Siirry sisältöön
Nimetön

onko mummu mennyt liian pitkälle ? saimme pojan joka on 2v6kk
uskomatonta mutta totta 69v mummu otti heti meidän pojan itselleen ja alko kasvattamaan kuin omaa lastaan. tänä päivänä olemme äidin kans eronneet kun emme saaneet perustaa perhetttä rauhassa kun mummo vei meiltä pienen pojan. tänäpäivänä mummu pitää kynsin hampain pojasta kiini eikä poika ole ollut ainuttakaa yötä oman äidin luona puhumattakaa et isänä olisin saanut olla pojan kanssa muuta kun nytten valvottuina tapaamisina jonka päätti äiti ja mummo kahdestaan. onko 69v mummu lapsellemme sopiva huoltaja ja kasvattaja. tällä tavalla toimii iisalmen sosiaalilaitos ettei tee yhtään mitään poikamme parhaaksi. uskomatonta mutta totta.

Nimetön

Kuulostaa aika pahalta…onkohan hänelle jäänyt päälle joku vaihde, tuntee että saisi vielä uuden mahdollisuuden kasvattaa lasta ”oikein”?
meillä oli toisinpäin, mummo ei välittänyt, eikä välitä vieläkään lapsenlapsesta, veti mieheni ja minun välit kireiksi. ei tarvi siitäkään nyt huolehtia, ollaan pojan kanssa kahdestaan,hyvä näin. Toivon että saat kuitenkin nähdä lastasi, tee niistä hetkistä tärkeitä! Ne hetket sitten jää lapsen muistiin. yritä olla mollaamatta äitiä ja mummoa, koska viha vain syö ihmistä, se ei johda oikeasti minnekään. Tee itsestäsi tärkeä ja korvaamaton.

Nimetön

Oot kovin murheissas ja ajattelet lapses parasta. Se on hyvä! Kun kuvioissa on sossu mukana, niin mummo ja äiti ei varmaan oo ihan yksin ratkasuja tehneet. Jotain perusteluja valvottujen tapaamisten järjestämiseen täytyy olla. Parhaiten autat asiaa, kun huolehdit nyt hyvin itsestäs ja toimit sopimusten mukaan. Varmasti saat lisää tapaamisia, kun asiat sujuu hyvin.
Lapsikin toivoo, että vanhemmat on hyvissä väleissä ja voi hyvin. Kaikkea hyvää sulle!!

Nimetön

Iisalmessa… tuttu tilanne. Ihmettelen, millä perusteella vanhemmat eivät saaneet lapsensa huoltajuutta? Kertoisitko vielä sen, kiitos. Rehellisesti.

Iisalmessa asuu lapsemme mummo, jolle jouduin takavuosina hakemaan lähestymiskieltoa lapsellemme, koska mummo ei ottanut lapsemme allergioita tosissaan, mustamaalasi minut ja manipuloi lasta.

Mitähän tuo 69 v mummo oikein ajaa takaa? Kieroutunut savolainen.

Vastaa aiheeseen: luovuttanut

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös