Siirry sisältöön
Mimmi

Mun lapsi sijoitettiin jälkeen 1v sijaisperheeseen. Sijaisperhe aluksi vaikutti oikealta ja olin hyvin kiitollinen tästä tilanteesta. Ja oma elämä tällöin meni alamäkeen. Sillo kaikki sujuikin lasun ja sijaisperheen kanssa kun vaan olin heikossa hapessa. Päälaelta käännös tuli myöhemmin 2012 naimisii ja lapsi synty. Tällöin aloin huoltajana kertomaan asioita joita lapsen elämässä huomioitaisiin tai muuta. Tapaamiset meni niin että sijaisäiti ei yhtää jättäny lasta pois hänen lähettyviltä ja hössötti ihan kokoajan jotain. Tapaamiset sujusi hyvin ennen kuin sijaisäiti sanoi sinä et multa tytärtä vie. Koin pelottavana tilanteena ja koin että en saa nähdä lasta enää. Ajauduin loputa tuttuu turvalliseen huumeeseen kun erotuli tällöin rehellisesti kerroin lastensuojeluun rttä repsahdin. Pääsin irti niistä ja erosta jatkoi tyttäreni näkemistä tapaamisongelmia tuli koska sijaisäiti ei maksanut mua yhteen lastenleikkipaikkaa ja jouduin pummilla sisää pelkona että poliisi hakee minut vielä ja tytär näkisi kaiken sen. Sijaisäiti ei tuolloinkaa laskenut silmistä lastani. Tapaaminen johon menin ensikodin puolelle oli ettei tarvia kohdata sijaisäitiä ja hän tiesi sen. Hän heittäytyi tyhmäksi että ei tienny että hän ei saa mennä ja ehtona antoi jos hän ei pääse ei tule tyttäreni. Minä kerroin et tapaaminen oli tämän vuoksi jotta en joudu kohtaa sitä ja nii. Tapaamispaikassa oli tieto myös. Sijaisäiti vei tyttäreni pois enkä nähnyt häntä. Tämä asia ei koskaa käsitelty ja valitin ja tein kantelun koska nämä touhut jatkui.
Tapamiset on aina ollut luontevia mutta tauot näkemisessä on vuosi vuodelta kasvattanu tyttärenkaa pois päin.
Huoltajana mulla ei ole oikeutta lapseen. Tapaamisia avotuvalla valvotusti sijaisäiti kotona valvotusti. Tässä välissä kaksi raksuatta kuten naimisissa ollessa raskauden aikana en saanut nähdä lasta mutta en tiedä miksi vieläkään. Ja näin kävi joka raskaudessa että tapaamiset keskeytettiin mun isoni mahani vuoski. Sisarrukset näki keskenää ja seki lyötii poikki. Perhesyistä tapaamiset järjestettii valvottuna kotona. Kotona sujui hyvin eikä ongelmia sijaisäiti ei tuonnu eikä hakenut vaan valvoja toi lapsen ja vei. Tunti määrä oli tuolloi 6h kotikäynti. Sovittii uimapaikkaa lomapäivä mutta tyttäreni tullessa kertoi jo käyneen edellispäivänä että ei halua kun sijaisäiti käytti hänet sielä mihin me oltii menossa. Näin teki jo eri paikkakunnallakin käytti edellispäivänä lapsen leikkipaikassa ja kylpylässä ja toi tapaamiseen toiseen leikkipaikkaan jolloin minun erikoinen tapaaminen ei enää ollu niin hienoa kun oli jo tapahtunut nii hienoa edellispäivänä. Lastensuojelulle puhuin asioista mutta ne ei mähneet asioissa väärää. Lapsi tuli tapaamiseen kotia valvojan kanssa, tytär kertoi olleensa edellisiltana vielä reissussa ja oli tosi myöhään tullut kotia. Ja se näkyi tapaamisessa aivan todella väsynyt ja tätä alkoi tapaamisissa toistuu kun tytär tuotii oli hän aivan väsy eikä jaksanut tehdä mitään. Lastensuojelulle kerroin huolen ja myös valvoja kertoi. Ei he siihen mitää piitanneet jotai sanoi sijaisäidille mutta oli jo tottunu vuosien aikana joita oli jo 6vuotta että saan jossain kohtaa tuntea sen henkisellä tasolla. Valvotut loppui koska ei niille tarvetta ollut ammatti ihmisen näkemyksestä. Sijaisäiti alkoi tuomaa ja sijaisäiti tai -isä haki 6h tapaaminen saattoi kestää vain 4h tai aina tuonti ja haku ajasta katosi puoltuntia haettii taas sit aikaisemmin. Tytär ei kovin innolla koskaa ollut lähössä ja vönytti aikaa. Hän itki kyynelii näin joka kerta. Se teki pahaa ja halasin mutta kun sijaisperheen jäsen lähellä halaus oli pelolla kankea ei kevyt ihana ilman heitä. Ilmoitin asiasta sossuu että ei tapaamiset voi jatkua näin jos tuodaa ajasta myöhässä ja haetaa aikaisemmin. Puhu sossu sijaisvanhempien kanssa ja muutos näkyi sitten. Aikoja siirreltii päivä toiselle tai sillee ku oli jotai sijaisperheen menoa. Mun piti myös siirtää yksi tapaaminen mutta se poistettiin kokonaan kuukaudelta eikä siirtoa tehty koska sijaisperheelle ei käynny ku just se päivä mikä mulla oli itsellä muuta. Vuosia taistelin et mummo ja sisko näkee kummityttöä. Sisko näki yhden kerran ja mummo näki parikertaa. Sijaisperhe ilmoitti sossuu että mummo ei voi olla että [nimi poistettu] pelkää häntä. Itse keskustellu [nimi poistettu] kanssa ni ei todellakaan ja haluaa nähä mummon. Sossu uskoi sijaisäitii ja kieltotuli. Tapaamisaikana kaveri tuli kylää yllättäen poikansa kanssa. Ajattelin et tyttö on 9v ja puhe oli yö lomista tulevaisuudessa et anna kummallekkii karkki rahaa pojalle joka myös 9v et menee näyttää kaupan ja ostaa karkkia siinä ajasta meni 15min. Sijaisäiti haki eikä mennyt kuin vuorokausi sossu soitti ja saneli tapaamiseen säännöt ei ulkopuolisii sinä ja lapset ei muita. Tapaamisten alkoi sovitut loppuu ja palveri jota ei oltu pidetty jos en itse olisi kysynyt eli meidä palvereita ei ollu laki pykälien mukaisesti edes. Puhelin palveri itsellä koska en päässyt lapsien vuoksi. Huoltajana mulle sanottii että 6h kotiloma ja 3h avotupa. Ei näin ei. Tapaamisen vuoksi piti alkaa yks yö loma ei mikää laitos kyläily. Sijaisperheen mielestä taas kotiloma 3h ja avotupa 2h ja tässä riitti mulle ei näin mua henkisesti loukataa niin paljon et ei jaksa tätä valheita luoauksia joita ei oo koskaa ja sijaisäidin kieroilut ja se että mä olen syyllinen. Puhuta menneistä palvereista tyttärellä maitohampaissa isot reijät joita piti porailla. Soiti sinne hammashoitolaa ja sain kuulla että reijät on tullut napostelulla epäsäännöllinen ruokailu ja että hänen takahampaiden pesua ei olla tuettu eli pessy aikuinen. Palverissa syytettiin että ne reijät on lun vika ku bakteeri kanta siirtynyt tyttäreen. Ekaksikaan takana neljä lasta ei reijän reikää ja bakteeri kanta suussa niin pieni olematon että ei olisi multa siirtynyt ja kerroi myös et juttelin hammashoitajan kanssa joka kertoi mulle toisin. Musta tuli taas synti pukki. Tyttäreni yö kasteli mutta ei tässä mitää se vain yö kasteli minun tapaamisten jälkeen. Itellä oli 2-9v saakkaa yö kastelua mut nää tyttären geenit oli jo muuttunut sijaisäidi geeneiksi ei hänel oo sellasta ni ei se siit johdu tähä ny kerron että tämä sijaisäiti on sairaanhoitaja että hänellä on valta ku tälläinen entinen narkkari joka koittaa olla hyvä ihminen ja hyvä äiti. Mutta ei ei lastensuojelu voi nähdä kun sijaisäiti pitää tuon ja lastensuojelu aina puoltaa sijaisvanhempia.
Tyttäreni selkä oli vääntynyt eteen päin olkapäät tästä myös kerroi ett itsellä oli jalka lyhyempi toista ja vaikutti ryhtii. Mutta ei mun tyttärellä sellaista ja sekin jäi siihen. Kouluterkkari oli sit mitannu muistaakseen noin5mm lyhyemmäksi toisen jalan ja ryhti parani myöhemmin paremmaksi, mutta tämäkin jos toinen rakastaisi lasta olisi itse varmasti ammattitaidolla jo tiennyt ja hoitanut asian loppuu mutta kun mun täytyy näyttää ihmiselta lastensuojeluun et olen se pahan alku. Palverit meni niin että sijaisäiti ja lastensuojelu oli selkeästi jo sopineet mitä haluavat eikä huoltajana ollut kuin sen 12 vuotiaan tytön mielipide asioihin joka jää pois sit koko palverin aiheesta kun muut päätti ja sopi.
Palvereissa aivan turha oli käydä kun mielipiteeni huoleni oli aivan tyhjän kanssa. Tästä seurasi se että tytär kertoi että sijaisisä käy saunassa hänen kanssa ja sijaisäiti nukkuu lattialla patjalla hänen huoneessa vieressä. Mä huolestuin ja soitin lasuu ja tein tutkinta pyynnön poliisille. Se ei lyllä sit parantamut asiaa koska nyt ne vasta palveris haukku huusi ja syylisti mua et oon täys idiootti et teen niille noin ja sossuhan ei mitää tuohon vaan nii kyl sijaisperhe ny vähä häpeää. Sijaisperhe kertoi että ei enää ikinä anna anteeksi tätä tekoa. Eikä se sit koskaa vissii menekkää et ne unohtaa et mie äitinä olen huolissaa kun lapseni on muualla. Sossukin vain valehtelee et saat yölomia ja me työskennellään sijaisvanhemmat nii että ovat ammattilaisia eikä tulisi tätä kitkaa. Minä ihmeis kitkaa joka tätä on 6vuotta ollu miten tätä edes voi korjata ja oli jo neljä vuot sanonu että lapsi täytyy siirtää pois koska lapsen sijaisvanhemmat ei toimi niin ku sijaisvanhempia koulutetaan. Sijaisäiti sai mun suvun pois tyttären elämästä, veljet pois sen elämästä ja minut myös. Samalla se tän vuosisadan aikana hoiti siskonkin pois isän puolelta aivan samanlailla loppui kuin seinää. Onko tämä tyttärelle hyväksi kun viedää biologinen suku pois. No ehä mäkää ole äiti vaan sijaisäiti on äiti ja isä on sijaisiäs serkut ja mummot ja papat ovat uusei sijaisperheen kautta. Meidän sukua tytön tarvia nähdä. Koulussa tyttärellä on serkut ja pikkuserkut. Ei saa leikkii niiden kanssa. Mun toista siskoa [nimi poistettu] piti nähdä joskus 2012 mutta perhepuistossa siskoni odotti turhaa koskaa ei sijaisäiti sinne tuonnut tätä eikä mun sisko halua edes nähdä valehtelevaa ihmistä joka sanoo toista ja tekee toista. Näin on nyt yhdeksän vuotta mennyt tapaamiset katkesi koska aluksi oltii perhees kipeenä vuoron perää sitten aloitin pitkiä työvuoroja koska kunnostam itseeni ja velka maksettava pois, menneisyys oli hölmöä aikaa. Ai nii ja käräjät oli hakuses et huostaanoton purku odotin kolme vuotta asiakirjoja joita sossu näytti pimittvän . Tämä sossu siis sit jäi viel vuosilomalle kun tein valituksen ja asiakirjat tuli myöhässä niin että aika raja huostaanoton ehtoihin kuuluvat keiteerit täyttyi mahottomaksi. Lapsi ei ole huostaanoton tarvetta mutta sjoitettu sijaisperheedeen. Tyttärestä ja veljistä otin kuvan ja sovin laittaa postis ja likka innois ootti sillo ku mul tapaamiset kotona valvottuina niin kysyi et saiko korti. Hän vastasi että ei oo nähnykkää tämä myös tieto sossuu ja sijaisäidin selitys kyseiseen asiaa oli että [nimi poistettu] ei halunnut sitä. Toisin taas ku mmun oli että lähetä mulle. Mutta ketä sossu uskoi ja onneks valvoja kuulu valitus ja kantelu. Pyydeltii vaa anteeksi joka ei lohduta mun henkistä väkivaltaa jota lastensuojelu yhdessä tuumin sijaisäidin kanssa on jo yhdeksän vuotta tehneet. Nyt on tilanne menny niin että me pidetää tyttären kans yhteyttä salaa. Tyttärelle kerroin että sijaisäiti kielsi sisko näkemisen ja oti kuvan huostaaotto lapusta ja kerroin hänelle et haluan että sil o ehjä perhe että jos sijaisvanhemmat haluaa sinut he saavat adoptoida ja teen tämän rakkauden vuoksi. Mun on asteltava omaa jaksamista koska kotona on lapsia, ja kun sosdu ei nyt tapaamisia suostu ostamaan sunnuntaille koska tapaamiset ei ole onnistunut eikä muille päiville itselle käy koska töissä ja lauantaina haluan olla lapsien kanssa yhdessä. Taas on uusi sosiaalityöntekijä ja kuulostaa taas hyvältä jne mutta uskon jos jatkuavan tämä yhtä pitkä henkinen väkivaltaisuus mitä on jo ollut vuosia.(( En itsekään ole kovin hyvällä lastensuojelun asiakkaana ollut kun lastensuojelu haki kissoja katsomaan jouduin lastenkodissa johtajan uhriksi eriarvoisuudessa ja hyväksi käytetyksi) pahinta on että tämä sama kyseinen lastensuojelussa minun lapsi on huostassa ja on tapaamisiin ja palvereihin käyttäny hyötynä mun heikkoutta. Jos mä joskus olisin apua saanut tähän jostain taholta ei olisi vuosi vuodelta mennyt asiat näin. Mutta kun kukaan taho ei puuttunut mielivaltaiseen touhuun ja henkiseen väkivaltaani niin luovun toivostani että saisin ikinä tytärtä takaisin. Hänellä on täysin uusi perhe elämä ja kaverit sielä sijaisperheen luona. Mun perhe on vieras tuntematon ja ei kavereita. Enkä mä saisikaa lasta niin miksi kuuntelen valheita, turhii luoauksia, nyöryytystä musta aina löytyy syy kaikkeen. Ja jos ei lastensuojelu työskentrlly sijaisperheen kanssa ei voi auttaa kukaa tässä enää. Ei sille voi mitää kun lastensuojelu mahdollistaa tällaista touhua. Huoltajuus on aiva turha pitää ku ei mulla ole ollut oikeutta lapseni tai huoletkin haukutaa ja lykätää mun niskoille. Adoptio on tässä kohtaa vain vaihto ehto jotta lapsi saa perheen ja tarvia tätä vuoristo rataa lasun ja sijaisäidi johdodta. Kertois ne ite ny vaan tyttärelle että kolme rauskautta ei saanut hää nähdä mua ja sijaisäiti kielsi mummot kummit suvun ja myös sisarrukset. Mutta kukaasn ei kerro koska lapsi hyvä nähtävästi kasvattaa valheissa. Toivo että se sijaisäiti kertoo et ne serkut ei oo sen oikeita ja ei mummokaan. Tyttären tärkeä isomummo kuoli eikä nähny sitäkään ku ei annettu. Eikä mua oo kutsuttu kakkukahveelle synttäri päivänä eikä varmaa tulevaisuudes rippijuhliakaan nää. Nää on niin henkisesti raskaita asioita tokareiden jakoa en saa nähdä tai kevät joulujuhlia mulla ei oo mitää muuta kuin ny yhteys salaa tyttäreen ja sekin on niin nihkeä että ei tytär paljoo mikua kysele tai kaipaile. Itellä taas ikävä on aina 🙈 toivon lastensuojelun avavan silmät jos asiakas kertyoo lapsen huolii ja tällästä tarinaa niin kannattaa kaksi kertaa miettii sijoituksia uusiksi. Anteeksi kaikille käsialan ymmärtäminen lukivika löytyy

Vastaa aiheeseen: Henkistä väkivaltaa (lukivikainen kirjoittanut)

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös