Siirry sisältöön
Nimetön

Tervehdys.

Perheemme asuu ulkomailla tämän (luku)vuoden. Meillä on kaksi lasta ja näistä toinen täyttää neljä vuotta tämän jakson aikana.

Olemme alkujaan ajatelleet, että me tulisimme käymään Suomessa erikseen lapsen neuvolakäyntiä varten, mutta nyt olemme ryhtyneet epäilemään tällaisen matkan mielekkyyttä.

Kumppanini on kotoisin maasta, jossa oleskelemme ja reissun eräänä tarkoituksena on lasten kaksikielisyyden tukeminen. Tässä onkin onnistuttu, mutta sillä seurauksella, että viisari on heittänyt toiseen ääripäähän.

Suomessa lapsi puhui pelkkää suomea, vaikka ymmärsi molempia kotikieliä. Täällä lapsi ymmärtää kaiken, mitä sanon suomeksi mutta ei käytännössä puhu suomea juuri ollenkaan.

Niinpä olen ryhtynyt miettimään, mitä tuosta tarkastuksesta voisi oikeastaan kostua: siellä todettaisiin, että lapsi ei juurikaan puhu suomea.

Tämän tiedämme jo, eikä tästä voi mitään juuri päätellä.

Lisäksi minulla on käytännön ongelma: olen vielä kuitenkin valmistelemassa vierailua ja haeskelen verkosta lomakkeita päiväkotia varten, mutta en löydä mistään mitään.

Ajattelin kääntää nämä lapsen paikallista päiväkotia varten ja sitten taas vastaavasti päiväkodin palautteen Suomen neuvolaa varten. Mutta en siis löydä tyhjiä lomakkeita verkosta.

Kuulen mielelläni ajatuksenne tilanteestamme sekä vinkkejä lomakkeista.

Nimetön

Hei!

Siihen en osaa ottaa kantaa, että onko mielekästä matkustaa neuvolan takia, mutta kaikkiin muihin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin saa varmasti helpoiten soittamalla neuvolaan.

Itse olen menossa oman poikani kanssa 4-vuotisneuvolaan parin viikon päästä, ja käsittääkseni siellä keskitytään paljon muuhunkin kuin kielelliseen kehitykseen.

Tsemppiä pohditoihin!

Nimetön

Hei!

Meillä lapset ei ole vielä 4v, mutta molempien kanssa olemme asuneet ulkomailla siten, että osa neuvoloista on jäänyt väliin. Itse en koe mitään menettäneeni, jos on joku asia askarruttanut olemme olleet neuvolaan yhteydessä meilitse tms. Jouluna käymme muutenkin Suomessa, niin viemme vauvan neuvolaan, muuten odottaisin ensi kesään.. Mutta kannattaa tehdä siten miten itse parhaaksi kokee!

Nimetön

Hei.
En lahtisi nauvolakaynnin takia Suomeen. Sinuna kavisin tavallisella lastenlaakarin vastaanotolla. Ainakin Saksassa lastenlaakarit hoitavat lasten kehitykseen liittyvat tarkastukset aivan samoin kuin Suomessa neuvola. Itsekin soittelin aika usein neuvolaan, kunnes koin sen tarpeettomaksi, koska Saksassa systeemi oli loistava (oma laakari tuli esim korvatulehduksen takia keskella yota kotikaynille!). Maiden ja paikkakuntien valilla on tietysti eroja.
Tyttareni on syntynyt Saksassa ja vaikka puhuin hanelle jo vauvasta asti vain suomea, han alkoi 2-3-vuotiaana vastaamaan saksaksi. Joskus han saattoi puhua molempia kielia sekaisin. Puhuin hanelle johdonmukaisesti aina suomea ja lopulta han ei enaa sekottanut kielia, vaan puhui sita kielta mita hanelle kulloinkin puhuttiin. Nyt han kay koulua englanniksi ja on kaytannossa kolmikielinen.

Vastaa aiheeseen: Nelivuotisneuvolaan ulkomailta

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös