Siirry sisältöön
Nimetön

Hei!

MInkä ikäisenä olette kertoneet lapsillenne kuukautisista ja yösiemensyöksystä ja seisokista?
Ikävää, jos kuukautiset alkaa kesken koulupäivän. Varmasti tyttö säikähtää!

Meillä 5 luokalle menevällä tytöllä nyt valkovuotoa alkukesästä lähtien. Poika menee 7:lle ja yön jäljiltä välillä mällit pussilakanoissa. Mitään ei poika ole sanonut asiasta, enkä itse ole kysynyt.

Jelp!

Nimetön

Omasta koekmuksesta kerron, että minulle ei riittävän ajoissa äiti huomannut kertoa asioita, tai vaömistella kohtaamaan asiaa- ja järkeytyin kyllä että mitä kaikkea sieltä alapäästä voi tulla, olenko vakavasti sairas…
Tästä kokemuksesta johtuen, pidin huolen, että lapseni tietää ajoissa valmistautua mitä on nuorena naisena olo ja vaikka on vielä lapsen mieli. Kerroin jo 9- vuotiaana, että tytöillä voi alkaa todella varhainkin kuukautiset ja ei pidä säikähtää ja että ei ne ihan suihkuamalla ala ensimmäistä kertaa. Myös vatsakivut voi johtua siitä, että keho valmistautuu naiseksi tuloon. Kyllä minäkin muistan kuinka sellaiset puheet vaivaannuttivat aluksi -vaikka itku ja pelko ehti tulla ensin-mutta samalla puheet rauhoittivat.
Toisaalta, en ole pystynyt ihan salassa pitämään siteitä ”Mihin noita tarvitaan, ja minkä takia verta oli jossaki…” ja sitä kautta olen luontevasti selittänyt mistä johtuu myös poikalapselle. Itse kannatan siis ajoissa kertomista, sopivissa erissä ja omalla tavalla.

Nimetön

Parempi kertoa liian aikaisin kuin liian myöhään. Jos tyttäresi on varhain kehittynyt, hän saattaa olla kaveripiirin ensimmäinen jolla kuukautiset alkavat.
Toki koulussakin opetetaan. Itse kyselin tytöltä kokeita varten ja myös nämä asiat tuli käytyä läpi ihan oppikirjan kanssa.
Otin puheeksi myös murrosikään liittyvät mielialan muutokset,ihon rasvoittumisen jne.

Vastaa aiheeseen: Kuukautiset

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös