Kuinka hoitaisitte tällaisen tilanteen uusperheessä?:
Teini on ongelmallinen ja välillä 5-vuotiaan tasolla ja välillä noin ikäisensä. Adhd/add, ei syö lääkkeitä.
Sisarpuolet pienempiä ja toki ihmettelevät käytöstä ja saavat tuntea nahoissaankin sen välillä.
Minä, teinin bonusäiti, ja minun lapset emme ole osallistuneet teinin terapioihin emmekä kuntoutusleireille. Tarvetta ehkä olisi.
Leirille on nyt seuraavaksi lähdössä lapsen molemmat biovanhemmat. Siellä
on myös sisaruksille ryhmiä muttei meitä pyydetä mukaan. Enkä ole tunkenutkasn.
Miten teillä hoituu? Kuntoutus on vaikeaa jatkaa kotona jos puolet porukasta on tilanteesta ulkona.
Aika kestämätöntä…
Olen melkein samanlaisessa tilanteessa, mutta jotenkin päässyt mukaan (en mielestäni tarpeeksi) kuntoutusjuttuihin. Perhe kuitenkin olette ja mielestäni kaikki siinä olevat tulisi ottaa huomioon ja mukaan asioihin ihan niinkuin ydinperheessäkin. Jos tarpeellinen tieto ei tule kaikille, on se kuntoutujalle huono asia ja myös sisarusten tulisi tietää ja olla kartalla missä mennään ja miksi kuntoutujalla on haasteita.