Siirry sisältöön
Nimetön

Poikani 9v tuntuu olevan luokkansa ongelmatapaus, kotona ystävällinen oma itsensä. Mutta koulussa hän häiritsee luokkatovereitaan, puhuu tunnilla häiriten opetusta, protestoi tehtävien tekemistä vastaan, ilkeilee ja sohii kuin muurahaispesää, jos jollakulla on paha mieli. Opettajat ovat jutelleet keskenään yrittäen saada poika olemaan kunnolla milloin laittaen jäähylle, tuhansin selityksin ja perusteluin, koettaen myös huomiota jättämistä. Opettaja on kertonut, että aina otettuaan yhteyttä minuun, äitiin siis, pojan käytös kohenee joksikin aikaa juteltuani kanssaan. Nyt käytös koulussa on huonompi kuin koskaan. Opettajalla ovat keinot lopussa.

Oppilaana käytös ja taidot eivät vastaa toisiaan. Hän on taitava ja tehtävät sujuvat vaikeuksitta.

Kotona hän on aivan kuin eri ihminen. Hän on ahkera ja reipas, huomaavainen ja ystävällinen poika. Hän osallistuu kotitöihin, laittaa kanssani ruokaa, nauttii lumitöiden tekemisestä. 4v pikkusiskostaan hän huolehtii hyvän isoveljen tavoin, leikkii kanssaan, auttaa ja opettaa. Kotona haasteeni on aina ollut kylläkin se, että isällään ei ole koskaan ollut otetta poikaan. Hän on aina vain kieltänyt odottamatta tottelevaisuutta. Ja nyt poikani kohtelee opettajiaan samoin…

Miten 9v 2.luokkalaisen saa istumaan tunnilla toisia häiritsemättä ja olemaan kiusaamatta jopa isompia välitunneilla? Miten tämän kissa ja hiiri -leikin saa päättymään? Olen harkinnut jopa koulun vaihtamista, mutta eikö se vain siirtäisi ongelman toiseen paikkaan?

Nimetön

Etteikö olisi taustalla koulukiusaamiseen reagoiminen… koulussa asiaa ei todellakaan aina huomata…vanhemmille kerrotaan että lapsi on ongelmallinen, kiusaa toisia, yms…lapsi ei osaa tai ei halua puhua asiasta kotona…ajattelisin, että voisit jutella ja hieman tiedustella pojaltasi millaista on koulupäivä, onko jotain joka harmittaa siellä…koulukiusaaminen vaikuttaa aina jollain tavalla lapsen käyttäytymiseen…kokemusta on, kaksi lasta, jotka reagoivat aivan päivastaisella tavalla: yksi vetäytyi sisäänpäin, selittämättömiä vatsakipuja ja päänsärkyä, lukkiutumista omaan huoneeseen, toinen taas reagoi puolustamalla itseään koulupäivänä, valittamalla tapauksista opettajille, josta tuloksena oli, että opettajien mielestä lapsi oli häirikkö ja ongelma!!

Minna

Heips! Kerronpa miten tässä on käynyt. Päätettiin vaihtaa koulua. Todellakin, koulukiusaamisesta oli kyse. Se kaikki kauheus on ohi. Elämä muuttui iloiseksi ja levolliseksi, hyväksi.

Vastaa aiheeseen: Koulussa auktoriteetti hukassa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös