En enää osaa enkä jaksa enkä pysty kasvattamaan lastani. . . En osaa enkä kykene enää ymmärtämään sitä, että hän ei usko ”ei saa lyödä” eikä ”ei saa haukkua” ketään, ei edes sisaruksiaan. Nyt hän haukkuu sitten myös minua.
En enää jaksa puuttua tuon 10-vuotiaan tytön toimintaan. . . Mitä ihmettä teen???
Hei!
Itselläni on 10 vuotias poika jolla on ad/hd. Olen itse aloittanut taisteluni kuusi vuotta sitten. Tilasin ajan Perhesuunnittelu neuvolaan (Jonotus aika 6kk). Siitä alkoi minun ja poikani taistelu jokapäiväisestä elämästä. Periksi en ole antanut vaikka monta kertaa on sanottu, että pärjäätte nyt omillanne, mutta aina on löytynyt heiltä hetkiä jolloin olen saanut kääntyä ammattiauttajien puoleen. En ole siis luovuttanut. Mitään ei saa jos itse ei osaa vaatia.
Jokainen vanhempi osaa kasvattaa lastaan, mutta apua pitää uskaltaa pyytää. Toimenpiteet mitä ammatti ihmiset käyttää ei aina ole helppoja vanhemmille, mutta päivä kerrallaan ne tulevat myös omaan arkeen.
Voimia Sinulle!
Hei!
Meilläkin oli vastaavia haasteita ekaluokkalaisen kanssa. Meillä auttoi, se kun aloimme kiinnittämään huomiota kaikkeen positiiviseen. Asioihin, jotka lapsi teki hyvin. Eli huomioimme mahdollisimman vähän kaikkea negatiivista.
Hyviä vinkkejä löytyy esim kirjasta Arne Skodvin: lapselle rajat. Vaikka kirjassa on paljon päiväkoti-ikäiseen viittavia esimerkkejä, niin niitä voi hyvin soveltaa tämänkin ikäiseen.
Perheneuvolakin on hyvä paikka, johon voi myös ottaa yhteyttä.
Sanoivatpa muut – opettajat, sukualiset, naapurit – mitä hyvänsä, sinun kannattaa uskoa lapsesi hyvyyteen. Ja itseesi kasvattajana sekä lapsesi parhaana asiantuntijana.
Tuollainen käytös voi olla – paitsi neurologinen häiriö, myös lapsesi reaktio jonkin hänrä vaivaavaan asiaan. Onko teillä kotona vaikeaa (taloudellinen niukkuus, ero tms)? Jos on, hae apua esim perheneuvolan kautta tai seurakunnan kautta. Jos ei ole, mikä muu vaivata lastasi? Onko koulussa ja kaveripiirissä asiat hyvin? Jos kaverit kiusaa tai jättää piirien ulkopuolelle tai luokassa on huono ilmapiiri, ota yhteys opettajaan.
Keskustele lapsesi kanssa niin, että vältät turhaa syyllistämistä. Silloin kun ”tilanne ei ole päällä” kannattaa aloittaa keskustelu. Esimerkiksi niin, että aloitat hänen kielenkäytöstään sinua kohtaan näin: Tiedän että olet hyväsydäminen tyttö; kuitenkin puhut minulle joskus niin rumasti, etä pahoitan siitä mieleni; olen tässä miettinyt painaako sinua jokin asia niin, että purat pahaa mieltä minuun puhumalla ilkeästi….
Tsemppiä.
Selvitä kiireesti kiusataanko lastasi koulussa? Yleensä moni
häiriökäyttäytyminen kotona johtuu koulukiusaamisen purkamisesta ja siitä stressistä. Selittämättömät raivokohtaukset voivat olla oire vakavasta eristämisestä ja kiusaamisesta koulussa. Tytöt osaavat olla julmia toisilleen.
Hei,
En pysty sanomaan muuta kuin tiedän miltä susta tuntuu. Mun 9v tyttäreni on ihana pikkuveljeään ja isäänsä kohtaan, mutta mulle ja pari vuotta nuoremmalle siskolleen hän puhuu todella rumasti ja saadessaan raivarin hän myös käy meihin kiinni. Olemme käyneet pitkiä keskusteluja siitä, että meitä ei saa lyödä ja meille ei saa puhua rumasti.
Koska ”kohtaukset” tulevat pääosin samoihin aikoihin – lauantai aamuisin (koulussa tyttö on aina ollut opettajien mukaan tosi ihana) – on varmaan kyseessä osittain viikon tsemppauksen purkaantuminen. Tosin näitä kohtautuksia saattaa tulla muulloinkin, kun asiat eivät mene niin kuin hän hlauaa. Yritämme nykyään pitää entistä enemmän huolta nukkumaanmenoajoista ja yritän oikeasti huomioida tytön hyviä puolia ja kannustaa häntä. Lisäksi yritän varata pieniä yhteisiä hetkiä joita tosin on aika vaikea löytää.
SIlti tuntuu vaan että on niin vaikea rakastaa lasta jolta saa vaan kaikkea moskaa takaisin ja jos tilanne on tällainen nyt, miten selviämme hänen murkkuiästään.Pelkään myös, että keskimmäisemme kaverit eivät kohta uskalla tulla meille kun pelkäävät isosiskon käytöstä. Ennen kaikkea haluaisin, että tytölläni olisi helpompi olla.
Tsemppiä sulle,
sm
Meillä tilanne jo sellainen, että menimme perheneuvolaan asiasta. 10-vuotiaan tyttäreni käytös on sitä luokkaa, että emme edes käy kyläilemässä missään – koska kukaan ei tiedä mitä siellä voi tapahtua. Fiksu tyttö kaikin puolin, mutta ei osaa ollenkaan sosiaalisia taitoja – eikä suodata yhtään mitä sanoo mummille, minulle, kavereilleen. Nukkuu tosi huonosti ja kaikin puolin vaikea käsitellä. Hän ei myöskään kestä pettymyksiä, eikä osaa hallita vihan tunnetta. Koulussa mallioppilas, kymppejä tulee kokeista, ja opettajat kehuvat. Kotona ihan yhtä helvettiä. Mikä ihme voi olla vikana?
Meillä myös tilanne melkoisen hankala: koulussa ja iltapäiväkerhossa lapsen kielenkäyttö törkeää ja kiukun hillintä lähes olematonta. Kummalliseksi tilanteen tekee, se että kotona ei ole ollut lapsen kanssa näin ”helppoa” pitkiin aikoihin.
Koulusta tulevat viestit ja häpeä on lähes kestämätöntä. Lapsesta on huoli, kun hänellä ei ole oikein ketään kavereita ja tuntuu, että iltapäiväkerhossa häntä ei enää ”kestetä”. Kaiken maailman keinoja ja tukitoimia on jo käytetty monta pussillista, ja tuntuukin että vanhempien ja ammattikasvattajienkin jaksaminen lapsen kanssa on välillä liian suurella koetuksella. Mitä tehdä kun rakkaus omaan lapseen on koetuksella. Voimia kohtalotovereille.
Meillä on väkivaltainen 10-vuotias poika. Tilanne pahenee ja pahenee koko ajan. Alkaa vanhemmilla jaksaminen loppua. Pojan väkivaltaisuus on ongelma nimenomaan kotona, koulussa ja kavereiden kanssa lapsi käyttäytyy moitteettomasti ja on kovasti tykätty. Poika käy erityisesti äidin kimppuun ja paiskoo tavaroita. Äiti on ollut usein pahasti mustelmilla. Muuten olemme tuikitavallinen perhe, jossa on lapsilla aina ollut turvalliset rajat ja rutiinit. Olemme käyneet perheneuvolassa juttelemassa, mutta tuntuu että siellä on sellainen lässytysmeininki eikä työntekijät tunnu tajuavan, että ongelma on todellinen ja tilanne alkaa olla jo vaarallinenkin, kun äiti saa pojalta jopa tappouhkauksia. Että elämä voi tuntua joskus helvetilliseltä…
Olen ihan yhtä umpikujassa kuin sinäkin. Poikani on 11-vuotias, meillä kaikkein pahin ongelma on pelaaminen tietokoneella..jos kiellän suuttuu poikani ihan silmittömästi, paiskoo ovia ja joskus on lyönytkin minua. Isolla pojalla on paljon voimia , joten se ihan oikeasti sattuu. Poikani on aina ollut hieman ”erakko” muutama kaveri, mutta viihtyy enimmäkseen yksin. Koulu menee ihan hyvin, mutta mitään harrastuksia hänellä ei ole eikä suostu minnekään harrastuksiin edes lähtemään. Ainoa intohimo olisi istua kaiket päivät vaan tietokoneella. Joskus tuntuu, ettei tosiaan vaan jaksa, vikaa on varmasti itsessäkin kun olen antanut paljon hänelle periksi, mutta ihan oikeesti joskus se on ollut vaan helpompaa kuin alkaa riitelemään koko illaksi jostain asiasta. Tuntuu joskus, että on ihan epäonnistunut vanhempana ja suorastaan häpeää tilanteestaan, hienoa että olette edes yrittäneet hakea apua perheneuvolasta, minä en ole vielä apua hakenut, mutta jotakin on pian tapahduttuva ennenkuin tilanne karkaa ihan käsistä.
Olisipa kullan arvoista kuulla näiltä 9 vuotta sitten kirjoittaneilta vanhemmilta, että millä mallilla lapsi ja elämä on nyt, kun lapsi on kasvanut isoksi ja murrosikä ohitettu.
12 vuotiaalla pojallani on vaikeuksia itse hillinnässä jos asiat eivät mene niin kuin hän haluaa hän suuttuu silmittömästi… Menee 0-100 nano sekunissa tönii minua ja haukkuu heittelee tavaroita…. Hänellä on todettu adhd… Olaan perhe neuvolan asiakkaita ja sieltä tullut neuvo että kiinnitä huomio positiiviseen ja niin teenkin kehun häntä pienimmästäkin yrityksestä ja ihan siitäkin että hän on hän ja hyvä sellaisena kun on… Olemme menossa lasten psykiatriselle varmistamaan tai pois sulkemaan diagnoosi….. Haluaisin tietää löytyisikö mitään tunne säätelyn”kursseja”… En itsekään ole ollut mikään mahtava näissä asioissa ja minulla myös melko varmasti adhd….. Oma lapsuuteni oli kauheeaa väkivaltaiset vanhemmat… Olen pyrkinyt kaikin tavoin katkaisemaan sen kaavan mutta en todellakaan ole mikään täydellinen vanhempi…. Poikani isä asuu englannissa ja hän on kuitenkin aktiivinen isä on paljon pojan kanssa yhteyksissä ja poikani viettää siellä puolet kesä lomasta ja joka vuosi on myös siellä joko joulu loman tai hiihtoloman…. Poikani ei todellakaan käyttäydy samalla lailla siellä kun hän käyttäytyy täällä…. Tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi vanhemmaksi… Mutta periksi en anna on löydettävä jokin ratkaisu tähän….. Onko kellään mitään vinkkejä minkälaista tukea tähän tilanteeseen voisi löytyä….. Poikani kyllä aina pyytää anteeksi kun on rauhoittunut… Mutta kyllä se raivo jotenkin pitäisi pystyä saamaan ulos jollain paremmalla tavalla en halua että hän kasvaa sellaiseksi aikuiseksi jonka mielestä suuttuessa väkivalta on ok…. Itse olin sellainen 20v asti kun kotona se oli normaalia…. Itse en ole koskaan fyysisesti kurittanut poikaani…. Omalla kohdalla pahat traumat vanhempieni hakkaamisesta…… Apua miten saan kiinni tästä…..
Eikö kukaan voi kertoa miten on selvitty noista tilanteista? Meillä on ihan samanlaista, enkä tiedä miten mennä eteenpäin.
Hei
Meillä on ollut samaa 10-vuotiaan pojan kanssa. Olen saanut apua kun olen kiukkutilanteissa alkanut puhuttamaan poikaa seuraavilla lauseilla: Mä huomaan että sulla on nyt tosi paha olla. Mitäs nyt oikein tapahtuu? Miltä susta tuntuu? Haluaisitko kertoa mulle mikä sua noin kovasti harmittaa?
Usein poika kiukkuaa vieläkin ja sen jälkeen sanon seuraavaa: Äiti rakastaa sua tosi paljon ja haluaisin kovasti auttaa sua purkamaan tuota pahaa oloa. Aikusillakin on välillä tosi suuria kiukkuja ja suruja ja mekin kiukutellaan joskus, se on ihan ok. Saa purkaa ja puhista ne ulos mutta ei saa satuttaa ketään muita. Tämä on meidän kaikkien koti ja kaikki meistä ansaitsee kodin jossa ei pelota eikä uhkailla. Sä olet ihan lapsi ja mä rakastan sua.
Olen huomannut että mitä empaattisempi ja rauhallisempi itse olen sitä nopeammin tilanne laukeaa. Oma lapseni on hyvin herkkä ja kohdistaa vihan usein itsensä satuttamiseen tai pikkuveljen satuttamiseen. Hajottaa myös omia tavaroita. Voimia tilanteeseen Tuulia, tule kertomaan miten teillä menee!
Hei vaan kaikki kasvattajat täällä mummi joka on huolestunut 10v. tyttären käytöksestä. Nyt ja kesän aikana jo huomasin keskittymiskyvyn puutetta nyt jo näkyy vaan lisääntyvän puhekin on niin nopeaa että en tahdö saada selvää,rauhaton koko ajan jonnekkin menemässä tai jotain aina uutta tekemässä ja entiset jää.Nyt matikantehtäväkin jäänyt tekemättä vaikka opettaja oli jakanut sen kolmeen osaan. Voisiko tämä liittyä alkavaan murrosikään? Hän on aina ollut vilkas. Hän murehtii aina asioita etukäteen tosi paljon ja pelkää pahoja unia pitää vakuutella illalla että ;Et nää pahoja unia. Koulussa ei aikaisemmin ongelmia pärjännyt hyvin aineissa nyt huolestuttaa tämä rauhattomuus. Mitähän vois tehdä?