Siirry sisältöön
Nimetön

Meidän esikko on aina ollut haastava lapsi, mutta nyt vasta onkin kun teini-ikä alkoi. Koskaan ei ole ollut helppoa saada asioita ulos ts ei ole kertonut esim mitä koulupäivinä tapahtuu, edes alakoulussa. Valehteleminen alkoi kouluun mentyä. Silloin piilotettiin lääkkeitä (allergian takia joutuis syömään niitä) ja pokerina valehdeltiin että otettu on. No, nyt on mm. astma pahentunut…

Rahaa alkoi myös kadota jo alakoulussa. Ensin piilotin molempien lasten omat kukkarot, sitten säästöpossun, johon oli nimenomaan esikon aloitteesta alettu keräämään kirppisrahoista lomakassaa. Nimittäin olemme pienituloisia, tai oikeastaan esikon harrastukseen menee kaikki ylimääräinen raha. Sitten tytär löysi tämän lomasäästökukkaron jonka olin piilottanut ja varasti 100 euroa rahaa. Vähän väliä huomaan hänen ottaneeni minun kukkarosta rahaa.

Rangaistuksena tuon 100e varkaudelle oli, että sai maksaa sen takaisin kotitöillä. Ja maksoi. No sitten ei aikaakaan kuin taas jäi kiinni varastamisesta. Maksu takaisin samoin, mutta tuplana mitä varasti, ja lisäksi 2 viikon kotiaresti siltä osin ettei voinut lähteä pihapiiristä. Jossain vaiheessa päätettiin kokeilla myös sitä, että molemmat lapset saavat käyttää viikkorahansa miten itse haluaa. Lahjaksi saadut rahat sen sijaan pidämme jemmassa ettei ne kaikki menisi karkkeihin yms. VArastelu vain jatkuu ja jatkuu!

Yksi iso syy siihen miksi teini varastaa lienee kaveripiiri. Moni kehuskelee rahoillaan ja ostelee viimeisen päälle kännyköitä ja vaatteita ts isovanhemmilta ym tulee aika lailla avustusta. MEillä sen sijaan tilanne on aika huono. Olen ollut työttömänä jo 2v, joten eipä ole varaa oikein mihinkään ylimääräiseen kun suurin osa menee teini kalliseen harrastukseen. Teinillä on ollut aika kauhea stressi siitä mitä muut ajattelee, eikä koskaan ole halunnut poiketa joukosta toisin kuin nuorimmaiselle niillä ei ole niin suurta merkitystä.

Ollaan miehen kanssa epätoivoisia että mitä tehdä. Haettiin aikanaan apua perheneuvolasta ja koulustakin, ei mitään hyötyä ikävä kyllä.. Ollaan annettu rakkautta ja rajoja, ollaan paikalla, tuetaan, kuskataan treeneihin, ei juopotella eikä tupakoida eikä bailata joka viikonloppu.

Onko kohtalotovereita? Kukaan omasta lähipiiristä ei ainakaan tunnusta että teini varastaisi rahaa… Tosin heidän lapset saavatkin enemmän käyttörahaa kuin meidän.

t. surullinen äiti

Nimetön

Hei
Minulla 14v poika varastelee myös rahaa minulta ja on tehnyt sitä ala-asteelta alkaen. Silmät kirkkaana sitten väittää ettei ole varastanut. Minäkin olen yrittänyt vaikka mitä ja aina vaan jatkuu. Itsekin olen asian kanssa neuvoton, eikä mikään tunnu tehoavan. Välillä suututtaa ihan hirveän paljon, kun ei meilläkään sitä rahaa ole liikoja ja mielestäni poika ei ole ikinä jäänyt mitään ilman.
Sen ymmärtäisin, että varastaa kerran mutta jatkuva ja toistuva varastelu menee yli ymmärryksen. Ja kuitenkin myöhemmin katuu kamalasti.

Nimetön

Meillä on sama tilanne, poika napsii rahaa lompakosta ja isoveljiltä. Siitä ei ole kiinni etteikö rahaa ja karkkia saisi mutta siltikin varastelee rahaa karkkiin ja limsaan. En tiedä itsekään mitä tehdä. Olen yrittänyt tuoda esille sen seikan että koti on minunkin kotini ja minun pitäisi pystyä luottamaan omiin lapsiin. Ettei tarvitse omassa kotona piilotella rahojaan.
Karkkihimo ja lähikauppa vieressä houkuttaa ostelemaan. Lähiaikoina ei ole rahaa hävinnyt en tiedä onko hän ymmärtänyt asian vai joku muu.
Tilanne huolestuttaa paljon minua.

Ehkä pitäisi olla vielä kovempi tiukempi ja kiukkuisempi. Kun vaan jaksaisi.

Nimetön

Suosittelen psykologin apua.

Nimetön

Luin tämän mun miehelle ja hän kysy että kirjoitinko minä tämän. astmasta lähtien osui kaikki. Itkun seasta eksyin mll:n sivuille ja löysin tämän keskustelun. En osaa auttaa tai kertoa mitä pitäisi tehdä mutta haluan antaa vertaistukeni että tiedät ettet ole todellakaan yksin tai epäonnistunut äitinä niinkuin itse usein koen olevani. Kirjoitit että tyttösi stressaa kavereista ja niiden mielipiteistä ja mieleni jotenkin selkeytyi. Poika tosiaan usein puhuu siitä kuinka kaverit ostaa karkkia tai energiajuomia kun pääsevät koulusta. Kyseessä on erittäin herkkä poika. Varmasti tuntee olonsa ulkopuoliseksi jos ei tee tätä samaa. kiitos kirjoituksestasi! Sain edes pienen ahaa-elämyksen. Toivottavasti teillä tilanne selkiytyy ja rauhoittuu. Kaikkea hyvää!

Nimetön

Hei! Minä huomasin 7-8 vuotiaan lapsenlapseni ottavan jonkun euron autoni avolokerosta ja vaadin ne takaisin ja laitoin samaan paikkaan ne, mutta kotiin tultuani huomasin, että vähän oli otettu takaisin. Luottamus meni. Nyt hän on jo 16,5 vuotias urheilunuorukainen ja viime viikolla kävin heillä laittamassa ruokaa ja leivonnaisia hiihtolomalla. Yleensä jätän käsilaukkuni autoon, mutta nyt toin sen eteistilaan. Touhuttiin pienempien kanssa enkä havainnut mitään käsikassarani tienoolla. Kun tulin kotiin, ihmettelin miehelleni, että mihinkä kummaan olen hävittänyt 50 euron setelin. Kun säästän kaikki kuitit aina, niin kävin läpi ne, enkä saanut tuota puuttuvaa summaa mistään. Niinpä arvelen lapsenlapseni ison miehenkörilään ottaneen sen lompakostani. Mitä teen, epäilen, mutten voi todistaa.
Kyllähän se niin on, että tuon ikäinen mies tarvitsee rahaa, eikä sitä ole mistään paljoa. Otanko jotenkin puheen tuosta asiasta hänen kanssaan?????

Relatkaa

En sano etteikö teinin ja lapsen varasteluun pitäisi aina puuttua ja pitääkin, ehdottomasti, ihan joka kerta! Mutta olkaa huoletta, jos mitään sen ihmeellisempää psykologista tilaa lapselta ei löydy, niin aivan varmasti teidänkin lapsista kasvaa lopulta yhteiskuntakelpoisia yksilöitä. Uskoisin, että jos tarpeeksi kaivatte yliopistotutkimuksia, niin sieltä löydätte statistiikkaa siitä, kuinka moni teini kokeilee milloin mistäkin syystä varastamista eikä se suinkaan välttämättä tarkoita, että nyt on kovaa vauhtia tästä nuoresta kasvamassa rikollinen. Kunnon maalaisjärki mukaan ja huomaatte että lopulta nuo lieveilmiöt loppuvat.

Kokeilkaa

Kokeilkaa sitä, että annatte lapsen itse tienata rahansa kouluikäisestä alkaen. Oppivat ymmärtämään mistä raha tulee ja miten sitä saadaan. Suosittelen myös ettei ole liian tiukka mihin rahaa saa käyttää. Meillä loppui varastelu näillä seikoilla.

Rosti

Minun lapseni varasti kerran 50

Meidän poika

Meidän teinipoika on napannut lompakosta milloin mitäkin. Tätä on jatkunut jo joitakin vuosia. Olemme aina keskustelleet asiasta vakavasti mutta se ei lopu. Jossain vaiheessa lopetin hetkeksi minkään käteisen pitämisen lompakossa. Hän on myös ottanut pikkusiskon säästölippaasta. Tänään järkytyin kun huomasin, että hän on ottanut korttini tiedot ja ostanut sillä aikaa sähköpotkupyörään. En ollut huomannut ennen kuin kuukausi kulunut ja ajoa kertynyt melkein 150 euroa. Lakkautin korttini verkko-ominaisuuden. Tämä on mielestäni mennyt uudelle tasolle. Joku aiemmin keskustelussa kertoi, että vaikeata kun kaverit saa tehdä. Se on varmasti näin. Nuorilla on mielikuva, että muut saa enemmän. Kulkea makeissa vaatteissa, ostella kaikenlaista, ajella sähköpotkupyörillä. Kaikki me yritämme parhaamme kasvattaa. Tsemppiä kaikille.

Epätoivoinen

Minulla on 10 ja 12v pojat jotka varastelee säännöllisesti kotona. Jos piilottaa suklaa rasian tai karkkipussin niin hyvin suurella todennäköisyydellä se on kadonnut hetken kuluttua. Koulumenestys on molemmilla kiitettävää mutta kotina tuntuu että kaikki menee päin p..settä. Olen säännöllisesti laittanut irtokolikot jemmaan kun niitä jää että voin antaa niitä karkkirahaksi jne. mutta kaikki häviää sen sileän tien. Viimeisin epäilys on että pojat varasti n.600€ jonka olin saanut säästettyä käteistä jolla oli tarkoitus ostaa peräkärry, tuollaista ei minun tuloilla ja menolla muuten osteta. En löydä rahoja mistään olen kääntänyt aiemman piilopaikan ympäri useamman kerran ja muutenkin katsellut kaikki paikat mutta rahoja ei löydy. Oletetusta raha piilosta hävisi eilen suklaa rasia joka paljastui poikien varastamaksi. En kuitenkaan voi todistaa tuon kärryrahan varastamista mitenkään, alan olemaan täysin epätoivoinen asian suhteen.

Mea73

Meillä myös 13v tytär varastaa kotoa rahaa. On puhelin pois ja arestia. Mikään ei auta. Poikien kanssa ei ollut tätä mutta meidän neiti on haasteellinen. Alan olemaan loppu tämä kierre on loputon vai kuuluuko tähän ikään. Pyritään olla koulussa suosiossa ja ettei kiusata. Paineet kovat. Nyt keksittävä töitä mikä saisi ajatukset pois varastamisesta

Äitipuoli

Hei. Meillä on nyt 13v tyttö… varastellut ihan pienestä asti kaikenlaista.. hoidossa aikoinaan pikkuleluja ja kyniä.
Siskoilta varastelee karkkia rahaa ja tavaroita ja monesti sitten mieluummin rikkoo tavarat kun palauttaa ne. Silmät kirkkaina väittää ettei ole vienyt vaikka tavarat tai karkkipapereita löytyy vaatekaapista.
Voin sen verran omasta kokemuksesta kertoa, että mikäli ei ottaannu varasteluun heti, se vaan pahenee ja menee törkeämmäksi. Itse en aikoinani tiennyt että pikkutyttönä varasteli kun isosisko peitteli ja suojeli tässä asiassa, mutta nyt on tullut tämä ilmi kun kotona on tilanne aivan kauhea ollut monta vuotta!

Meillä ei varastelu jää rahaan. Se on oikeastaan kaikkea mitä voi kuvitella! Ja se on melkein jokapäiväistä! Karkit ehdottomasti, vaatteita, sukkia, tavaroita, jopa roskia, ruokaa monessa eri muodossa. Esim. Banaani viedään varkain omaan huoneeseen ja säilytetään kuoret sitten vaatekaapissa kun niitä ei uskalleta laittaa roskiin….omena laitetaan tyynyn sisään ja siitä puraistaam ehkä yhden kerran ja sen jälkeen jätetään mätänemään sinne…
Ja ei, meillä ei ole kielletty ikinä syömästä vaan tätä ruuan,karkkien ja tavaroiden jemmailua on jatkunut ihan 4vuotiaasta.

Nyt isompana jemmailee käytetyt omat terveyssiteet ja oikeastaan kaikki mitä voi kuvitella 😭
Tytöllä on kaikkea muutakin fyysistä ja henkistä ongelmaa joten siksi epäilen meidän varastelun olevan jotain psykologista mutta kukaan ammattilainen ei ole siihen ottaantunut vuosien aikana kunnolla ja tosissaan

Sen verran voi avata, että tytöllä on narkkari/mielenterveys ongelmallinen äiti joka on AINA laiminlyönyt lapsiaan ja monta monituista hylkäämistä aikoinaan tapahtunut. Nyt ei ole äitiään nähnyt vuosiin ja viimeksi saman katon alla ovat asuneet 12 vuotta sitten .
Olemme siis uusia perhe ollut nyt 10 vuotta ja meillä on mieheni kanssa yksi yhteinen lapsi joka on nuorin ja miehelläni on kaksi vanhempaa tyttöä. Tässä on kysymys nyt keskimmäisestä. Aina oireillut tunnepuolella mitä erikoisimmilla tavoilla ja mietinkin, voiko tämä ruuan yms kaikkien roskien jemmaaminen ja toisilta varastaminen johtua jostain sairaudesta?
Hyvin huono tuomaan esille omia tunteita tai reagoimaan mihinkään niin siksi mietin tätä henkisen puolen yhteyttä tähän varasteluun ja jemmailuun.
Olemme psykologilla käyneet ja tukihenkilö on edelleen mutta mikään ei vaan lopu, tuntuu että pahenee!

Anteeksi pitkä teksti ja toivottavasti löytyy meille kaikille helpotusta omiin tilanteisiimme! Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille!

Turhautunut

Löysin tänne kun etsin netistä apua lapsen varasteluun. Mun tytär lopettaa juuri kolmannen luokan. Varastelu alkoi ekalla. Varastaa tavaraa (isoa ja pientä onnistunut kaupasta pöllimään), karkkia ja rahaa. Perheneuvolasta ei ollut mtn apua, psykalla käydään 3-4 kertaa viikossa. Siitäkään ei ole ollut mitään apua. Kaupasta kun varasti, joutui palauttamaan. Kavereilta kun varastaa, joutuu kiinni jäätyään tunnustamaan ja palauttamaan rahat. Tuntuu että kaikkemme ollaan yritetty. Mikään ei ole auttanut. Psykalla ehdottivat viikkorahaa. No ei sekään auta, kun pöllii niin paljon että viikkoraha menee edellisten varkauksien takaisin maksuun ja samalla tekee koko ajan lisää velkaa itselleen varastamalla.
Ainoa mikä on saatu kitkettyä, niin enää ei ainakaan ole jäänyt kiinni kaupasta varastelusta. Sen sijaan varastaa jatkuvasti rahaa muilta voidakseen hakea jtn uutta kaupasta. On saanut kotoa paljon, mutta tarve saada jtn uutta on pohjaton… Ollaan ihan loppu. 😖

Vastaa aiheeseen: 13v tytär varastelee jatkuvasti meiltä rahaa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös