Siirry sisältöön
Nimetön

12-vuotiaan äitipuolena etäisvanhemman perheessä olen huolissani 12 vuotiaan tytön alkoholin käytöstä. Kaksi kertaa jäänyt kiinni. Edelliskerralla ei saanut minkäänlaista muuta rangaistusta kuin kotiintuloaikoja kiristettiin ja liikkumista kaupungilla. Nyt viimeinen tapahtui eilen, jäi kiinni keskellä kouluviikkoa!Lastensuojelusta ei ollut juuri apua. Millä tapaa tähän pystyisi etävanhempana puuttumaan? Lapsi asuu äitinsä kanssa isommassa kaupungissa ja me pienemmässä.

Perheillä erilaiset kasvatusperiaatteet. Esim. meillä olisi tullut arestia ja puhelin pois yms. pitkäksi aikaa, mutta taas siellä päässä enemmän puhumisen kautta, mitä toki meilläkin mutta olemme sitä mieltä että jonkunlainen seuraamus pitäisi olla tuommoisesta.

Vastaa aiheeseen: Alkoholin käyttö

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös