Siirry sisältöön
Nimetön

Hei! Kysyn nyt taas täältäkin apua, kun ongelmana on 4-vuotiaan pojan tottelemattomuus. Perheeseen kuuluu myös puolitoista vuotias pikkuveli, josta ongelmat varmaan suureksi osaksi johtuvatkin. Eli: 4-vuotias on aivan tyytyväinen ja puhelias kun pikkuveli ei ole paikalla tai nukkuu tms. Sitten kun veli tulee unilta alkaa heti puhumattomuus, ilveily, kiusaaminen, sohvalla hyppiminen ja muu. Veli ei saisi koskea mihinkään tavaraan. Ymmärrän, että tämä vielä on ihan normaalia ja ollaan annettu myös nelivuotiaalle erikoishuomiota, syliä ja suukkoja. Mutta kun mikään ei riitä tälle tyypille. Hän oikein katsoo, että näänkö varmasti kun hän oikein villitsee pikkuveljeäkin riehumaan ja voi olla, että nauttiikin kun tämä sitten satuttaa itsensä ja itkee. Jäähyt, rakkaan tavaran pois otot ja uhkailut, lahjonnat ja kiristykset on kokeiltu. Näistä ei auta kun vähän aikaa jäähy. Sitten alkaa taas sama show. Pahinta on se, että kun on itse niin väsynyt tähän samaan marinaan; ei saa riehua, rauhoitu, älä juokse, vielä kerran ku nään kiusaamista jne. Voisin laittaa levyn päälle. Jäähylle joudun kantamaan. Istuu siinä ja raivoaa, potkii ja huutaa. Harvoin saan pyytämään anteeksi. Olen niin väsynyt tähän. Auttakaa, mikä voisi helpottaa mustasukkaisuutta.

Nimetön

Hei! Ymmärrän täysin tuskasi ja tilanteesi. Itsellä on kokemusta kahden pojan vastaavanlaisesta tilanteesta (ikäero 2v). Kuten itse totesitkin, kyse on mustasukkaisuudesta ja huomion hakemisesta, missä ei taida muu auttaa kuin aika, tiukat rajat ja tilanteiden huumoriksi laittaminen (ymmärrän että väsyneenä tämä ei useinkaan onnistu!).

Itse olen todennut, että hyvä apu rihumiseen ym. on se, että lapsille antaa todella paljon virikkeitä ja FYYSISTÄ toimintaa päivän aikaan. Esim. puistoilua, pyöräilyä tms. ulkoilua pari kertaa päivässä pitää kummasti kiukut ja riehuilut loitolla, kun energiaa on saanut ammennettua muualle.

Saatko rauhoitettua isomman esim. muovailemaan, piirtämään, lukemaan, pelaamaan tms.? Oletko ottanut 4-vuotiasta avuksi pienemmän veljen päivän toimintoihin? (vaipan vaihto ym.)

Nimetön

Meille annettiin perheneuvolassa neuvo, että kokeilkaa palkitsemista. Aina esim. tarra kun on tehnyt jonkun asian oikein. Välillä se toimiikin. Haastavaa vaan on se, että miten sen negatiivisen asian (esim. älä riehu) saisi käännettyä sellaiseen positiiviseen muotoon, mistä voisi palkita. Itse ajattelisin, että parasta on, kun saa pojat joskus tekemään yhdessä jotain nätisti. :)

Nimetön

Minullakin 4v poika ei muita kotona asuvia. Joten sen kauveet raivokohtaukset ja muut ei voi johtuu mustasukkasuudeata mistä Se vpibjohtuu miten,tilanteisiin vois puuttua kun ei mikään keino enää,auta

ados

Meillä kanssa vastaavanlainen ongelma. 4 ja puolivuotias poika, ja 2 ja puoli v tyttö. Vanhemman kanssa menee hermot päivittäin, koska ei tottele, kiusaa pienempää aina kun silmä välttää. Koko ajan kaipaisi huomiota – välillä toki sitä saakin, mutta kun on meillä vanhemmilla muitakin juttuja tehtävänä. Osaa rauhoittua joskus omiin leikkeihin.

Arkisin on parempi, koska poika päiväkodissa aamusta 15-17 päivään… sitten illasta taas vähintään tunnin mittainen hulabaloo, ja kaikki samat hulluutukset. Viikonloput on melko rasittavia. Täytyy vaan keksiä keinoja pitää lapset erillään.

Tavallaan ihan hyvä kyllä kuulla, että muillakin vastaavia ongelmia, eli liittynee ikään ja kasvamiseen.

Vastaa aiheeseen: 4-vuotias ei tottele

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös