Siirry sisältöön

Itsenäistyminen + muut kuviot tytär pian 16 vuotta

Nimetön

Vanhimman tyttären pian 16-vuotta murrosiän tempoilut ovat kestäneet pian vuden ajan. Vanhemmat ovat kaikessa väärässä, se kait kuuluu asiaan jokaisella jollain tavalla.
Poikaystävä on ollut kuvioissa noin puoli vuotta. Pojan kotona tyttö viettää paljon aikaa. Sääntönä on ollut että yökyläilyt ei ole sallittuja viikolla kun on koulua. Mikäli on kokeet seuraavana päivänä ei myöskään iltavierailua sallita. Pari kertaa poika on yöpynyt meillä mutta pääsääntöisesti yövytään pojan luona siellä kun saa kuulema olla rauhassa….Olen ollut pojan vanhempiin yhteydessä ja myös pari kertaa kyläilty.
Ilmeisesti pojan kotona ei tarvitse osallistua mihinkään kotitöihin, ei pojan eikä vieraan. Meillä ei ole hotellitasoista palvelua ollut koskaan vaan lapset ovat osallistuneet kodin askareisiin oman kykynsä mukaan.
Nyt on kiihkeästi kesusteltu omaan kämppään muuttamisesta. Rahaa ei ole mutta jotenkin kuulema järjestyy. Tytöllä ysiluokka kesken poika opiskelee ensimmäistä vuotta. Tukia ja työtä kuulema hommaavat. Olen sanonut että sitten kun on näyttöä että on mahdollista tulla toimeen. Kotoa ei ole mahdollista asumista kustantaa vaan apu on pientä avustamista korkeintaan ja sitä paitsi nuoren tehtävä on hankkia ammatti ja sitä kautta eväitä itsenäiseen elämään.
Jatkuvaa vääntämistä tämä on ja tuntuu että koko ajan on kieltämässä jotain.
Kotona en hyväksy nuorten tupakointia, joten meillä ollessaan joku tekosyy täytyy keksiä tupakalle päästäkseen, pojan kotona saa ilmeisesti polttaa vapaasti, ja kun muu palvelukin pelaa niin mikäs siellä ollessa….
Tytöllä on kavereita ainakin aiemmin ollut, nyt tapaamiset vähissä kun kaikki aika menee pojan kanssa olemiseen. Kuulema riittää kun kavereita tapaa koulussa. Harrastukset myös jääneet tosi vähiin samasta syystä. Olen välillä tosi huolissani kun elämään ei mahdu kuin tämä rakas.
Heittäkö tytär kaiken hälläväliä tyyliin vai tuleeko järkeä päähän. Mielestäni on fiksu tyttö ja ainakin aiemmin on ollut tavoitteena ammatti ja muuta. Kotona on sanottu että ammatti täytyy hommata mutta muuten ei ole painostettu suuntaan tai toiseen, vaihtoehdoista on keskusteltu ja olen tyttärelle sanonut että valinta on hänen omansa.
Lintsaamista on ollut jonkin verran, niihin on puututtu, en kuittaa luvattomia poissaoloja luvallisiksi vaan niistä on seurannut jälkiistuntoa (muut vanhemmat kuuleman kuittaavat … epäilen kylä)
Nyt pelottaa että tytön elämä menee hälläväliä tyyliin, pojan kotona on niin hyvä olla ja on sinne aina tervetullut. Olen sanonut että meille on myös tervetullut mutta en ehdoilla. Pikkuhommat kuuluu tehtäviin (tytön) esim oman huoneen siivous, astiakoneen täyttä/tyhjennys, roskien vienti jne. Toki se on tylsää mutta mielestäni kuitenkin kohtuullista.
Onko ehdotuksia miten jatkossa pitäisi toimia… mielestäni vaatimukset on kohtuullisia mutta minulle ei mikään riitä… välillä miettii että selviäkö vanhemmat lasten murrosiästä täysijärkisinä… nuorempi on vielä tulossa murrosikään …. HUHHUH. Miltä tarina kuulostaa toisten mielestä… neuvoja ja tukea tsemppiä mitä tahansa odottelen

Nimetön

En missään nimessä antaisi lapseni muuttaa kotoa alaikäisenä omaan kämppään edes poikaystävän kanssa. Hänen ollessa alaikäinen, on vanhempi vastuussa kaikesta hänen tekemisistään. Voin vain kuvitella mitä siellä omassa kämpässä puuhattaisiin, kotibileitä yms. Ja kuka sen elämisen kustantaisi muut kuin vanhemmat. Siellä ois hyvä lintsata koulusta kun ei ole kuka vahtii jne.

Pitäisin myös kiinni omista vaatimuksista esim. kotitöiden tekemisistä. Se opettaa nuorelle, että niitä on tehtävä kaikkien jotta arki pyörii ja siinä samalla oppivat tärkeitä taitoja. Kieltäisin myös esim. tupakanpolton koska se on laissakin kielletty alaikäisiltä. Pidä vaan oma pääsi. Rajat tuovat rakkautta, kyllä tyttösi sen myöhemmin tajuaa. Rajojen asettaminen ei sulje pois hyviä asioita kuten nuoren asioista kiinnostumista sekä hänen kanssaa keskustelemista ja muuta yhteistä tekemistä.

Nimetön

Hei,

Olen täysin samaa mieltä. Ehdottomasti vielä tiukemmat rajat laittasin. Nuoret sisimmissään haluavat, että rajoja on, vaikka niitä vastustavatkin.

Itselläni on myös 16v. tyttö. Monet kertomasi asiat kuulostavat hyvin tutuilta. Itsenäistyminen kovassa vauhdissa. Tyttäreni myös seurustelee, on ollut samanikäsen pojan kanssa jo kohta 1,5 vuotta. Emme mieheni kanssa salli yökylää vieläkään, koska ovat alaikäsia. Kotiin pojan luota on tultava viikonloppusin jo puol kymmeneltä, ja viikolla eivät näe toisiaan muuten kuin koulumatkoilla.
Tupakanpoltto ei tulisi kuuloonkaan. Jos sitä ilmenisi, niin kaikki hanat menisi kiinni. Rahaa ei tulisi penniäkään. Olemme aina olleet tiukkoja kaiken suhteen, niin huomaan, että nyt se kantaa hedelmää. Ei tartte murrosiässä taistella kotiintuloajoista, ei rahan käytöstä, eikäpä juuri mistään.
Eli todella kannustan pitämään pinta nuorten kanssa, vaikka lukkojen taakse jos muu ei auta.

Tsemppiä ja jaksamista!

Vastaa aiheeseen: Itsenäistyminen + muut kuviot tytär pian 16 vuotta

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös