Siirry sisältöön
Nimetön

Poikani on jo reilun 4 vuoden ikäinen ja edelleen kakkaa useinmiten housuunsa, vaikka olisi kotona ja vessa on parin metrin päässä. Monesti pojan naamasta näkyy, että on kakkahätä mutta ei vaan suostu vessaan. Yleensä kakkaa on vähän housussa ja sen haistaa ja sitten vasta poika suostuu pöntölle. Tarhassa on epäily laktoosi-intoleranssai tai keliakiaa mutta minusta pojalla ei ole esim. vatsakipuja tai muita oireita. Miten houkutella poika ajoissa pöntölle, jotta kakkapyykki loppuisi ja itselläkin olisi mukavampi olo, kun ollaan kodin ulkopuolella.

Nimetön

Oletko kokeillut lahjontaa?
4 v on jo niin iso, että se voisi toimiakin. Eli juttelet lapsen kanssa, teette tarrataulun. Kun lapsi tekee kakan pottaan tai pyttyyn, hän saa tarran. Jokin tietty määrä tarroja, ja lapsi saa palkinnon. Se voi olla lelu, hampurilaireissu, joku kiva juttu lapselle.
Välipalkinnon jälkeen tarrojen keräämistä jatketaan ja sitten kun ei enää tulee esim. 1 kk aikana ollenkaan (?) vahinkoja, ja homma sujuu kuin itsestään, lapsi saisi isomman palkinnon sen kunniaksi että on oppinut kokonaan asian. Esim. hoplop tai huimala -sisäleikkipuistot tai jotain muuta kivaa.

Meillä on käytetty tarratauluja palkitsemaan ja oppimaan pois ei-toivotusta käyttäymisestä pojalle, juuri tuossa 4-5 vuotiaana oli paras ikä. Isommalle se ei enää toimi, ainakaan meillä siis, ja pienemmät eivät oikein ymmärrä sen ideaa.

Meillä oli vastaanvalaista kakkaongelmaa alle 3 v tytön kohdalla. Eli ei suostunut tekemään kakkaa pottaan eikä pyttyyn, teki sen housuun. Hän oli niin pieni, ettei tarrojen kerääminen toiminut. Hän ihastui tarroihin, ja istui sitten ”koko päivän” potalla tikistämässä kakkaa, jotta saisi tarran… luovuttiin koko hommasta ja ongelma meni ihan omia aikojaan ohitse kun alkoikin tekemään yllättäen potalle myös isommat tarpeensa.

Mutta 4 v kohdalla on ymmärrystä enemmän ja lahjonta-systeemi ja tarrataulu voisi toimiakin.

Nimetön

Meillä sama kakkaongelma, poika reilu 4vuotias ja kokeiltu on lahjontaa kaikin mahdollisin tavoin. Toimii parilla ekalla kerralla mutta palataan taas lähtöruutuun. Fyysistä syytä ei ole aihetta epäillä, ja aikoinaan jo oppi vaipoista ensin potalle, sitten pytylle.
Enää ei itselle tule mieleen uusia konsteja, mitä ei oltais jo kokeiltu, joten samassa tilanteessa olleiden toimineet niksit tulisi tarpeeseen.

möykky housussa

4 v. kävelee usein kakka housussa luokseni: ”Äiti, mulla on möykky housussa.” Tosiaan se näyttää jalkapallolta, ahdettuna housuun.

Vastaa aiheeseen: 4 v. kakkaa useinmiten housuunsa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös