Siirry sisältöön
Nimetön

minusta tuntuu ettei apua saa mistään ja lapsi menee vaan yhä enemmän kuoreensa..en saa häneen otetta enää..poika on ekaluokalla viikko sitten alkoi sellainen kiusaus joka alkoi näkyä kotiin.poika ei halunnut kouluun ja itki oli pelokas ja kysellessäni ei halunnut puhua. onneksi se kiusaaminen selvisi ja ainakin kaksi kiusaaja kävi kotona asti pyytämässä anteeksi. ja taas meni hyvin hetken kunnestaas aamulla hän meni sängyn alle ja itki ettei halua kouluun.huomasin että lapsi oli peloissaan en saanut häntä kouluun…soitto oepttajalle ei helpottanut..en tiedä mitä teen…

Nimetön

Onko sinulla mahdollisuutta mennä joskus vaikka osaksi päivää seuraamaan pojan koulunkäyntiä? Luokkaanhan saa mennä muutenkin, mutta voi siihen jonkin tekosyynkin keksiä, vaikka niin että sopii opettajan kanssa avustajana olemisesta, tai niin että menee kertomaan luokalle jotain omasta elämästä tai työstä. Ehkä siinä tulisi tilaisuuksia pohtia ongelmaa muiden kanssa? Tai jos et itse pääse, niin voit sopia että joku ystäväsi menee. Minäkin olen kerran mennyt ystäväni puolesta.

Toinen ehdotus on, että ota yhteys koulun terveydenhoitajaan, rehtoriin, kuraattoriin tai psykologiin. Jokin oppilashuolotyöryhmäkin siellä ehkä on. Jos opettaja ei yksin osaa hoitaa asioita (eihän kaikki opet osaa!), niin silloin voi auttaa työyhteisön tuki.

Psykologin apu voisi auttaa siinäkin, että hän analysoisi, mikä saa aikaan kiusaamista. Niitä syitä kun kauhean monia, joten en ryhdy arvailemaan. Suurimpaan osaan pystytään vaikuttamaan joko luokan toimintaa muuttamalla (esim. opetetaan KiVa-koulun materiaaleja) tai kohdistamalla toimenpiteet kiusaajiin tai opettamalla sinun pojallesi hyviä toimintastrategioita.

Nimetön

Tiukka yhteydenotto vaan koululle ja opettajaan. Että jos ei häntä kiinnosta oppilaidensa hyvinvointi niin otetaanpa sitten ylöspäin yhteyttä. Kyseessä on vielä niin pienet lapset että niiden käytökseen on puututtava ja helpompikin puuttua (aikuisten kunnioitus, ovat ihan lapsia vielä). Omalle pojalle sanoin että häntä ei voi kukaan auttaa ennenkuin hän kertoo, mitä siellä koulussa oikein tapahtuu ja että heti kun aikuiset sen tietää niin on meidän tehtävä ”komentaa” niitä lapsia. Sekä open että vanhempien. Ja kun siellä koulussa on kuitenkin pakko käydä niin mitä nopeammin saa rauhan niin sen parempi. Toimi meillä.

Vastaa aiheeseen: kiusaaminen ja kouluun lähtö

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös