Siirry sisältöön

Tukilinja auttaa ahdistunutta nuorta

Avun pyytäminen ei ole nuorille helppoa. MLL:n Nuorten tukilinja -puhelinpalvelu on yli kolmen vuoden ajan auttanut nuoria erityisesti mielenterveyden ongelmissa ja yksinäisyyden pohdinnassa. Palvelun julkinen rahoitus on päättynyt, mutta toiminta jatkuu lahjoitusvaroin.

Nuorten tukilinjalla vastataan Lasten ja nuorten puhelimen jatkona yhteydenottoihin joka päivä kello 20–24 numerossa 116 111. Päivisin puhelimeen vastaavat MLL:n koulutetut vapaaehtoiset, mutta iltakahdeksalta vastaajiksi vaihtuvat MLL:n ammattilaiset. Nuorten tukilinja tarjoaa kriisitukea nuorille nimenomaan ilta- ja yöaikaan.

– Iltaisin monella nuorella on ahdistunut olo tänne soittaessaan ja tilanne saattaa olla akuutti. Vastaajina on hyvä olla sosiaalialan ammattilaisia, jotka osaavat auttaa nuoria vaikeissa tilanteissa ja tarvittaessa myös ohjata nuoren muiden tukipalvelujen piiriin. Esimerkiksi jos nuorella on akuutti ahdistus päällä, niin ensin pyritään rauhoittamaan nuori ja sen jälkeen kartoitetaan kokonaistilannetta ja tuen tarvetta. Puhelimessa pystymme paremmin tarkastamaan nuoren psyykkisen kunnon kuin esimerkiksi chatissa, Nuorten tukilinjan asiantuntija Erika Viding kertoo.

Nuorten tukilinja on anonyymi ja maksuton palvelu, mikä helpottaa nuoria ottamaan yhteyttä. Osa soittajista kertoo pyytäneensä jo apua muista palveluista, mutta niiden saaminen kestää. Itsetuhoisia ajatuksia miettivän tulee saada apua nopeasti. Tukilinjan työntekijät auttavat tarvittaessa esimerkiksi ambulanssin tilaamisessa.

– Hätäkeskukseen soittaminen saattaa olla nuorelle itselleen liian korkean kynnyksen takana, Viding sanoo.

Tukilinjaan voi soittaa nimettömänä, mikä on monelle tärkeä asia. Omasta pahoinvoinnista ei välttämättä haluta puhua läheisille tai kouluterveydenhoitajalle. Jo se, että asiasta ja tunteistaan saa kertoa kuuntelevalle aikuiselle, saattaa helpottaa tilannetta. Viding toteaa, että usein puhelun aikana nuori kiittää ja kertoo, että olo on rauhallisempi.

– Nuorten ahdistuneisuus ja keskustelun tarve ovat kasvaneet viime vuosien aikana. Nuorten tukilinja käynnistettiin vuonna 2023 kolmivuotisena hankkeena Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoituksella. Tuki päättyi viime vuoden lopulla, mutta tukilinjalle on niin suuri tarve, että MLL päätti jatkaa palvelua säätiö- ja lahjoitusvaroin ylläpidettynä palveluna, Viding kertoo.

Nuorten tukilinjan ammattilaiset auttavat vuosittain tuhansia nuoria. Puhelujen kesto on muutamasta minuutista vajaaseen tuntiin. Koska vastaajia on kaksi ja puhelu saattaa kestää, niin nuori voi joutua odottelemaan omaa vuoroaan ja soittamaan uudelleen.

– Pääosin puhelut ovat keskustelutukea ja aiheena on usein psyykkiseen terveyteen liittyvät huolet. Taustalla on erilaisia syitä, kuten tulevaisuuteen liittyvät pelot ja epävarmuudet, traumaattiset kokemukset sekä huoli omasta tai läheisen voinnista. Yksinäisyys ahdistaa nuoria eniten. Kiusaaminen on myös monessa keskustelussa mukana, ja nuori saattaa esimerkiksi kertoa, että koulussa aloitettu kiusaaminen jatkuu illalla somessa. Meillä on soittajien joukossa nuoria, jotka ottavat meihin yhteyttä useampia kertoja, sillä he eivät ole saaneet tarvitsemaansa apua muualta tai he tarvitsevat täydentävää tukea Viding sanoo.

Moni yhteyttä ottava nuori on sanonut, että Nuorten tukilinja on ainoa paikka, josta he saavat ammattilaisen apua ilta-aikaan.

Nuorten Tukilinja kautta voi varata myös suoran soittoajan, jolloin keskusteluun pääsyä ei tarvitse jonottaa. Nämä ajat toteutetaan arkisin kello 9–17. Myös varatut soittoajat ovat anonyymeja ja maksuttomia.

Vuonna 2025 Nuorten tukilinjassa vastattiin 5 860 puheluun. Soitonyrityksiä oli noin 19 200. Yhteydenottajista 61 prosenttia oli tyttöjä ja 33 prosenttia poikia.

Lahjoituksesi avulla pystymme kuuntelemaan ja tukemaan nuoria myös iltaisin.

Lahjoita nyt

Johanna Pelto-Timperi

Kirjoittaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös