En tiedä olenko loppuun palanut mutta uupunut. Meillä ei ole lapsenvahtia milloinkaan, eli omaa aikaa ei ole ollut koskaan. mummo asuisi vieressä mutta häntä ei kiinnosta lapsia vahtia milloinkaan vaan keskittyy vain nauttimaan ja huvittelemaan omassa elämässään. Kavereita ei ole. Mies katsoo lapsia tosi paljon. En tiedä miten muuten pärjäisin. Olen väsynyt ja mietin miten tätä harmaata arkea kestääkin vielä monta vuotta. Toivon että nämä vuodet menisivät tosi nopeasti ja samalla se tuntuu ankealta koska tämä vaihe on niin lyhyt että tämä voisi olla ihanaa aikaa, jos vain joskus olisi isovanhempi niinkuin kuuluisi olla. Jos äitini haluaa lasten kanssa vanhempana olla niin hänellä ei siihen ole oikeutta, sillä hän ei auttanut pätkääkään silloin kun olisi pitänyt. Voimia kaikille
