Siirry sisältöön
Nimetön

Olen huolissani seurannut kuinka tuttavaperheiden alakouluikäisillä lapsilla alkaa olla jo useilla ns. älypuhelimia. Ja kun kuulen millaisia ongelmia aiheuttaneet niin huolet sen kuin kasvaneet.

Oma poikani lähtee nyt kouluun ensimmäiselle luokalle ja on esittänyt toiveen ensimmäisestä omasta puhelimesta. Olemme mieheni kanssa sitä mieltä että koska olen kotona vauvan kanssa ja koulumatka on turvallinen, poika ei vielä tarvitse omaa puhelinta. Sen aika tulee vähän myöhemmin.

Tämä on aiheuttanut sekä puolesta että vastaan kommentteja lähipiirissäni. Mutta kun olen nähnyt mitä ongelmia ns. älypuhelimet voivat aiheuttaa, olen vakuuttunut että emme vielä edes ajattele hankkia sellaista pojallemme. Tavallinen käyttöpuhelinkin vasta kun siihen on todellinen tarve.

Eräs ystäväperheen lapsi ei tule kuulemma saamaan älypuhelinta jo sen vuoksi että sen säteilymäärän tiedetään olevan huomattavan korkea eikä ole vielä virallisia tieteellisiä tutkimuksia mitä jatkuva altistus säteilylle voisi aiheuttaa pienelle lapselle. Suuntaa antavia tutkimustuloksia kännykkäsäteilyn haitoista on mutta vielä saamme kai odotella virallisia sellaisia.

Millaisia kokemuksia ja ajatuksia muilla ekaluokkalaisten vanhemmilla on näistä älypuhelimista tai puhelimista ylipäätään? Olisi mukava kuulla.

Nimetön

Hei,

Eipä pieni ekaluokkalainen mitään älypuhelimella tee, olet siinä ihan oikeassa. Jos olet vielä kotona vauvan kanssa, niin sekin jo kertoo, että turha kapine tässä vaiheessa. Tuntuu, että enemmän ja vähemmän on kilpavarustelua ja lapsille ostetaan koko ajan kalliimpia puhelimia. Pitäkää vain oma mielipiteenne, kyllä älypuhelin maailmaan ehtii myöhemminkin.

Meillä ekaluokkalaisella oli kyllä puhelin, mutta ihan tavallinen ilman nettiä. Ei sitä kuitenkaan juurikaan tarvinnut/käyttänyt. Älypuhelimen (halvimman) sai kun meni kolmannelle luokalle ja hyvin pärjäsi. Tosin lapset ja kaveripiirit on hyvinkin erilaisia, joten jokainen perhe tehköön itselleen parhaimmalla tavalla.

Mukavaa kesää!

Nimetön

Samaa mieltä, ei pieni lapsi tarvitse älypuhelinta, korkeintaan PUHELIMEN jolla soittaa ja josta lapsen tavoittaa.

Itselläni on ns älypuhelin ja lapset lainailevat sitä pelaamiseen. On erikoiseksi mennyt aika kun puhelimesta on tullut lelu. Nyt tuo uusi Poke-peli on jo aiheuttanut ongelmia liikenteessä kun kaiken ikäiset kulkevat puhelin naaman edessä eivätkä keskity siihen kulkemiseen. Liikenteessä vaarallista.

Pidä vaan järki ja päätäntävalta sinulla itselläsi, lapset nyt haluaa yhtä sun toista mutta ei ole edes terveellistä kaikkia toiveita toteuttaa.

Ekaluokkalaisen äiti

Hei,

Meillä on ekaluokkalaisella pojalla älypuhelin, mutta siitä poistettiin netti (operaattorin kautta). Pelejä ei myöskään saa puhelimeen laittaa. Minusta puhelimesta on ollut paljon iloa. Hän tykkää ottaa esim. omia videoita ja kuvia. Kotona pääsee käyttämään whatsappia (WLAN, kun päästetään nettiin) ja silloin tykkää lähettää esim. Kuvia sukulaisille. Innostaa myös kirjoittamaan viestejä kavereille (oppii samalla sanojen kirjoittamista, kun kyselee, että onko tämä yhdyssana). Lisäksi minusta helpompi, että soittelee itse kavereille / kautta kaverit hänelle, että lähdetäänkö puistoon yms. (Ei tarvitse joka menoa sopia kavereiden vanhempien kanssa). Kaiken kaikkiaan meillä ainakin puhelimesta on ollut paljon iloa / hyötyä. Samaa mieltä kuitenkin olen siitä, että vaaratilanteita puhelimen kans syntyy, jos pelaa.

Vastaa aiheeseen: Älypuhelimet pienillä koululaisilla?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös