Siirry sisältöön
Nimetön

Hei,

olen lukenut aika paljonkin Syyrian tapahtumista ja ne ahdistavat minua kovastikin. Ehkä minun ei pitäisi ottaa selvää niin paljoa siellä tapahtuvista asioista, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteivätkö ne asiat tapahtuisi. EI niitä voi vaieta kuoliaiksi tai tapahtumattomiksi.

Joka paikassa puhutaan, miten vanhempi voi selittää asioita lapselle ja vakuuttaa että tämä on kuitenkin turvassa.

Mutta onko niin?

Kuka sanoisi minulle lohdutuksen sanoja, vakuuttelisi että olen turvassa, kun esim. Syyrian tapahtumatkin ovat päivä päivältä lähempänä suomea?

Kuka rauhoittaisi äitiä?

Nimetön

Hei! En minä uskalla luvata, että me täällä Suomessa loputtomasti olisimme koskemattomia tai mitään pahaa ei voisi tapahtua. Itsellänikin oli jossain vaiheessa pelkoja maailman tapahtumiin liittyen. Sitten aloin miettiä, että mitä oikein pelkään? Mikä olisi pahin mitä voisi tapahtua? Tällä tavoin osa peloistani alkoi näyttää omissa silmissäni niin hölmöiltä, etten vain enää osannut niitä asioita pelätä. Jäljelle jääneet pelkoni oli helpompi käsitellä kun niitä oli vähemmän. Eihän ne pelot taida koskaan kokonaan kaikota, mutta itse ainakin huomasin, että iso osa peloista oli oman mielen tuotoksia kun asioita vatvoi liikaa yksin omassa päässään.

Nimetön

Ahdistus ja pelko asioista joihin ei voi vaikuttaa on turhauttavaa. Mieti joskus mitä pelkäsit vuosi, tai kymmenen takaperin. Oliko pelko aiheellinen? Elämä on jatkunut peloista ja kärsimyksistä huolimatta.

Koita myös keskustella asioista ystäviesti kanssa. Miettikää yhdessä mitä voisitte tehdä kärsimyksen vähentämiseksi. Joskus pienikin asia voi tehdä olon paremmaksi.

Vastaa aiheeseen: Maailma

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös