Siirry sisältöön
Milla

Aina kun lapseni tulee kaverinsa luota kotiin, on lapseni mentävä suoraan suihkuun ja vaatteet pesuun, koska homeen haju tarttuu niin voimakkaasti. Jos taas kaveri on meillä niin koko asunto haisee homeelle ja asunto on tuuletettava kun hän lähtee. Olen herkistynyt homeelle ja aivastelen kun kaveri on meillä.
Lapseni oli kerran yökylässä kaverinsa luona. Sen jälkeen kesti kaksi viikkoa että sain hajun pois vaatteista tuulettamalla ja useamman kerran pesemällä.
Lapset haluaisivat yökyläillä toistensa luona ja ovat useampana viikonloppuna kysyneet siihen lupaa. En ole siihen suostunut. Olen sanonut että olen allerginen jollekin heidän kodissaan. Heillä on paljon eläimiä joille olen oikeasti allerginen. Ja tämä ongelma ei ole pelkästään vain minun, myös muut perheessämme haistavat sen. En tunne kunnolla kaverin vanhempia, joten tuntuu vaikealta kertoa homeen hajusta.

Puolestani saavat leikkiä keskenään vaikka joutuukin näkemään vaivaa niiden jälkeen ja heillä tuntuu olevan kivaa yhdessä. Mutta en oikein tiedä kuinka voin joka kerta kieltää yökyläilyt kun he sitä kysyvät… Miten olette tehneet vastaavassa tilanteessa?

Vastaa aiheeseen: Lapsen kaverin koti haisee homeelle

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös