Siirry sisältöön
Äityli

Hei, olen kolmen tytön äiti ja nuorimmainen täyttää kesällä 12v. Teinejä siis talo täynnä. Nuorimmainen tytär on alkanut vaatimaan enemmän omaa rauhaansa ja ei halua yhtäkkiä enää nukkua siskonsa kanssa samassa huoneessa. Hän ei itsekään osaa kertoa syytä, miksi ei enää saa nukuttua huoneessa, syy ei kuulemma ole isosiskossa ja väliin laitettava kaappikaan ei kuulemma ratkaisisi asiaa. Tällä hetkellä nukkuu olohuoneessa. Olen huomannut muutoksia myös käytöksessä enemmän teinimäisempään suuntaan ja nyt syömiseen on tullut myös muutosta. Ennen toisinaan pikkasen mässäilyynkin taipuvainen on yhtäkkiä muuttunut aivan toisenlaiseksi. Aamupala saattaa olla vain mehu, kouluruoka maistuu käsitykseni mukaan, koulun jälkeen ei olekaan enää heti nälkä ja iltapalalle ei rynnätä. Pituuskasvua on ollut ja kun syöminen jäänyt vähemmälle, laihtumista tapahtunut. Tämä ei välttämättä huono asia, mutta kertooko asian vakavuudesta? Olen kuitenkin huolissani, sillä kun koitan hänen kanssaan jutella, hän ei halua kertoa asioista vanhemmalle vaan vain ystävälleen. Ennen keskustelua on ollut ja nyt yhtäkkiä sulkeutuu. Miten voin olla avuksi, jos en tiedä, mitä hän käy läpi mielessään? Olen huolissani, mihin tilanne on menossa, mistä tässä on kyse ja miten saisin keskusteluyhteyden auki? Pohdin, olenko äitinä tehnyt tietämättäni jotakin väärin, vaikka koitan olla ns hyvä äiti. Tai onko kaveri saanut hänen päähänsä nyt jotakin? Korona-aika vei kaverin harrastukset ja näin ollen heillä on ollut enemmän aikaa viettää aikaa keskustellen yhdessä. Kotona meillä koitetaan asioista aina keskustella, toisinaan itsellekin neliöt tuntuvat pieniltä näiden teinien kanssa ja mietin voiko nuorimmainen ahdistua siskojen kanssa käydyistä keskusteluista, jotka näissä neliöissä saattavat kyllä tulla korviin. Onko kaikilla elämä näin haasteellista nuorien kanssa ja miltä tämä huoli teidän korviin kuulostaa? Tilanne on ahdistava ja koen huonon äidin syndroomaa, jos näin asian voisi ilmaista.

Laura

Olin samanlainen tossa iässä, ja se oli hormonaalinen syy. Halusin kosketella itteeni ja voihkia, mutta ei se onnistunut jos joku kuulisi.

Vastaa aiheeseen: 11-vuotiaan käytös muuttui äkillisesti

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös