Siirry sisältöön

14 täyttäneen pojan päihdeongelma, valehtelu yms. ongelmat …

Nimetön

Meillä todella keinot vähissä: viime syksynä 13 vuotias poika siirtyi ylästeelle – kaveripiiri vaihtui. Alkoi ensin tupakka haista, sitten tuli selvästi humalassa kotiin. Kevään lopulla jäi koulussa kiinni kannabiksesta. Lastensuojelun kautta oli pari testiä, jotka tulivat negatiivisena takaisin. Elo-syyskuussa ja jo kesällä homma alkoi sitten karata käsistä – rahan varastelua kotoa, tietokoneen näytön ja tietokonepelien myynti ulos kotoa tuli ilmi ja kannabiksen poltosta jäi kiinni useaan otteeseen. Jatkuvaa aivan patologista valehtelua ja mitkään sopimukset ja säännöt eivät merkitse pojalle mitään! Kaikkea sopimista, lahjoista ja kiristämistä on yritetty – millään ei tunnu olevan mitään merkitystä, poika tekee niin kuin itse haluaa…
Olen pojan äitipuoli ja sitoutunut häneen, pojan vanhempaan veljeen ja tietysti heidän isäänsä eli avomieheni. Alusta asti minä olen nähnyt missä mennään, pojan isä vähätteli ongelmia lähes viime aikoihin saakka… Ja nytkin vaikka hän on jo herännyt, minä olen se, joka etsii ja tilaa nuorisopsykiatrin, etsii tietoa ja apukanavia, joita isä sitten hirveän vastentahtoisesti haluaa käyttää… Pojan äiti on kuollut ja jotenkin tuntuu, että äidin menetyksen takia on tarve hyvitellä väärällä tavalla ja nyt valehtevaa, varastelevaa ja kannabiksta edelleen kokeilevaa ( kohta voi sanoa käyttävää) poikaa ei saada tarvittavan avun piiriin ja oikeille raiteille…
Olen koko ajan osallistunut ja ollut vastuuntuntoinen ja kantanut vastuuta sekä antanut huolenpitoa ja rakkautta… Mitä tehdä kun ainoana minä tunnun näkevän, että poika on todella pahoissa ongelmissa ja taka-alalla on vahva tunne, että pojalla selkeitä tunne-elämän ongelmia, masennusta tai muuta kenties vahvakin mielenterveydellistä tai persoonallisuuden kehityksen häiriötä, joka ylittää pelkän murrosiän turbulenssin..? Esim. Valehtelu on aivan patologista ja tuntuu , että kannabikseen on riippuvuutta ja tarvetta…? Miten voi nuoren elämä lähteä menemään niin raiteiltaan?

Nimetön

Hei, ongelmanne kuulostaa hyvin tutulta. Meillä kävi lähes samoin, yläasteelle siirto ja kaikki lähti alamäkeen.k Kannustan ja kehotan hakemaan apua esim. lastensuojelusta. Me todella jouduimme soittelemaan ja vaatimaan apua ennenkuin mitään rupesi tapahtumaan. Kysyin näiltä ammattihenkilöiltä että pitääkö lapseni kävellä piikki kädessä ennen kuin he puuttuvat tilanteeseen. Kannabiksestä kun ei ole pitkä matka muihin aineisiin.

Toivon kovasti jaksamista teidän perheelle

Nimetön

Selkeät rajat käyttöön, ja oma lastensuojeluilmoitus sosiaaliviranomaisille, sillä saa apua nopeiten. Jos sinua kiinnostaa lukea meidän vastaavista kokemuksista, tilaa Unigrafian kirjakaupasta kirja Poika ja kannabis. Olen ollut vastaavassa tilanteessa, ja julkaissut päiväkirjani kirjaksi. http://kirjakauppa.unigrafia.fi/product_details.php?p=4791

Nimetön

Olet jo saanutkin asiantuntevia vastauksia. Lastensuojeluun siis yhteys.
Minua kosketti kysymyksessäsi pojan äidin kuolema.
Poika tarvitsisi traumaterapiaa. Luullakseni tuontyylinen käytös on tavallista, kun lapsi on kokenut trauman elämässään.
Lapsella ei vielä ole keinoja selvitä suuresta surusta, ja vaikeaa se on aikuisellekin.

Vastaa aiheeseen: 14 täyttäneen pojan päihdeongelma, valehtelu yms. ongelmat …

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös