Siirry sisältöön
Nimetön

Ei ole perheen ensimmäinen 6-vuotias, ja kuvittelin aiemmasta muistavani millaista tämä on. Mutta en silti muistanut, miten hirveää.

Aiemmin tosi kiltti ja rauhallinen, mukautuvainen eskarilainen on nyt siis murjottava änkyrä joka voi pilata kaiken ihan koska tahansa. Huutaa nälkää mutta ei huoli mitään syötävää, kieltäytyy pukemasta ja potkii ovia. Joka päivä raivoaa, ryskyttää keittiön kalusteita ymv. sopimatonta ja häiritsevää.

Olen huolissani lähinnä siitä, miten tämä vaikuttaa hänen itsetuntoonsa. Lapsi on todella herkkä, ja tähän saakka hieman ehkä syrjäänvetäytyjä räiskyvämpien sisarustensa keskellä. Nyt hän haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, mutta kun keinot on tuota luokkaa niin pakkohan minun on se tukahduttaa? Olen loputtomasti puhunut lapselle, että tulisi kertomaan murheensa ennen kuin kiukku tulee. Yritän huomioida kaikkia tasapuolisesti. Mutta ei minullakaan loputon pinna ole, kun yksi tuntikausia rääkyy ja rassaa niin kyllä lopulta suutun.

Mitähän tästä nyt voisi ajatella, että jaksaisi nähdä tämän(kin) vaiheen yli? Kokemuksia?

Nimetön

Tilanteemme on aivan sama. Yhtä turhautuneena mietin, mitä tehdä tässä tilanteessa. Meillä vielä valehtelu ongelmana. Pitäisi ohjata oikeaan, mutta liikaa ei saisi painaa päälle ja ystävällinen pitäisi olla. Välillä hermot niin tiukalla, että savu tuntuu tupruavan korvista.

Suuttuminen saattaa tulla niin nopeasti, että ensin tuntuu siltä, että kaikki menee hyvin ja kun käy toisessa huoneessa hakemassa jotakin ja tulee takaisin niin mieli onkin jo muuttunut ja huutoa piisaa. Enimmäkseen saan oltua huutamatta takaisin, mutta aina joskus ei kerta kaikkiaan pinnaa enää riitä.

Jos vaan jollain lukijoista olisi vinkkejä meille, niin kertokaa. Jokainen pienikin vihje auttaa!

Nimetön

Hei,
voisko kokeilla feng shuita? Lapset reagoivat herkemmin väreihin, energioihin kotona. Ilmansuunnat vaikuttavat myös.
Syntymäpäivän mukaan voi löytää suotuisat ilmansuunnat ja värit, elementit.

Vastaa aiheeseen: 6-vuotiaan kiukkukohtaukset

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös