Siirry sisältöön
Nimetön

suomessa on paljon hyviä asioita mutta on sellaista mikä on näkyvissä eriaevoisuus ja suomen lapset väheksymättä ulkomailla asuvat lapsiperheet ja lapset ihmettelen miksei suomessa enemmä kerätä rahaa koulukiusaamisen vähentämiseksi jolla lisättäisiin aikuisia kouluun valvomaan että koululaisen koulunkäynti siellä koulussa olisi turvallista ja että koulu ei tunnu pelottavalta paikalta ja luottamuus aikuisiin säilyisi opettajat opettaa mutta onko kiinostutusta koulukiusaamisen vähentämiseksi vanhemmat on päivät töis ja maksaa osan verona siitä että olisi omaalla lapsella hyvä koulussa opiskella ja että myös kiusaajat saisivat oikaistua väärän tavan pois sillä koulussa opiskelaan se kaikkien oikeus nyt vain sumesta lähetetään rahaa ulkomaille jos mihinkin keräykseen ja meidän omat lapset täällä suomessa on jos jonkilaiseessa kierteessä pitäisi herätä jo ei suomessa ole asiat ole niin hyvin kuin uskotellaan ei ne vanhemmatkaan kaikkeen yllä vaikka kuinka yrittää

Nimetön

Hei!

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että vielä enemmän pitäisi toimia koulukiusaamisen ehkäisemiseksi.
Monissa kouluissa yhden opettajan vastuulla on liian monta oppilasta luokassa. Sen lisäksi luokka-avustajia ei ole tarpeeksi, joten opettajalta jää helposti huomaamatta, jos jollakin oppilaalla on hätä.

Jokainen aikuinen ja lasten vanhemmat voivat myös yhdessä toimia lasten parhaaksi. Vanhempainyhdistykset tekevät työtä yhdessä koulujen kanssa oppilaitten parhaaksi. Voit olla yhteydessä koulun vanhempainyhdistykseen, joka voi esim. järjestää tempauksia, jolla kerätään rahaa koulukiusaamisen estämiseksi.

Lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan välittäviä aikuisia tarvitaan toimimaan yhdessä koulujen kanssa.

Vastaa aiheeseen: kiusaaminen koulussa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös