Siirry sisältöön
Nimetön

Hei. Olen pian 4v tytön totaali yh. Odotinkin jo hänet yksin. Biologinen oli kaikkea muuta kuin kykenevä ihmisten kanssa toimimiseen. Suhde jäi todella lyhyeksi.
Raskauden ymmärrettyä päätin vakaassa harkinnassa ottaa lapsen yksin vastaan. Mikä lahja ja riemu annettiinkaan minulle. Olemme tyttäreni kanssa eläneet aina kaksin. Elämämme on hyvää ja onnellista. Olen saanut tehdä työtä ja lapseni päiväkodissa leikkiä. Kesämme -14 oli ihana. Tytön kanssa koen vanhempana onnistuneeni hyvin. Päiväkodissa ovat ihastelle tyttäreni luontoa ja luovuutta. Sosiaalisuutta.
Havahduin ajatukseen,josta toki tytön kanssa puhettakin ollut, kun hän isä asiaa esille tuonut. Tyttäreni elämässä ei ole ketään, ei ketään, miehen mallia, ei ole koskaan ollutkaan. Se on minusta erittäin surullista. Itseäni saan toki asiasta sättiä, kun en ole kyennyt parisuhdetta luomaan.
Olisi kyllä todella arvokasta että lapsi saisi kuunnella ja toimia sekä miehen että naisen kanssa. Lapseni ei kokemuuttaan selvästikään oikein osaa olla ja toimia miehen kanssa. Jättää kertomatta asioita ja ujostelee. Tai esittää liian urheaa.
Varovaisesti näin kyselen että onko olemassa jotain ”varamies lapselle miehen ajatuksia esille tuomaan ja lapsen kanssa säännöllisesti aikaa viettämään,leikkimään” Siis ihan kerran viikossa parikin tuntia olisi huippu juttu.
Ajatukseni saattaa tuntua naurettavalta, mutta parisuhdetta en halua. Olen onnellisempi ilman epävarmuutta ”pysyisikö tuo mies todella rinnallani hamaan loppuun” Levottumuuteni olisi haitaksi myös lapselleni.
Onhan noita varamummu ja varaukkikin järjestelmiä olemassa. Miksei sitten mies- / -naiskaveria lapselle.

Nimetön

Onko sinulla esim. veljeä tai setää/enoa, joka voisi olla tyttärellesi ”varaisänä” ?

Ellei ole, voisit kysyä kunnalta/kaupungilta tukihenkilöä/-perhettä. Tosin näissä tapauksissa olisi hyvä varmaan olla muitakin syitä saada tukihenkilö kuin pelkkä isättömyys.
Kerroit että teillä muuten menee kivasti.

Ja vielä yksi ehdotus: 4-vuotiaana voi alkaa harrastamaan, ja joissakin lajeissa on myös niitä miesohjaajia/-valmentajia :)
Esim. jalkapallo tai sähly.

Nimetön

Hei, elämäsi vaikuttaa tosi kivalta ja itse asiassa hyvin samanlaiselta kuin minun :) Ainakin takavuosina on ollut isäkaveri-palveluita. En muista tahoa, joka niitä järjesti mutta periaate oli juuri sellainen kuin haluaisit: isähahmo, joka tapaa säännöllisesti lasta.

Vastaa aiheeseen: Isätön tyttö lapsi

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös