Hei,
kiitos viestistäsi. Olet elänyt raskaita aikoja. Kerroit joutuneesi jättämään työsi ja asuinpaikkasi leskeksi jäätyäsi. Lapsillasikin muuttui koti, koulu ja kaveripiiri. Miten kotiutuminen vanhempiesi kotiseudulle on sujunut? Oletko saanut apua vanhemmiltasi?
Entä millaista apua ja tukea perheesi on muuten saanut? Oletteko saaneet jotain kriisiapua?
Pohdit paluuta aiempaan asuinpaikkaanne. Ilmeisesti voisit palata vanhaan työpaikkaasi? Minusta paluu työelämään kuulostaa hyvältä. Lastesi koulupäivät ovat jo varmaan kohta vähän pidempiä, ja ehkä heillä on myös harrastuksia koulun jälkeen? On hyvä jos sinulla on myös omaa, aikuisen elämää.
Elämä totaalisena yksinhuoltajana on välillä raskasta. Toisinaan tarvitaan apua muilta. Onko teillä tuttuja perheitä vanhassa asuinpaikassa? Ehkä he voisivat auttaa joskus. Mainitsit että lapsesi voisivat yöpyä kavereiden luona välillä. Miltä se lapsista tuntuisi? He ovat todella vähän liian nuoria olemaan yksin, tai kaksinkaan, yötä kotona, ilman aikuisen valvontaa ja turvaa.
Tunnetko ketään lukio- tai opiskeluikäisiä nuoria vanhalla paikkakunnallasi? Ehkä joku naapurin tai tuttavaperheen nuori voisi tulla teille yöksi yövuorojesi ajaksi pientä korvausta vastaan?
Oletko tiedustellut esimieheltäsi, josko voisit tehdä vuoden pari vain päivävuoroja? Monet työpaikat joustavat, jos työntekijä esittää selvän perusteen jouston tarpeelleen.
Miten olet toipunut miehesi kuolemasta? Oletko saanut tukea sukulaisilta tai ystäviltä? Läheisen kuolema on usein vaikea asia myös muille ihmisille. Aina sukulaiset ja ystävät eivät osaa auttaa. Monella paikkakunnalla on tarjolla apua leskille. Onko sinun paikkakunnallasi tukiryhmää tai vertaistukea nuorille leskille?
Esimerkiksi Suomen nuoret lesket ry toimii monella isommalla paikkakunnalla Suomessa. Heillä on myös verkkoyhteisö.
http://www.nuoretlesket.fi/
Miten lapsesi ovat pärjänneet? Onko heille tarjottu apua surun käsittelyyn? Miten koulu sujuu? Onko heillä kavereita?
Surutyö on pitkä prosessi. Ajan kanssa useimmat pääsevät surutyössä eteenpäin ja pystyvät palaamaan ns. normaalielämään, vaikka kaipuu ja taustalla oleva suru eivät ehkä koskaan jätä. Pikku hiljaa elämässä alkaa tapahtua myös tavallisia ja iloisia asioita. Jos pakahduttava murhe ei ala yhtään helpottaa vuoden-kahden kuluessa, kannattaa hakea ammattiapua.
Kukaan ei selviä elämästä kokonaan yksin. Kaikki tarvitsevat välillä apua ja tukea. Olet selvinnyt lastesi kanssa jo tähän asti. He kasvavat päivä päivältä, ja alkavat pärjätä jo itsekseenkin. Pikku hiljaa alkaa arki helpottaa. Nuoret voivat esimerkiksi osallistua kotitöihin, ja laittaa välillä perheen iltaruoan. Ehkä noin 15-vuotiaana voi nuoren jättää jo yöksikin yksin kotiin.
Muista huolehtia itsestäsi. Olet perheesi tärkein henkilö. Oma jaksamisesi on elintärkeää koko perheelle. Yritä saada mahdollisuus rentoutumiseen ja virkistäytymiseen esimerkiksi viikonloppuisin. Jos voisit jättää lapsesi vaikka vanhemmillesi pariksi päiväksi ja lähteä vaikka patikkaretkelle tai ystävän luokse yökylään.
Toivottavasti olet saanut päätettyä, miten toimit asuinpaikan vaihdoksen kanssa. Lapsille on tärkeää säilyttää elämässä jotain tuttua ja turvallista, kuten tuttu koulu tai omat kaverit. Mitä mieltä lapsesi ovat suunnitelmistasi?
Toivon teille oikein hyvää kevättä!
