Siirry sisältöön

Biologisten perheenjäsenten keskinäinen ajanvietto uusperheessä

Jmk

Moikka.. haluaisin joskus viettää aikaa biologisten lasten kanssa kahdestaa ilman ettå siinä olis ketään muita perheeseen kuuluvia mutta nykyinen vaimoni ei hyväksy sitä koska se on lasten eri arvoistamista ..ja mun kuuluu ajatella että kun olen eronnut ja valinnut hänet niin siinä tulee silloin hän ja hänen lapset myös aina mukaan ..minä kun olen ajatellu että sen ei pitäis olla keneltäkään pois että joskus voin antaa täyden huomion vain niihin ..

MLL:n vanhemmuuden tuen ammattilainen

Moikka ja kiitos paljon kysymyksestäsi! Onpa hyvä, että kirjoitit tänne asiasta, joka voi mietityttää muitakin uusperheessä eläviä vanhempia. Yritän vastauksessani tuoda esiin joitain näkökulmia, joista voisi olla teille hyötyä.

Uusperhe muodostuu, kun toisen tai molempien puolisoiden lapsi tai lapset asuvat samassa taloudessa. Uusperheen yhteiseen elämään tulee mukaan sekä biologisia suhteita että uusperheessä syntyviä bonussuhteita. Perheenjäsenten keskinäisiä suhteita on tärkeä vahvistaa yhdessä ololla ja yhdessä tekemisellä. Eriarvoisuuden välttämiseksi lapsille on hyvä luoda yhteiset käytännöt, joita vanhemmat noudattavat tasavertaisesti jokaisen lapsen kohdalla kunkin ikätaso huomioiden. Käytännössä tällaisia asioita ovat esimerkiksi oikeus nähdä kavereita tai saada viikkorahaa.

Biologisen vanhemman ja lapsen välillä on luonnollisesti olemassa oma historiansa ja suhde jo ennen uusperhettä. Siksi on tärkeää kunnioittaa myös heidän välistä toivettaan viettää aikaa keskenään. Biologisten perheenjäsenten mahdollisuus omaan aikaan voi jopa auttaa lasta sopeutumaan uusperheeseen ja hyväksymään uudet perheenjäsenet. Erillistä aikaa muusta perheestä on hyvä toteuttaa muita kunnioittavalla tavalla, ettei tahattomastikaan loukkaa toisia. Ulkopuolisuuden tunne on tavallista uusperheessä. Tällöin on hyvä sanoittaa, että kyse ei ole siitä, etteikö haluaisi viettää aikaa yhdessä, vaan välillä perheenjäsenet voivat tehdä myös erikseen asioita. Erillistä aikaa voi ottaa tavallisissa hetkissä arjen keskellä, kuten kauppareissuilla tai kävelylenkillä. Harvinaisemmat kaikille mieluisat puuhat, kuten huvipuistoon lähteminen, voi olla parempi jakaa koko perheen kesken.

Voisiko puolisoltasi tiedustella, mikä häntä mahdollisesti surettaa tai huolettaa siinä, jos viettäisit biologisten lastesi kanssa aikaa keskenään? Voisiko taustalla olla tunne ulkopuolisuudesta? Osaisiko hän kertoa mikä voisi auttaa, ettei tilanteessa muodostuisi eriarvoisuuden kokemusta?

Aiheesta pääset keskustelemaan lisää yksin tai yhdessä puolisosi kanssa anonyymiin ja maksuttomaan chattiin MLL:n työntekijän kanssa. Ajan voit varata täältä:

Ajanvarauschat – Mannerheimin Lastensuojeluliitto (mll.fi)

Alueelle ‘Kysy ammattilaiselta bonusvanhemmuudesta’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.

Takaisin ylös