Siirry sisältöön

Koulukiusaaminen – missä tehokkaat säännöt puuttumiseen

Nimetön

Hei MLL (vapaaehtoiset ja palkatut asiantuntijat),

Saisitteko koottua OIKEAT ohjeet perheille koulukiusaamiseen puuttumiseen. KiVa-koulu, MLL:n sivujen ohjeet ja muut vastaavat kun toimivat vain mikäli koulu ja kiusaajien vanhemmat toimivat annettujen ohjeiden mukaisesti. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole. Silloin koulukiusattu perheineen joutuu helvetilliseen tilanteeseen. Ei myöskään ole mitään muutakaan tahoa, joka pystyisi tai edes haluaisi auttaa kiusattua ja/tai tämän perhettä.

[osa tekstistä poistettu]

Lopputuloksena me siirsimme hirveän riitelyn ja juonittelun kautta lapsemme kouluun toiselle paikkakunnalle, jonne vaikean koulumatkan vuoksi kuljetimme häntä 1,5 vuotta omalla kustannuksella ja ajalla. Edeelleen, usean vuoden jälkeen, kohta aikuinen lapsemme sairastaa masennusta, eikä saa elämän syrjästä kiinni, koska kaikki ahdistaa. Maksamme omasta pussista kaikki terapiat, psykiatrit jne. Jouduimme muutamaan toiselle paikkakunnalle jne. Olemme laittaneet tähän kaikkeen rahaa kymmeniä tuhansia euroja, koska yksikään viranomainen ei ole auttanut meitä. Tarjottu apu lähtee siitä, että perhe on paha/kädetön ja kiusattu on outo/lähtökohtaisesti sairas/kotonaan kaltoin kohdeltu.

Kamppailemme edelleen kiusaamisen aiheuttamien vaurioiden kanssa. Voi olla, että kiusaaminen aiheutti niin pahoja tuhoja, että tämä lapsi pysty koskaan opiskelemaan niin, että pystyisi elättämään itsensä, saatika että voisi toteuttaa itseään parhaan potentiaalinsa mukaisesti.

[osa tekstistä poistettu]

Olisiko MLL se järjestö, joka ottaisi kiusaamiseen puuttumisen oikeasti agendalleen? Ei vain kivoina ohjeina, jotka toimivat vain silloin, kun kaikki ihmiset ovat kivoja ja kantavat rooliinsa kuuluvan vastuun.

[osa tekstistä poistettu]

Nimetön

Hei,

kiitos palautteestasi. On todella ikävä kuulla, että lapsesi on joutunut kiusaamisen kohteeksi eikä sitä olla saatu loppumaan useankaan tahon toimesta. Lastasi kohtaan on toimittu todella väärin.

On totta, että kiusaamisen vastaisessa työssä on vielä paljon tehtävää. Kiusaamisen vastaiset ohjelmat ja ohjeet ovat tehokkaita vain silloin, kun koko kouluyhteisö sitoutuu noudattamaan niitä. Harmillisesti näin ei ole joka koulussa.

Voimia perheellenne!

Nimetön

Hei,

päädyitte poistamaan osan viestistäni. Kaikille lukijoille tiedoksi, ettei viestiin sisältynyt mitän asiatonta. Ilmeisesti osa viestistä poistettiin siksi, että ilmaisin sen suuren kaupungin nimen, jossa kiusaaminen tapahtui.

Kerron nämä asiat sitten mainitsematta kaupunkia. Eli lyhyesti: olimme yhteydessä seuraaviin tahoihin, joista jokaiseen petyimme pahasti.
– koulu, luokanopettaja, rehtori, koulupsykologi, kuraattori
– kaupungin koulutoimi
– poliisi
– lastensuojelu
– korkeammat viranomaiset

Mikään taho ei ottanut asioita hoitaakseen, vaan siirsi vastuuta muille tahoille. Siksi juoksimme ympyrää ”auttajataholta” toiselle samaan aikaan, kun lastamme pahoinpideltiin sekä henkisesti että fyysisesti joka päivä koulussa.

Koulu tai kaupunki ei myöskään järjestänyt turvallista uutta koulua.

Vähän on laimea tämä MLL:n kannanotto.

Onko teillä siis olemassa ohjeita, mitä perheen tulee tehdä, jos koulu ja kiusaajien vanhemmat eivät toimi KiVa- ja muiden ohjeiden mukaan? Jos ei ole, voisitteko ystävällisesti sellaiset laatia?

Nimetön

Hei,

kiitos palautteestasi. Tosiaan osa tekstistä poistettiin juuri mainitsemastasi syystä. Hyvä, että laitoit kuitenkin vielä uuden tarkentavan viestin, jonka pystyin julkaisemaan sellaisenaan.

Laitan tähän linkin teokseen, jossa kuvataan kiusaamisen puuttumisen ongelmia ja viranomaistoimintaa. Onkohan tämä jo tuttu sinulle?

http://www.kaks.fi/sites/default/files/Tutkimusjulkaisu%2070.pdf

Yleinen neuvo on, että jos koulu ei saa kiusaamista loppumaan, kannattaa ottaa yhteyttä kunnan opetustoimen johtoon. Jos sekään ei tehoa, niin asiasta voi tehdä kantelun aluehallintovirastoon.

Eduskunnan oikeusasiamieheen voi myös olla yhteydessä.

Välitän toiveesi MLL:n laatimasta ohjeistuksesta kiusaamisen ehkäisystä vastaaville työntekijöille.

Toivottavasti asiat järjestyvät, paljon voimia teille!

Nimetön

Kuten alkueperäisestä ja osin myös uudemmasta viestistäni ilmeni, olemme olleet yhteydessä noihin mainitsemiinne tahoihin. Avista sai oikein hyvät ohjeet. Kanneprosessi toiselle korkeammalle viranomaiselle (jonka nimeä ei ilmeisesti saa mainita) oli kummallinen. Päätöksenä oli että viranomaiset olivat toimineet oikein ja että kiusaaminen oli loppunut lapsen vielä ollessa tuossa koulussa.

Ilmeisesti tämä korkea viranomainen uskoi koulun edustajia, jotka suoraan valehtelivat viranomaiselle. Tai sitten viranomainen oli sitä mieltä, että kiusaaminen on sallittua tai tapahtumat eivät olleet kiusaamista.

Kuitenkin tällaista tapahtui joka päivä monta kertaa päivässä:
– törkeitä solvauksia
– tönimistä, potkimista, lyömistä
– vahingollisten huhujen tahallista levittämistä
– joukkopahoinpitelyjä (iso joukko potkii maassa makaavaa uhria)

Kiusaaminen jatkui siihen saakka, kunnes siirsimme lapsemme toiseen kouluun toiseen kaupungin alueelle. Tästä meillä on todisteita ja ne on toimitettu tuolle korkealle viranaomiselle, joka kuitenkin kirjoitti totuuden vastaisen päätöksen.

Ja kyllä. Olen lukenut oheisen Pelastakaa koulukiusattu!kuten myös Päivi Hamaruksen Haukku haavan tekee ja varmaan kaiken, mitä tässä maassa on kiusaamiseen puuttumisesta kirjoitettu. Olen myös lukenut kaikki mahdolliset asiaan liittyvät lait, oikeuden päätökset ja niin edelleen.

Ihan yhtä tyhjän kanssa, jos koulu ei halua puuttua kiusaamiseen tehokkaasti. AVI oli ainoa paikka, joka neuvoi järkevästi, eikä vähätellyt asiaa. Muiden viranomaisten edustajat vähättelivät, voivottelivat ja tyrmäsivät (”onpa harmillista”, ”miksi ette ole aikaisemmin ottaneet yhteyttä”, ”miksi otatte uudelleen yhteyttä”, ”ei tälle voi mitään”).

Kun ”korkea viranomainen” ei millään tavalla kehottanut koulua muuttamaan käytäntöjään (= vakavin mahdollinen seuraamus kaupungille tai koululle), ymmärsin mistä on kysymys.

Siitä on kysymys, että koulut ja yhteiskunta ei oikeasti halua puuttua koulukiusaamiseen.

Jos eden MLL:n kaltainen kansalaisjärjestö ei osaa tehdä muuta kuin antaa kivoja ohjeita kivoille ihmisille, ei vakavampaan koulukiusaamiseen ikinä tulla puuttumaan.

Nimetön

Ei mitään uutta!!kukaan ei ota vastuuta varsinkaan kiusatun oppilaan koulu.lastani kiusattiin ”kiva koulussa”2 vuotta henkisesti ja fyysisesti.opettajat käskivät lastani kertomaan heti jos kiusausta tapahtuu,sitten kun kertoi opelle asioista keskusteltiin ja opettaja uskoi joka kerta kiusaajia ettei mitään ole tapahtunut!!pahin tapaus oli,kun rehtori käski lapseni pyytää valehteluaan anteeksi kiusaajiltaan…koko kiva koulu on huono vitsi

Nimetön

On se kumma, että edes auttamiseen erikoistuneet tahot eivät auta koulukiusattua. Mitä isompi ongelma, sitä vähemmän kiusattu saa apua. Yhteiskunta eli koulut, kiusaajat, kiusaajien vanhemmat, sosiaaliviranomaiset ja näköjään myös järjestöt jättävät parhaimmillaan kiusatun yksin kärsimään ja syrjäytymään. MLL taitaa myös olla kiinnostunut antamaan mukavia ohjeita mukaville ihmisille.

Puuttumattomuus ja voivottelu vain tukee kiusaajia jatkamaan kiusaamista.

Kun kiusaaminen on todella vakavaa ja vahingoittaa lasta, ”auttavat” tahot ottavat askeleen taaksepäin.

Nimetön

Meillä siis kuusi lasta joista viittä on kiusattu. Toista enemmän kuin toista. Tällä hetkellä pahin tilanne on viidesluokkalaisen kanssa. Koulu ei tee mitään. Kaikki on hyvin kun kiusaaja on puhuteltu ja he huolimattomasti heittäneet et anteeks.
Todellakin tuntuu ettei mistään saa apua. Ainoa neuvo on että ota yhteyttä opettajaan/kouluun. Mitä sitten kun koulu ei tee mitään? Meille on niin opettajat kuin rehtorin sanonut suoraan ettei he voi tehdä asialle enempää. Ja että kiusaajan tilanne on niin hankala ettei he saa lasta kuriin.

Vaikka tilanne on aavistuksen rauhallisempi mitä alkusyksystä niin lapsi on todella ressaantunut. Meidän ratkaisu oli että saa pitää puhelimen koulussa ja soittaa isälleen heti jos jotain tulee. Opettajan mielestä tarpeetonta ja on muutaman kerran estänyt lasta soittamasta kotiin.
Lapsi oli keväällä viikon kotona kun ei vaan jaksanut enää ja tilanne näyttää olevan kohta taas samassa pisteessä.

Psykologilla on käynyt muutamaan otteeseen mutta hänen mukaan kaikki on hyvin. Lapsi osaa noissa tilanteissa olla asiallinen ja fiksu. Kun taas kotona on yhtä huutamista ja raivaomista. Ei tarvitse iso ärsyke olla kun alkaa tavarat lentää ja ovet paukkua.

Eli sitä todellista apua vailla ollaan täälläkin.

Nimetön

Luin ketjun läpi. Meillä on myös koulukiusattu lapsi. Minua on myös itseäni koulukiusattu lapsena.

Aikaisempien kirjoittajien viesteistä välittyy aivan ihania vanhempia jotka todella tekevät kaikkensa!

Olin itse yhteydessä näiden kiusaajien vanhempiin. Koulun kautta pidimme vanhempien kesken kokouksen. Tällä hetkellä tilanne on hieman rauhallisempi. Toivon että ei taas ”räjähdä käsiin”. Mutta kiusaajien vanhemmat ovat täällä ottaneet asian vakavasti joten myös kodeissa on näistä asioista puhuttu.

Lapsi on käynyt kylässäkin kiusaajien luona niin että vanhemmat ovat tarkkailleet kyläilyä. Silloin kaikki menee hyvin, mutta koulussa kiusaajien pitää lähteä mahtailemaan ja jotenkin hakea sitä pomon roolia muihin oppilaisiin nähden.

Nimetön

Apua saat jos sinulla on varaa maksa siitä ja kun rahat loppuu, loppuu ed. myötä myös apu…eikä laadusta ole aina takeita…

puhut ja kirjoitat kiusaamisesta jokaiselle, jonka kuvittelet voivan/haluavan auttaa, usein auttajalla ei kuitenkaan ole riittävästi valtaa voimaa tai kykyä

voit myös erehtyä koputtamaan väärää ovea ja siellä voi olla aivan muuta kuin odotit pakenetko

luota itseesi ja varo ettei omat voimasi kulu loppuun

Nimetön

Hei!
Niin totta, ja miten yhteiskunta voisikaan puuttua kiusaamiseen. Lastensuojelu, toimeentulotuki jo itsessään kiusaa perheitä. Kaikilla suurilla lapsiasioita hoitavilla LIITOILLA on ongelmia siinä, auttaako suoraan perhettä heidän koteihinsa vai tienatako rahaa ahdinkoon ajetuilla perheillä.

Suuret liitot ovat valinneet säätiöidensä kautta rahastuksen lapsilla sekä perheiden ahdingolla. Kannattaisi pohtia arvojaan uudestaan.

Miksi kukaan perheitä AUTTAA haluava henkilö haluaa olla töissä näissä korruptoituneissa liitoissa?

Tv. Hmmm…

Nimetön

Tässä pohdittavaa kaikille!
ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS teki tutkinnan perusteella 7 turvallisuussuositusta
Suositukset on TOIMITETTU niiden toteuttamisesta VASTAAVILLE VIRANOMAISTAHOILLE.
1) MOPOILUN turvallisuus
2) UIMATAIDON merkitys
3) MIELENTERVEYSPALVELUT määriteltävä täsmällisemmin lasten ja nuorten osalta.
4) MIELENTERVEYSPALVELUIDEN TOTEUTUMISTA seurattava paremmin.
5) OPPILAILLE on TARJOTTAVA MAHDOLLISUUKSIA nostaa ongelmansa esille helposti
6) KOULUISSA saada ONGELMAT KÄSITTELYYN HELPOSTI.
7) LAPSIPERHEILLE on TAATTAVA PERHEKESKUSTYYPPISIÄ PALVELUITA.
.
.
Onnettomuustutkintakeskus tutki 900 kpl alle 18v lapsen ja nuoren kuolemantapausta (2009–2011)
669 luonnollinen ns. TAUTIKUOLEMA oli yleisin kuolemansyy Suomessa esim. keskosuus, kasvaimet ja vastaava syy.
.
199 kpl EI-luonnollista kuolemaa. Liikenne, riskikäyttäytyminen ja itsemurhat.
• 74 kpl TAPATURMAT kuolinsyistä liittyi MAALIIKENTEESEEN (huonokuntoinen mopo)
HUKKUMISET (0-12v), myrkytykset, alkoholi, tulipalo
• 51 kpl ITSEMURHAT (nuorin 13v ja ¾ oli poikia) tyttöystävä jättää, KIUSAAMISTA
• HENKIRIKOKSET
• EPÄSELVÄT KUOLINSYYT (kuiva makaroniin tukehtuminen, tippuminen jakkaralta lapsen päälle)
.
.
.
Linkki: Tutkimus: Nuorten itsemurhien taustalla jätetyksi tuleminen, koulukiusaaminen ja epävarmuudet seksuaalisessa identiteetissä – HS, 28.4.2014
http://www.hs.fi/kotimaa/Tutkimus+Nuorten+itsemurhien+taustalla+j%C3%A4tetyksi+tuleminen+koulukiusaaminen+ja+ep%C3%A4varmuudet+seksuaalisessa+identiteetiss%C3%A4/a1305818118664

Linkki: Lasten kuolemat (2012) / Muut onnettomuudet – Onnettomuustutkimuskeskus (OTKES), 28.4.2014
http://www.turvallisuustutkinta.fi/fi/index/tutkintaselostukset/muutonnettomuudet/tutkintaselostuksetvuosittain/muutonnettomuudet2012/y2012-s1lastenkuolemat.html
Linkki: Poikkeukselliset tapahtumat – OTKES, Turvallisuustutkinta
http://www.turvallisuustutkinta.fi/fi/index/tutkintaselostukset/poikkeuksellisettapahtumat.html

Linkki: Nettiturvakoti, Apua perheväkivaltaan – Ensi- ja turvakotien Liitto ry, 7.12.2015
https://www.turvakoti.net/site/
Linkki: Vanhempainnetti – MLL, 7.12.2015
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/
Linkki: Etsivä nuorisotyö – LaNuti, (Pohjois-Suomi) 7.12.2015 (Hyviä selkeitä linkkejä)
http://www.lanuti.fi/Suomeksi

Nimetön

Itku tuli kun luin tämän äidin hädän. sama täällä, kaksi kiusattua lasta, yksi jo työkyvyttömyyseläkkeellä sen takia. teimme kaiken mikä inhimillisesti on mahdollista vanhempien tehdä. Nykyään suomalainen koulu on minulle sama kuin puhuttaisiin kidutuslaitoksesta. Se kaikki hyvä mitä siinä on häviää sen yhdenkin kiusatun lapsen tarinan edessä.

Olen samaa mieltä siinä, että todellista apua on erittäin vaikea saada. Se siviilirohkeus, aito kiinostus ja ehdoton eettinen sitoutuminen ihmisoikeuksien puolustamiseen mitä tarvittaisiin puuttuvat Suomesta miltei kaikilta. Ehkä suomettumisen pitkän perinteen tulosta tämäkin.

Kotikoulu on varteenotettava vaihtoehto, siirto siihen tehtävä heti ennen kuin suurempia vaurioita tulee lapselle, ja uskokaa siihen, että se oppi jonka koulusta saa on loppujen lopuksi aika pientä ja sen arvo verrattuna mielenterveyden säilymiseen olematon: peruskoulun oppimäärä ei ole elämänpituisen mielenterveyden menettämisen arvoinen asia. Ei todellakaan. uskokaa pois.

Luottamus meni viranomaisiin, opettajiin, rehtoreihin, kuraattoreihin koulupsykologeihin jne…ainoastaan vertaisihmiset, kiusaamisen omissa nahoissa kokeneet ymmärtävät puhumattakin ja ovat siksi mahtava tuki.

Vastaa aiheeseen: Koulukiusaaminen – missä tehokkaat säännöt puuttumiseen

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös