Siirry sisältöön

Esimurrosikäinen tyttö ei halua tulla isi-viikonlopuiksi

Neuvoton

Minulla on 12 vuotias tyttö ja 14 vuotias poika. He asuvat viikot äitinsä luona ja joka toinen viikonloppu meillä. Nyt tyttö on ilmoittanut useampana viikonloppuna, ettei halua tulla vaan olla kavereidensa kanssa kotona äidin luona. Äiti vetoaa siihen, ettei voi tuon ikäistä lasta pakottaakaan.

Olen yhdessä tytön kanssa jutellut, miten viikonlopuista saisi sellaisia, että meillekin olisi mukava tulla. Täällä ei kuulemma ole mitään vikaa, mutta kavereiden kanssa vaan on kivempaa. Kavereita on usein meillä yökylässä, mutta matkaa on sen verran, ettei ihan päivittäinen reissaaminen onnistu.

Mitä voin tehdä, ettei etävanhemmuus katkea kohta kokonaan?

Petteri

Samanlaisten ongelmien kanssa pähkäilen. Olen viikonloppuisä ja yhteiset viikonloput on olleet mukavia ja olleet minulle hyvin tärkeitä. Nyt 16v poika on alkanut olla vain kavereiden kanssa ja ei ehdi ja kiinnosta enää tulla kun pikaisesti moikkaamaan. Yhteiset puuhat ja aika on jäänyt pois ja menee äidilleen(kotiin) yöksi myös meidän viikonloppuina. Itselle tullu hirveä ikävä ja tyhjyys elämään ja meinaa viikonloput mennä itkiessä

Vastaa aiheeseen: Esimurrosikäinen tyttö ei halua tulla isi-viikonlopuiksi

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös