Siirry sisältöön
Nimetön

Itkettää, enkä tiedä mitä tehdä tai sanoa. 8-vuotias poika on hakenut tänään yksin kotona ollessaan kuvahaussa ”seksi” sanalla. N. Puolivuotta sitten hänen teini-ikäinen velipuoli oli näyttänyt pornokuvia netistä ja nyt poika hakenut itse. En tiefä mitä pitäisi tehdä? Neuvoja?

Nimetön

Tilanne on vakava. Itse poistaisin dataliittymän kännykästä, ottaisin laajakaistaverkon pois päältä, silloin kun en ole itse paikalla.
Vähempi ei mielestäni riitä.

Nimetön

Hei. Meillä on 9 vuotias , kaverilla ollessaan tehnyt samaa. jäivät kavereiden kanssa ns.rysän päältä pojat kiinni kun menin katsomaan naapuriin mitä hommaillaan. Meillä kotona ei kyseinen onnistu koska on rajoitettu netin käyttöä. Aihe ilmeisesti kiinnostaa jonkin verran jo tuossa iässä. Huolestuin itse aluksi, mutta keskusteltiin aiheesta ja poika osoittikin olevan hämillään ja katuvainen. Pojat kertoivat että isompi poika oli vihjaillut että laittakaapa googleen ”seksi” sana…
luulen että kuuluu normaali kehittymiseen, alkaa kiinnostaa alastomuus yms, mutta seksi ja porno pitää vain yrittää pitää kaukana tuon ikäisiltä rajoittamalla sitä netin käyttömahdollisuutta. Puhelinkin on turvallisempi varmaan pitää peruskapulana” jolla ei pääse nettiin :) Mukavaa syksyä!

Nimetön

Hei!
Meidän 8 -vuotiaalle tytölle luokan pojat ovat puhuneet aivan liian paljon asioita seksiin liittyen. Ollaan kotona tähän asiaan täysin voimattomia ja väsyneitä. Joka päivä kerrotaan uusia inhottavia asioita, joita 8 -vuotiaiden ei edes kuuluisi tietää. Tosiasia vaan on, että lapset ovat uteliaita ja etsivät sen tiedon jostain.

Nimetön

Meillä kanssa oli vaihe, jolloin kaverit koulussa olivat kertoneet sukupuoliasioita kirjavin sanakääntein. Ja hakivat sitten netistä, tietty. Netin materiaalin suurinpiirtein tietäen, pähkinä purtavaksi; entäs nyt sitten?

Meillä auttoi ihan rehellinen keskustelu. Ensinnäkin huomasin, että 8v poika lapseni oli hyvinkin hämillään kaikesta informaatiosta eikä osannut oikein käsitellä koko asiaa. Sanoin, että aikuisille tarkoitettua viihdettä ei ole tarkoitettu lapsille samoin, kuin alkoholia jne.

Lopuksi ihmetteli, miksi jotkut aikuiset haluavat katsoa sellaista.
No miksi käyttävät alkoholia ja tupakoivat ja ja..
Aikuisten juttuja.

Ei kannata pelästyä, tehdä kärpäsestä härkästä. Yrittäkää olla lapsillenne se, jolta kysyä, kun ei jotain ymmärrä tai jokin asia on liian hämmentävä tai pelottava.

Sovittiin myös, että jos aiheesta tulee vielä epäselvyyksiä tai mietityttää, niin kysyy ennemmin minulta, kuin naapurin lissupetteriltä.

Nimetön

Niin no, lapselle suositellaan että seksistä aletaan puhu jo enne alakoulua. Mutta kaikilla on oma tapa olla vanhempi

Moi

Ei kannata noin pienenä mitään tollasta hakea k18 kamaa jne

Ite hain vahingossa sanan seksi kun olin 16
Että nyt kyllä vähän rajaa voi ******

Muistan

Muistan omasta lapsuudestani, että juurikin tuossa vähän alle 10-vuotiaana alkoi kiinnostaa kaikki seksiin liittyvä, kun olin alkanut kosketella pippeliäni. Siihen aikaan lehtiroskiksista löysi joskus pornolehtiä, mitä sitten salassa katselin. Minusta kasvoi ihan tasapainoinen mies, ja oikeastaan koen, että oli hyvä löytää itsetyydytys aikaisin. Pääsin kokemaan ihania asioita itsekseni, ja opin jo aikaisessa vaiheessa minkälaiset asiat kiihottavat eniten. Ei tarvinnut enää teininä niitä pohtia, ja ekan tyttökaverin kanssa oli sitten heti paljon enemmän itsevarmuutta sängyssä.

Onko pojille sitten erilainen asia kuin tytöille, nähdä seksiä nuorena? En tiedä, mutta toisille (minulle) se voi olla hyväkin asia.

Mikäli jotakin ”negatiivista” keksin, niin koska itseni koskettelu tuntui silloin niin hyvälle, se oli mielessä koko ajan, ja tein sitä aina kun oli mahdollisuus olla yksin, ja sillä saattoi olla jopa jokin vaikutus koulumenestykseen, kun oli ajatus herpaantuneena muihin juttuihin kuin koulutehtäviin. Tilanne kuitenkin tasoittui ajan myötä.

Vastaa aiheeseen: 8-v hakenut netistä seksiä

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös