Siirry sisältöön

Kuusi vuotiaan ns. ”seksuaalinen” käytös uutta miestäni kohtaan

Nimetön

Mitä tästä tulisi ajatella? Me aikuiset koemme sen todella kiusalliseksi. Kuitenkin tiedämme ettei noin pieni lapsi sanalla sanoen ole ”seksuaalinen” eikä (ainakaan uskomme) tee sitä seksuaalisessa mielessä. Kyseessä on kuitenkin vain alasti keikistely ja välillä tyttö yrittää kihnuttaa itseään miestä vasten.
Yritämme olla noteeraamatta tuota juurikaan tai irrottamalla tyttö miehestä niissä tilanteissa, mutta helppoa se ei ole ja laittaa ajattelemaan yllyttääkö tuo vain lisää.
Tyttö myös tyydyttää itseään varsin avoimesti lähes missä vain, vaikka olen yrittänyt puhua että tekisi niin vain kotona ja yksin ollessa jos kerran on pakko.
selitykselle tälle toimelle tulee: se tuntuu hyvältä kun jatkaa tarpeeksi kauan.
Myös tytön suhde omaan biologiseen isäänsä on ollut ongelmallinen, ja en koskaan tiedä mitä isän luona tapahtuu, jos uskallankin kysyä saan hirveät haukut päälleni, monesti olen miettinyt mitä siellä tapahtuu minun mustamaalaamis propagandan lisäksi.
Tyttö on aina selkeästi tasapainoisempi kun ei vähään aikaan näe isäänsä. isä asiaa puidaan tasaisin väliajoin sossujen kanssa mutta he vain nostavat kädet pystyyn, eivät voi tehdä mitään ennen kuin isä selvästi laiminlyö tai satuttaa lasta todistetusti.
En ole varma onko noteeramaton taktiikkamme oikea.

Nimetön

Kuulostaa siltä kuin tytärtäsi on käytetty/ käytetään seksuaalisesti hyväksi. Kysy ammattilaiselta (esim. traumaterapeutti) apua. Ei ole tavanomaista, että 6-vuotias tyttö käyttäytyy kuvaamallasi tavalla. Jos epäilet tytön isän käyttävän lastasi hyväksi, niin hänelle ei kannata suoraan syytöksiä esittää vaan tyttö on ensin tutkittava (löytääkö lääkäri todisteita seksuaalisesta hyväksikäytöästä ja pystyykö tyttäresi avautumaan asiasta terapeutin vastaanotolla tai kertomaan tapahtumistasi sinulle).

Nimetön

Hei ”ymmällään oleva äiti”!

Jos olet huolissasi asiasta, voit myös kirjoittaa luottamuksellisesti MLL:n Vanhempainnetin nettikirjepalveluun. Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen koulutetulta päivystäjältä.

Aurinkoista kesää!

Ystävällisin terveisin
Annina/MLL:n päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Kuusi vuotiaan ns. ”seksuaalinen” käytös uutta miestäni kohtaan

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös