Siirry sisältöön

Lapsen oikeuksien päivä

Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Vuonna 2017 päivää juhlistetaan yhdenvertaisuus-teemalla. Hyvä keino tutustua lapsen oikeuksien sisältöön on lukea Lapsemme 3/2017 -lehdessä julkaistu juttu, jossa oikeudet on esitetty selkokielellä. MLL:n nettisivuilta löytyy lisäksi kattavasti materiaalia lapsen oikeuksista,  muun muassa siitä miten oikeudet toteutuvat Suomessa.

Lisätietoa saa myös Lapsen oikeudet -nettisivustolta, jonka blogissa käydään lapsen oikeuksien artikkeleita läpi yksityiskohtaisemmin. Sivustolle on myös koottu lapsen oikeuksien viikon tapahtumia.

Tänä vuonna ala- ja yläkouluille järjestettiin lapsen oikeuksista videokilpailu. Reilu koulu -kilpailuun tulleet videot ovat nähtävissä YouTubessa. Katselukertojen perusteella suosituimmat pääsivät finaaliin ja voittajat julistetaan lapsen oikeuksien päivänä.

Lapsi- ja perhejärjestöt yhdessä lapsiasiavaltuutetun kanssa kannustavat liputtamaan lapsen oikeuksien päivänä. Tavoitteena on saada lapsen oikeuksien päivästä virallinen kalenteriin merkitty liputupäivä. Tällä hetkellä sisäministeriö suosittaa liputtamaan 20.11. Mitä useampi osallistuu liputukseen, sitä varmemmin lapsen oikeuksien päivästä tulee vakiintunut liputuspäivä.

Sosiaalisessa mediassa oikeudet löytyvät aihetunnisteilla #sunoikeudet ja #lapsenoikeudet

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös