta muutoksesta, jonka vaikutuksia ei voida tarkastella erillisinä lakihankkeina.
MLL pitää varhaisen tuen vahvistamista välttämättömänä. Tavoite ei kuitenkaan toteudu siirtämällä palveluja ja asiakkuuksia lain piiristä toiseen. Sosiaalihuollon perustason palvelujen saatavuus, erityisosaaminen ja voimavarat on turvattava ennen lastensuojeluasiakkuutta koskevien muutosten voimaantuloa.
Esityksen vaikutusarvioinnissa tunnistetaan, että puutteellinen resursointi voi heikentää lasten oikea-aikaisen ja riittävän tuen toteutumista, kasvattaa alueellisia eroja ja lisätä raskaampien toimenpiteiden tarvetta. Riskinä on, että lapsi ei täytä lastensuojeluasiakkuuden edellytyksiä, mutta ei myöskään saa sosiaalihuoltolain nojalla riittävän intensiivistä ja pitkäkestoista tukea.
Lapsen avun saaminen ei saa riippua siitä, minkä lain tai hallinnollisen asiakkuuden piiriin lapsi kuuluu. Lastensuojeluasiakkuuden päättämisen edellytykseksi tulee kirjata lakiin, että lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä on arvioinut lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden tulevan turvatuiksi muilla palveluilla.
Lapsen oikeus laadukkaaseen sosiaalityöhön on turvattava
Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän enimmäisasiakasmääräksi ehdotetaan nykyisen lainsäädännön mukaisesti 30 lasta. MLL suhtautuu kriittisesti esityksessä ehdotettuun mahdollisuuteen ylittää enimmäisasiakasmäärä tilapäisesti. Sääntelyssä ei määritellä poikkeamisen enimmäiskestoa eikä riittävän täsmällisiä seurantavelvoitteita. Vaarana on, että poikkeukseksi tarkoitettu menettely muodostuu pysyväksi käytännöksi erityisesti henkilöstöpulasta kärsivillä hyvinvointialueilla.
Poikkeamisen tulee olla lyhytaikaista, lapsen edun kannalta välttämätöntä ja kirjallisesti perusteltua. Poikkeaminen ei saa perustua hyvinvointialueen yleiseen henkilöstöpulaan tai taloudelliseen tilanteeseen. Lakiin tulee lisätä poikkeamisen enimmäiskesto sekä hyvinvointialueen velvollisuus seurata ja raportoida asiakasmäärien toteutumisesta.
Riittävä ajankäyttö on turvattava myös sosiaalihuoltolain mukaisessa lapsiperheiden sosiaalityössä ja jälkihuollossa. Lastensuojeluasiakkuuden kynnyksen nostaminen siirtää sosiaalihuollon palveluihin aiempaa vaativammissa tilanteissa olevia lapsia ja perheitä. Myös sosiaalihuoltolain mukaisessa lapsiperheiden sosiaalityössä ja jälkihuollossa tulee säätää työntekijäkohtaisesta asiakkaiden enimmäismäärästä.
Lapsen oikeus suojeluun on varmistettava sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnoissa
Ehdotetussa huostaanottoa koskevassa 50 §:ssä korostetaan huostaanoton viimesijaisuutta ja muiden sosiaali- ja terveyspalvelujen ensisijaisuutta. Tavoite ehkäistä tilanteita, joissa lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle ensisijaisesti tarvitsemiensa palvelujen puuttumisen vuoksi, on perusteltu.
Sääntely ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että lapsen välttämätön suojelu viivästyy tai jää toteutumatta siksi, ettei esimerkiksi lasten- tai nuorisopsykiatrista hoitoa ole saatavilla. Lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon rajapinnan ongelmat ovat jo pitkään vaarantaneet lasten oikeuden tarvitsemaansa hoitoon ja suojeluun. Uusi säännös voi epäselvästi sovellettuna lisätä vastuun siirtämistä palvelusta toiseen.
Ehdotettua 50 §:ää tulee täsmentää siten, ettei muiden sosiaali- tai terveydenhuollon palvelujen ensisijaisuus muodosta huostaanotolle uutta lisäedellytystä tilanteessa, jossa lapsen terveys tai kehitys on vakavasti vaarantunut. Muiden palvelujen puuttuminen, viivästyminen tai riittämättömyys ei saa estää tai viivästyttää lapsen välttämättömän suojelun toteuttamista. Lastensuojelulla on tällöinkin viimesijainen turvaamistehtävä.
Lain toimeenpanon yhteydessä on laadittava valtakunnallisesti yhtenäiset, kirjalliset toimintamallit lastensuojelun ja lasten- ja nuorisopsykiatrian yhteistyöhön. Niissä on määriteltävä vastuut, toimivaltuudet, menettelyt kiireellisissä tilanteissa sekä palvelujen yhteensovittaminen lapsen yksilöllisten tarpeiden perusteella.
Lapsen osallisuuden tulee toteutua käytännössä
MLL pitää tärkeänä, että esityksessä vahvistetaan lapsen mielipiteen selvittämistä ja lapsen kanssa työskentelyä koskevaa sääntelyä. Lapsen osallisuus ei kuitenkaan toteudu pelkästään menettelysäännösten avulla. Se edellyttää, että työntekijällä on aikaa tavata lapsi henkilökohtaisesti ja rakentaa lapseen luottamuksellinen suhde.
Lapsen mielipide on selvitettävä iän ja kehitystason mukaisella tavalla, ja lapselle on kerrottava ymmärrettävästi, miten lapsen näkemykset on otettu huomioon. Lapsen henkilökohtaiset tapaamiset tulee lähtökohtaisesti järjestää kasvokkain. Erityistä huomiota on kiinnitettävä pienten lasten, vammaisten lasten, kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten sekä kielellisiin ja kulttuurisiin vähemmistöihin kuuluvien lasten osallisuuteen.
Lapsen edun arviointia koskevaa sääntelyä ja perusteluja tulee edelleen täsmentää. Lapsen etu saa sisältönsä lapsen oikeuksista ja yksilöllisistä tarpeista. Arvioinnin tulee olla järjestelmällistä, perusteltua ja dokumentoitua, ja siinä on otettava huomioon lapsen oikeuksien kokonaisuus.
Sijaishuoltoa on uudistettava kokonaisuutena
Sijaishuoltoa on uudistettava kokonaisuutena lapsen oikeuksien ja yksilöllisten tarpeiden pohjalta. Yksittäiset henkilöstöä, turvallisuutta ja toimivaltuuksia koskevat muutokset eivät korvaa sijaishuollon laadun kokonaisvaltaista kehittämistä. Sijaishuollon tulee perustua riittävään aikuisten läsnäoloon, turvallisiin ja pysyviin ihmissuhteisiin, lapsen yksilölliseen kohtaamiseen ja mahdollisimman kodinomaiseen arkeen. Kansallisten sijaishuollon laatukriteerien toimeenpanoa ja seurantaa tulee vahvistaa.
Sijaishuollon turvallisuutta ei pidä rakentaa henkilöstöä vähentämällä
MLL suhtautuu kriittisesti lastensuojelulaitosten henkilöstön käyttöä joustavoittaviin ehdotuksiin. Lastensuojeluasiakkuuden kynnyksen noustessa laitoksiin sijoitettavien lasten tilanteet ovat keskimäärin entistä vaikeampia ja lasten tuen tarpeet moninaisempia. Tähän nähden hoito- ja kasvatushenkilöstön tosiasiallisen määrän vähentäminen tai henkilöstörakenteen väljentäminen on väärä suunta.
Sijaishuollon turvallisuus ja laatu perustuvat riittävään, osaavaan ja pysyvään henkilöstöön sekä lasten ja aikuisten välisiin luottamuksellisiin suhteisiin. Henkilöstömitoituksen tulee vastata yksikössä olevien lasten yksilöllisiä tarpeita eikä vain lasten lukumäärää. Mitoituksessa on otettava huomioon myös henkilöstön poissaolot, työntekijöiden samanaikainen läsnäolo sekä mahdollisuus lasten yksilölliseen kohtaamiseen.
Turvahenkilöitä koskevaa sääntelyä on täsmennettävä
MLL pitää turvahenkilöitä koskevaa sääntelyä ongelmallisena. Turvahenkilöiden ottaminen osaksi lastensuojelulaitosten henkilöstöä voi normalisoida turvallisuushenkilöstön käytön, heikentää laitosten kodinomaisuutta ja kuntouttavaa toimintakulttuuria sekä vaarantaa lasten mahdollisuuden rakentaa luottamuksellisia suhteita aikuisiin.
MLL katsoo, ettei turvahenkilöitä koskevaa sääntelyä tule hyväksyä ilman perusteellista perus- ja ihmisoikeusarviointia ja sääntelyn olennaista täsmentämistä. Sijaishuollon turvallisuus tulee ensisijaisesti varmistaa riittävällä hoito- ja kasvatushenkilöstöllä, henkilöstön osaamisella ja pysyvyydellä sekä tarkoituksenmukaisilla tiloilla. Turvahenkilö ei saa korvata hoito- ja kasvatushenkilöstöä eikä osallistua lapsen hoitoon tai kasvatukseen.
Ehdotetut toimivaltuudet merkitsevät puuttumista henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Sääntelyä on siksi arvioitava huolellisesti perustuslain 124 §:n sekä lasten perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Jos sääntely hyväksytään, turvahenkilöiden käyttö tulee rajata aidosti poikkeuksellisiin ja välttämättömiin tilanteisiin. Käytölle on asetettava tiukat edellytykset, koulutusvaatimukset, dokumentointivelvollisuus ja ulkopuolinen valvonta.
Sijaishuollon valvonta edellyttää riittäviä voimavaroja
MLL pitää sijaishuollon valvontavastuiden selkeyttämistä tarpeellisena. Lapsikohtainen valvonta ei kuitenkaan voi jäädä sen varaan, että lapsi itse tunnistaa epäkohdan ja kertoo siitä sosiaalityöntekijälleen.
Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on tavattava sijoitettua lasta riittävän usein henkilökohtaisesti ja kahden kesken. Sijoituspaikan olosuhteita ja lapsen kohtelua on seurattava suunnitelmallisesti. Lapselle on annettava iän ja kehitystason mukaisessa, saavutettavassa muodossa tietoa lapsen oikeuksista, rajoitustoimenpiteistä, muistutuksen ja kantelun tekemisestä sekä tahoista, joilta lapsi voi saada riippumatonta apua.
Myös perhehoidon valvontaa ja perhehoitajien tukea on vahvistettava. Hyvinvointialueille ja valvontaviranomaisille tulee osoittaa tehtävien edellyttämät voimavarat.
Jälkihuollon jatkuvuus ja erityisosaaminen on turvattava
Jälkihuollon siirtäminen sosiaalihuoltolain piiriin ei saa heikentää jälkihuoltoon oikeutettujen lasten ja nuorten palveluja, oikeusturvaa tai tuen jatkuvuutta. Sijaishuollon päättyminen on nuorelle merkittävä ja usein haavoittuva siirtymävaihe. Organisatorinen muutos ei saa johtaa työntekijän vaihtumiseen, palvelujen katkeamiseen tai erityisosaamisen menettämiseen.
Jälkihuollon tulee säilyä subjektiivisiin oikeuksiin perustuvana yksilöllisen tuen kokonaisuutena. Nuorelle on turvattava tarpeen mukainen tuki asumiseen, toimeentuloon, koulutukseen, työllistymiseen, ihmissuhteisiin ja mielenterveyteen. Jälkihuollon asiakasmäärät on pidettävä sellaisina, että työntekijällä on mahdollisuus pitkäjänteiseen ja nuoren tarpeisiin vastaavaan työskentelyyn.
Voimaantuloa on siirrettävä ja toimeenpano turvattava
Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2027. Uudistus edellyttää huomattavia muutoksia palvelurakenteisiin, työnjakoon, ammattilaisten tehtäviin, tietojärjestelmiin ja sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain väliseen rajapintaan. Hyvinvointialueille jää erittäin lyhyt aika valmistautua muutoksiin.
MLL esittää lakien voimaantulon siirtämistä. Voimaantulo voidaan toteuttaa vasta, kun hyvinvointialueilla on uudistuksen edellyttämät palvelut, henkilöstö, osaaminen, tietojärjestelmät ja yhteistyörakenteet. Liian nopea toimeenpano kasvattaa alueellisten erojen, lain epäyhtenäisen soveltamisen ja palvelukatkosten riskiä.
Toimeenpanoon on osoitettava riittävä rahoitus. Hyvinvointialueiden rahoitusta ei tule vähentää ennakoitujen säästöjen perusteella ennen kuin uudistuksen vaikutuksista on luotettavaa seurantatietoa. Uudistus edellyttää valtakunnallista koulutusta, yhtenäisiä soveltamisohjeita sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja valvontaviranomaisten riittäviä voimavaroja.
Lain vaikutuksia on seurattava heti voimaantulosta lähtien. Seurantaan on sisällytettävä lasten ja nuorten oma kokemustieto. Seurantatiedon perusteella havaittuihin lasten oikeuksia, palvelujen saatavuutta tai alueellista yhdenvertaisuutta heikentäviin vaikutuksiin on puututtava viivytyksettä. Hallituksen tulee antaa eduskunnalle selvitys uudistuksen vaikutuksista viimeistään kahden vuoden kuluttua lain voimaantulosta.
Yhteenveto
MLL pitää hallituksen esitykseen lausuntokierroksen jälkeen tehtyjä parannuksia tärkeinä. Esitystä ei kuitenkaan tule hyväksyä ilman lasten oikeuksia turvaavia muutoksia ja täsmennyksiä.
MLL esittää, että sosiaali- ja terveysvaliokunta:
- varmistaa, etteivät lapset jää heille tarpeenmukaisten sosiaalihuollon ja lastensuojelun palvelujen ulkopuolelle
- edellyttää sekä lastensuojelulain mukaisten palvelujen riittävän resursoinnin lisäksi sosiaalihuoltolain mukaisten lasten, nuorten ja lapsiperhepalvelujen riittävän resursoinnin, erityisosaamisen ja työntekijämitoituksen varmistamista
- rajaa lastensuojelun asiakasmitoituksesta poikkeamisen lyhytaikaiseksi, tarkkarajaiseksi, perustelluksi ja valvotuksi
- täydentää 50 §:ää siten, että lastensuojelun viimesijainen turvaamistehtävä säilyy myös silloin, kun lapsen tarvitsemia muita palveluja ei ole saatavilla
- varmistaa sijaishuollon laadun ja turvallisuuden riittävällä hoito- ja kasvatushenkilöstöllä, lapsikohtaisella valvonnalla sekä turvahenkilösääntelyn perusteellisella perus- ja ihmisoikeusarvioinnilla
- siirtää uudistuksen voimaantuloa ja turvaa toimeenpanon rahoituksen, koulutuksen, kansallisen ohjauksen ja velvoittavan vaikutusseurannan
Lastensuojelulain uudistamisen ensisijaisena tavoitteena tulee olla lasten oikeuksien, hyvinvoinnin, turvallisuuden ja vahvistaminen. Lyhyen aikavälin säästöt eivät saa johtaa tarvittavien palvelujen ja tuen viivästymiseen, lasten tilanteiden vaikeutumiseen tai raskaampien palvelujen tarpeen kasvuun.
Helsingissä 16.11.2026
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry
Esa Iivonen
vaikuttamistyön johtaja