Siirry sisältöön
Nimetön

Mikä teidän mielestä on normaalia lasten välistä riitelyä? Pitäisikö huolestua kun oma poikani 11.v leikkii ja touhuilee ulkona kolmen muun samanikäisen kanssa ja aina heille tulee sanomista keskenään niin että joku lähtee leikistä pois. Silloin ei riitelyä ole kun kaksi leikkii keskenään mutta jos näitä poikia on kolme tai kaikki neljä niin varmasti tulee riitelyä.

Nimetön

Kerrot, että lasten välillä tulee riita, jos heitä on useampia kuin kaksi yhdessä. Mielestäni tilanne kuulostaa normaalilta ihmissuhteisiin liittyvältä. Ristiriitoja tulee meille kaikille, mutta se, miten toimia ristiriitatilanteissa on toinen juttu. En koe, että tilanteesta tulisi huolestua, mutta hyvää olisi, jos lapsesi voisi keskustella kanssasi siitä, miten toimia toisella tavalla niin että ko tilannetta ei synny, tai miten laittaa raja sille, mihin suostuu ja millä ehdoilla. Useamman leikkiessä yhdessä haetaan varmaan myös ns valtasuhteita, kuka päättää mistäkin. Tällöin rajan laittaminen on tärkeää, sillä kenenkään ei tarvitse leikkiä millä ehdoilla hyvänsä.Yksi tapa ratkaista riita on lähteä pois, mutta toinen on osata neuvotella asiasta, jos mahdollista ja tehdä yhteinen sopimus, miten toimitaan.

Nimetön

Hienoa, kun on kavereita. Riippuuko tuo asia siitä, mitä tekevät: ei tarvita montaa henkilöä leikkiin, tms. Halutaanko omia toinen vain itselle kaveriksi? Oletko kysynyt asiasta pojalta? Haluaako hän itse olla kahdestaan, miksi? Onko kolmannessa jokin vika? Millaisista asioista riitaa syntyy? Mitä pojat sitten yhdessä tekevät?
Käyvätkö kaverit teillä? Voisiko kehua siitä, että ovat kavereita ja kiva kun on kolme hyvää kaveria tms…
Kärsivätkö pojat asiasta itse, lähteekö kukin vuorollaan pois, vai onko se useimmiten joku tietty, joka poistuu joukosta (onko hyljeksitty)? Tosi vaikea sanoa asiasta mitään :)
Leikit taitavat olla nykyään erilaisia kuin ennen.

Nimetön

Kiitos vastauksestasi! Poikani puheiden mukaan riitaa tulee yleensä siitä että mitä tehdään…yksi haluaa pyöräillä,toinen kiipeillä ja kolmas pelata pleikkaria.Ilmeisesti kaikkien kolmen pojan on vaikea yhdessä päättää mitä tehdään ja leikit ovat myös minun mielestäni muuttuneet vuosien myötä.

Nimetön

kiitos vastauksestasi!

Vastaa aiheeseen: Lasten riitely

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös