Siirry sisältöön
Uupunut

Hei! Poika 8v, erosta jo 5v ja isä toimii etävanhempana ja tapaa poikaa joka toinen vkl. Isä ei ole oikein koskaan osallistunut arkeen, yhdessä ollessa teki pitkää reissuhommaa. Pojalla ADHD.

Kaikenlaista mutkaa ollut matkassa yhteishuoltajuden suhteen mutta nyt suurempana huolena isän ja isän uuden puolison koira. Ilmeisesti jonkinlainen ongelma koira, joka muuttanut heille puoli vuotta sitten, kertaalleen poika tullut isän luota purema jäljet kankussa, tästä keskusteltiin isän kanssa ja lupasivat että ei toistu
Nyt poika joka tuskin koskaan avautuu itkien kertoo miten pelkää mennä isälle kun tämä koira on siellä, hyökkäilee ja murisee. Ovat yrittäneet kouluttaa, sekä portittaa koiraa mutta poika edelleen pelkää mennä isälle.

Isä ei oikein ymmärtänyt asiaa, poika ei ole uskaltanut isän luona puhua asiasta ja isä nyt kovin kummissaan että miten voi olla näin.

Mitä voin tehdä jos koira jää isälle ja poika pelkää, onko pojan mentävä? Tekee pahaa jättää poika isälle kun pelkää. Ja haluaisin isän kanssa olla eikä uskalla soittaa minua aikaisemmin hakemaan pois kun isä tulee surulliseksi.

Vastaa aiheeseen: Isän luo meneminen hankalaa.

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös