Hei!
10 v tytölläni on joka ilta pelko- ja ahdistustiloja. Jo ennen sänkyyn menemistä, hän alkaa murehtimaan ja kasvattamaan ahdistuspalloa sisällään. Sänkyyn mennessään ahdistus on todella pahaa. Olen koittanu selittää, että eihän mikään ilta ole mitään pahaa tapahtunut, että vaikka miten ahdistunut ja pelokas esim eilen illalla olit, mitään pahaa ei kuitenkaan tapahtunut. Olen koittanut kysellä, että mitä sinä pelkäät, mutta ei hän osaa selittää. Lähinnä kuulemma sitä, että ei saa unta tai näkee pahoja unia. Olen koittanut sanoa, että eihän täällä ole mitään pelättävää vaikka et saisikaan heti unta! Että kun te menette nukkumaan, äiti ja isi istuu olohuoneessa ja katsoo telkkaa, kun me nukutaan koirat nukkuu sohvalla. Jos tulet keskellä yötä seisomaan olohuoneeseen, kuulet kun äiti ja isi kuorsaa makkarissa ja näät koirat. Täällä ei ole yhtään mitään pelätäävää. Vaikka kuinka yrittää selittää, että ei ole mitään pelättävää eikä asioiden murhetiminen auta, hän ei pysty lopettamaan. Olen koittanut selittää, ettei ihminen voi uniinsa vaikuttaa, ei niistäkään kannata murehtia etukäteen. Mutta pahimmillaan hän itkee hysteerisesti, eikä pysty nukahtamaan.
Mikä avuksi?
Voi että :( kuulostaa sellaiselta että tytön olisi hyvä jutella jollekin? Jos ei koulusta/muualta esim. psykologi niin onko hänellä vaikka turvallista sukulaista vanhempien lisäksi, vaikka mummo tai pappa?
Samantyyppisiä olen kokenut samanikäisenä, ja voin sanoa että joskus kyseessä voi olla ihan tarkempiakin pelkoja, mutta niitä ei ehkä vaan kehtaa tai pysty silloin sanomaan.
Onko hänellä vaikka unilelua jota voisi halata ja puristaa kun ahdistaa, päiväkirjaa mihin kirjoittaa tai vaikka iltarukous johon turvata? Näihin olen itse turvannut omissa ja lasten ongelmissa.
Entä yövalo tai vaikka mahdollisuus tulla vanhempien viereen nukkumaan jos tilaa on?
Myös vanhemman läsnäolo on tärkeää, siinä voi olla sängyn vierellä ja silittää toisen päätä vähän pidempään ja sanoa sanattomasti tai sanallisesti että ollaan tässä, ei ole pelättävää ja olet turvassa.
Onko tyttärelläsi muutenkin taipumusta ahdistukseen ja stressaamiseen, vai onko hän tällainen vain illalla? Jotkut ihmiset nimittäin ovat herkempiä yliajatteluun, vilkkaaseen mielikuvitukseen ja ahdistumiseen, mutta sen kanssa voi opetella elämään ja uskon että se monesti on vain yksi vaihe muiden joukossa. Kymmenvuotiaskin on tavallaan elämän muutosvaiheessa ja herkemmälle kaikki voi käydä vähän liian suureksi omalle jaksamiselle.
Voisiko vaikka harrastus parantaa unensaantia ja lisätä tekemistä joka siirtäisi ajatukset muualle? Terapeuttisia harrastuksia kuten (terapia/talutus)ratsastus, kuva- ja musiikkitaiteet, ihan piirtäminen ja tekeminen kotona vaikka kavereiden kanssa yms. Voisivat olla hyviä ideoita herkälle pienelle?
Hyvin lohdullisia iltarukouksia on myös, vaikka vaan että ”Rakas Jeesus auta meitä, siivilläsi meitä peitä, aamen”. Tai vaikka ”kiitos” ja luetellaan muutama kiva juttu mikä päivässä meni hyvin.
Kaikkea hyvää teille ja siunausta!
Hei, samaistun täysin tilanteeseesi. Meillä on kausittain vastaavia tilanteita meidän melkein 9v. tytön kanssa. Pelkotiloille ei ole mitään aikuisen näkökulmasta järjellistä syytä tai selitystä. Pahimmillaan se on meilläkin ollut niin, että tyttö on nukahtanut itkien. Se tuntuu vanhemmasta todella kamalalta ja ahdistavalta. Meillä onneksi viimeisin ja pahin kausi oli muutama kuukausi sitten ja sitä kesti muutamia viikkoja, kunnes helpotti. Joten toivon teille jaksamista ja ymmärtämistä ja toivottavasti teilläkin helpottaa muutamissa viikoissa.
Meillä käytettyjä keinoja: on jätetty huoneeseen tietyksi ajaksi valo ja rauhallinen musiikki päälle (10min), sen jälkeen valot on sammutettu tytön huoneesta, mutta muualla kodissa on rauhallinen valaistus. Olen itse pahimpina iltoina istunut huoneen ulkopuolella näköetäisyydellä ja lukenut kirjaa, kunnen tyttö on nukahtanut. Olemme myös kehittäneet ns. ”mantran”: minulla on kaikki hyvin, minulla ei ole mitään hätää. Olemme ennen tätä käyneet läpi, mikä elämässä voisi olla hätänä (ei ole kotia, ei ole ruokaa, ei ole leluja, ei ole koulua jne). Mielestäni se auttoi, että joka ilta käytiin samat asiat läpi. Jossakin vaiheessa päästiin siihenkin asti, että naurattamisen kautta saatiin rentoutettua ”olisihan se hassua, jos asuttaisiin tuossa pihalla teltassa, pitäisiköhän kokeilla…”.
Jaksamista teille!