Siirry sisältöön
Imma

Hei!

Miten toimia tilanteessa jossa kaksi tyttöä ovat olleet ystäviä vauvasta asti ja oma tyttäreni on tullut kuvioihin kolmanneksi vuosi sitten eskarissa. Eskarissa kolmen kimppa sujui hyvin, kesällä yksi tytöistä oli reissussa joten tyttöni ja toinen tytöistä leikkivät yhdessä aamusta iltaan.

Nyt koulujen alettua (siis ensimmäisen luokan) tyttöni jää yksin välituntisin ja jo nyt itkee ettei halua mennä kouluun kun on yksin koko ajan.

Toisen tytön (tämän, jonka kanssa kesällä leikit sujuivat) vanhempien kanssa olen puhunut ja hekin ovat sitä mieltä että kannustetaan leikkimään kolmisin tyttöjä. Mutta toisen tytön perhe on sitä mieltä, että vanhoilla ystävyksillä on leikkejä joita voi vain leikkiä kahdestaan ja minun tyttäreni nyt vain ei mahdu mukaan.

Luokalla on muitakin tyttöjä samasta eskarista, mutta heillä on ilmeisesti omat kaverikuviot menossa eivätkä ole koskaan leikkineet tyttäreni kanssa.

Mitä voin tehdä äitinä asian eteen?

Hmm

Laittaisin viestiä opettajalle ja vaatisin hänen puuttumista koulun kaveriasioihin. Koulussa on otettava kaikki mukaan leikkiin. Ketään ei saa jättää yksin. Opettaja pystyy vaikuttamaan tähän asiaan paljon. Jos tyttäresi toisen kaverin vanhempi on sanonut, että kaikkia ei tarvi ottaa mukaan, niin sano siitäkin opettajalle. Hän voi laittaa kaikille vanhemmille ohjeen, jossa kannustetaan lapsia leikkimään kaikkien kanssa. Tsemppiä ja toivottavasti asiat jo menossa parempaan suuntaan.

Vastaa aiheeseen: Kolmen tytön ystävyys aiheuttaa itkuja

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös