Siirry sisältöön
Nimetön

Hei! Kertokaahan kokemuksia kuinka teillä sujunut seuraavanlainen tilanne. Isä muuttaa perheen yheisestä asunnosta pois, asumusero, ei vielä eropäätöstä ja tarkoituksena on että isä saa käydä katsomassa lapsiaan aina sopivin välein vanhassa kodissaan.

Miten teillä lapsi reagoinut kun isä tulee, mutta aina mukavan hetken jälkeen koittaa se hetki, kun isä palaa uuteen asuntoonsa. Kokeeko lapsi sen joka kerta pahana, kun taas isä lähtee eikä jääkkään taaskaan kotiin?
Miten lapsi ottaa tämän tilanteen, kun kerta toisensa jälkeen hän joutuu kokemaan saman eli isänsä lähdön?

Nimetön

Hei,

itse olen eronnut 2,5v. poikani isästä 1kk sitten ja isä käy melkein päivittäin täällä katsomassa poikaa. Aluksi poika ei ollut moksiskaan, mutta 2viikon jälkeen alkoi itkut ja niille ei näy loppua (ovay nyt siis kestäneet 2viikkoa). Poika ikävöi isäänsä todella paljon varsinkin silloin kun isi lähtee. Saattaa itkeä 2,5h putkeen ja raivota samalla niin etten saa itse koskea poikaan häntä rauhoittaakseen. Yöt ovat muuttuneet levottomiksi ja poika on tullut aremmaksi päiväkodissa. Hylkii myös aluksi isäänsä kun tulee käymään. Raivokohtaukset ovat pahentuneet. Silloin taas kun isi on käymässä ja molemmat olemme paikalla niin lapsi on oma itsensä.

Tietysti jokainen lapsi reagoi omalla tavallaan, mutta näin on meillä reagoitu.

Nimetön

Varmaan riippuu paljolti siitä, millainen isä-lapsi -suhde on ollut ennen isän lähtöä.
Lapsen suhtautuminen isään heijastuu myös siitä, miten te aikuiset suhtaudutte toisiinne ja onko elämässänne uusia kumppaneita ja ovatko he läsnä tapaamisissa.

Juttele joskus lapsesi kanssa, miltä hänestä tuntuu, kun isä ei asu teillä enää.
Muista vielä sanoa lapsellesi, että se, vaikka äiti ja isi ei enää asu yhdessä, ei ole lapsenne vika, eikä hän ole tehnyt mitään väärää jne. Sano lapsen isälle, että muistaa sanoa lapsellenne heidän tavatessaan, että kiva nähdä ja iskä tykkää sinusta. Sellaista peruspositiivista.

Vastaa aiheeseen: lapsen ajatuksia

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös