Siirry sisältöön
Nimetön

Perheessä 3 tytärtä joista vanhimman murroikä sujui melko kivuttomasti, nyt aikuinen ja vielä nuorempi ”murkku” kotona.

Ongelmat alkoivat kesäloman aikana, silloin peruskoulun päättänyt tyttäreni halusi ”pitää hauskaa” kavereiden kanssa naapurikunnassa.Hauskanpito olikin kotibileitä ilman valvovaa silmää. Serkku ollut tolkuttomassa kunnossa ja ilmeisesti tyttärenikin, samalla tupakka tuli myös kuvioihin.

No kesä meni ja syksy tuli sekä muutto kotoa pois opiskelemaan. Opettelu uuteen ja vastuunottaminen itsestä toi lisää haastetta. Yöt venyivät koneen ääressä ja aamulla väsyttää eikä jaksa kouluun mennä.Ihmeellisiä poissaoloja ilmestyi. Viikonlopuksi kotiin mutta kylille tietysti. Kotiintuloaikoja kiristettiin, kun jäi kiinni juomisesta. Ei ilmestynyt sovittuna aikana paikalle ja puhelimella ei saa yhteyttä, oli painajaisyö etsiä 5 tuntia keräten kavereiden yhteystietoja ja yrittää löytää kadonnutta. Aamuyöstä tuli humalaisen sotkuista tekstaria, mitä varten olet koko kaveripiirin laittanut häntä etsimään. En saanut tyttöä yöllä kotiin mutta aamupv.llä hain ja pitkän keskustelun seurauksna menikin ok monta kuukautta, mutta täysi-ikäisen poikakaverin tultua kuvioihin on ns.”mopo karannut käsistä”. Kyyti on kotiin mutta ajat on mitä sattuu. Tupakointi on taas lisääntynyt ja juomisesta jäi kiinni, kotiin tuli onneksi nukkumaan ja keskustelu sujui asiallisesti anteeksipyynnön kera. Viime yön vietti missä lie, ei halunnut kertoa, kun laitan kuulemma poliisit perään. Väitti ettei ole juomassa, muta viestin tyylistä päätellen humalassa oltiin taas. Ja taas meni yö valvoen..
En enää tiedä paljonko venyn tai jaksan, mehut on aikalailla vähissä sekä itku herkässä. Tuntuu että olen täysin epäonnistunut kasvattaja. Isän ja tyttären välit tulehtuneet vuosia sitten, yritä sitten yksin setviä kaikki! Ei jaksa enää.. vieläkö kestää kauan?

Nimetön

Kysäsepä tytöltä itseltään ;) ! Kysyin kerran pojaltamme, silloin 17v, miten kauan tuo menovaihe kestää ja milloin järki palaa päähän. Murkkuilu alkoi jo 13v, joten olimme jo jokseenkin täynnä… Poika arveli, että pari vuotta vielä. Tuosta on kulunut reilu vuosi ja järki on palannut!! Siis hieman etuajassa :D

Tyttösi on alaikäinen, joten voit vallan hyvin hankkia kuraattorin, terkan, nuorisotyöntekijän tai sosiaalityöntekijän kehiin. Suosittelen! Nuoren on oikeasti ymmärrettävä, että noin ei voi toimia. Tuo kavereille ja kavereitten vanhemmille soittelu on myös varsin tehokasta. Yhteistyö on poikaa!

Nimetön

…minäkin mietin kauanko tätä kestää, oon niin väsynyt kun vaan voi olla. Öitä viettää missä sattuu myös meidän 16- vuotias tytär. Puhelimeen ei vastaa, eikä laita viestiä vaikka asiasta on sovittu monen monta kertaa. Sen tiedämme että tupakkia polttaa, alkoholista ei ole jäänyt kiinni (vielä).Lukio jäi kesken, jatkosta ei tietoakaan. Sen olen sanonut, että kotiin et makaamaan jää, opiskele sitten missä vaan. En edes tiedä mistä sitä apua hakis, oon välillä niin kiukkunen että…ja taas välillä niin surullinen, …

Poikamme onneksi käy tunnollisesti lukiota ja menestyy erittäin hyvin, ihan erilainen, kasvatus kuitenkin on täysin samanlainen. Tytär joskus kysyykin oonko varma että on meidän lapsi ettei vaan olis sairaalassa mennyt jonkun toisen synnyttäjän kanssa sekaisin :-)

psykologin juttusilla on käyty, mitään kummallista ei kuulemma selviä, tyttärellä ilmeisesti vaan kova tarve irrottautua vanhemmistaan….

Välillä keskustelee todella asiallisesti kaikista maailman asioista ja välillä taas ……

valoako tunnelin päässä???

Nimetön

Ihan sama tilanne ja ollut monta vuotta. Tyttö 17 v. Toinen lapsi ihan toisenlainen. Tilanne juuri niinkuin edellisellä viestin kirjoittajalla. Hermoja todella kysyy. Nykyään viikonloput on viikon pahimpia päiviä, kun tietää että taas kädenvääntöä ja valvomista riittää.
Raskasta on. Jos en saa tyttöä kiinni kännykästä (yleensä onneksi saan), niin soitan kavereille ja menen jopa bilepaikalta hakemaan, vaikka oma nuoreni tästä ei tietenkään pidä. Ei kyllä ole mitään herkkua lähteä yöllä ajelemaan. Bilessä on yleensä vielä paljon nuoria vaikkapa siinä klo 04 yöllä. Eli siitä voisin päätellä että ei todellakaan olla yksin näiden ongelmien kanssa. Jotkut vanhemmat ovat sallivampia, eivätkä ehkä näe mitään ongelmaa siinä asiassa. Itse en osaa olla niin suurpiirteinen, varsinkin kun tietää että alkoholi on yleensä nuorilla noissa bileissä kuvioissa mukana.
Yritetään jaksaa ja muistetaan yöllä valvoessamme, että ei olla yksin. Ehkä nuoret muutaman vuoden päästä osaavat arvostaa huolehtimistamme ja joskus järki heillä kaiketi päähän palaa.

Vastaa aiheeseen: Menojalka vipottaaa bilettäen

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös