Olen jo ihan toivoton 15-vuotiaan poikani kanssa! Meillä on tapahtunut noin vuoden sisällä kotona outoja katoamisia. Rahaa hävinnyt lompakosta yms. Poika aina jyrkästi ja loukkaantuneena kieltää vieneensä mitään ja koska en pysty mitenkään todistamaan varkautta, asia on pitänyt aina unohtaa ja toivoa, että on itse erehtynyt.
Mutta nyt on kadonnut kaapista yksi lonkero ja olen ihan takuuvarma,kuinka monta niitä olin sinne ostanut juuri muutama päivä sitten! Ja vaikka olisi todisteena kuitti ostoksesta, poika vain kiistää kaiken!Hän ei ainakaan ole juomaa vienyt! Taaskaan en pysty mitään todistamaan,joten mitä teen?
Uhkasin viikkorahojen menetyksellä ja lisäksi kotiarestilla, koska valehtelee mulle.Vastaus oli, että hän ei kotiarestiin jää jostain, mitä ei ole tehnyt!
Luottamus poikaan on itselläni jo ihan nolla. Alkoholikokeiluja hänellä on jo ennenkin ollut ja samoin tupakkaa polttaa ainakin silloin tällöin. Molemmat tietysti jyrkästi kiellän alaikäiseltä lapselta, mutta minkäs teet?
Eilen kirjoitin kommenttia yli tunnin, sitten se katosi bittiavaruuteen. Mitä lienen tehnyt.
Yritän jotakin tässä pohdiskella. Ihan ensin: maailma ei kaadu ihan pienestä, eikä suurestakaan. Ja: asioilla on taipumus selvitä. On
hyvä, että olet niin turvallinen vanhempi, että hän uskaltaa uhmata. Sinun ensisijainen tehtäväsi on (MLL) kestää. ja olla aikuinen.
Äitini (vm 1907), sanoi poikamme synnyttyä: ”poika saa tehdä vaikka 10 markan vahingon päivässä” ! Ajatus kai oli se, että kyllä
hän sen edestä vielä työtä tekee.
Valehtelu ja varastaminen ja uhma, ylimielisyys ym. voivat loukata pahastikin ja syvältä. Voisitko ajatella, että varastetut asiat ovat
ikäänkuin elinkustannuksia, oppirahoja, joita kasvaessa menee ja että pääasia on kuitenkin se, että olet pojallesi korvaamaton, ja
hän sinulle! Näin myös murrosiässä, jossa nuori voi esittää olevansa paljon vanhempansa yläpuolella, et ymmärrä mitään, tms.
Tämä siis, jos rahamäärät ovat pieniä. Jos ne ovat isoja tai varastaminen on jatkuvaa, ota yhteyttä henkilökohtaisesti johonkin
neuvojaan. Apu voi silloin olla tarpeen molemmille. On parempi ottaa yhteyttä liian helposti kuin turhan myöhään; antaa tilanteen
jatkua ja jatkua.
Kirjeestäsi saa sen kuvan, että elät kahdestaan poikasi kanssa. Saat siis yksin ottaa vastaan nuoren tunnekuohut, vaikenemisen,
provosoinnin, ylimielisyyden, mahdolliset vanhemman inhoamiset ja häpeämiset yms… jotka siis näiden sivustojen mukaan kuuluvat
murrosikään. Siten nuoren on helpompi irrottautua lapsenomaisesta suhteesta vanhempiin. Mieti millaista apua ja keneltä voisit
elämäänne saada. Mistä positiivinen miehenmalli? Olisiko ystäväpalveluita (SPR), setää, ukkia, naapuria, joka tekisi pojan kanssa
joskus miesten juttuja.
Kirjeestä kävi myös ilmi kuinka väsyneeksi/keinottomaksi tunnet tällä hetkellä olosi. Silti et sanallakaan vihjannut aikovasi luovuttaa:
siitä saat kiittää itseäsi ja olla ylpeä. Murrosiässä nuori muuttuu niin monella tavalla: miehuuden löytyminen, ulkoiset muutokset,
uudet tunteet toista sukupuolta kohtaan, irrottautuminen lapsen roolista ja asemasta. Kaveripiiri tulee tärkeäksi tueksi
irrottautumiselle ja on tärkeää, että tulisi ikäistensä hyväksymäksi.
Koska vanhemmista yritetään irrottautua, nuoren voi olla vaikea puhua heille niistä asioista, jotka sillä hetkellä mietityttävät ja ovat
hankalia. Tuntosarvet valmiusasemiin, ei liian lähelle nuorta (niinkuin lasta), käytä aikaa poikaan/pojan kanssa, jos ei halua, yritä
keksiä jotakin yhteistä tekemistä, joka häntä kiinnostaa.
Melkein sanoisin, että JÄTÄ SYYLLISEN ETSINTÄ JA TODISTELUT. Ne taitavat vain johtaa suurempaan sotkuun ja umpikujaan
(kokemusta on). Isommasta asiasta ON KYSE POIKASI ELÄMÄSTÄ.
Kyllä SINÄ TIEDÄT, paljonko rahaa sinulla on ja montako juomaa kaapissa on. (Joskus on vaikea itsekin uskoa, että läheinen voisi
tehdä jotakin tuollaista.) Luovu todistelusta. Luovu väittelystä, jota ET VOI VOITTAA murrosikäisen pojan kanssa. Kun toinen syyttää,
toinen automaattisesti puolustautuu, sitä tiukemmin, mitä tiukemmin toinen syyttää. (Siis usein.) Siitä tulee vain tappelu, riita, jota ei
saa ratkaistuksi ja joka vahingoittaa välejänne, vaikka toinen tunnustaisi. Ne ovat täysin turhia. Kun väittelee tai riitelee, on samalla
tasolla nuoren kanssa. Nuori voi osata vedellä naruista, manipuloida, syyllistää, saada ajatukset ja tunteet sekaisin. Älä uhkaile, se
loukkaa. (Jos uhkaat, muista myös pitää lupauksesi. Muuten uhkauksella ei enää ole mitään tehoa.) Älä uhkaa sellaisella, mitä et voi
toteuttaa: esim. kotiarestia. Poika lähtee, eihän hän voi alistua olemaan enää pikkulapsi, jota määräillään.
Mutta PUHU rauhallisesti ja rauhallisella ajalla poikasi kanssa. Poikasi on kasvamassa kohti aikuisuutta: PUHU hänelle, niinkuin
ymmärtävälle ihmiselle puhutaan: KERRO TOSIASIAT: lompakossa oli XX€, nyt vain xx€.Itse en ole käyttänyt / käytin vain x€. Kukaan
muu ei ole päässyt lompakolle. Mitä pitäisi ajattella? Nuori tajuaa, vaikka ei myöntäisikään. Osoita, että nuori alkaa vähitellen olla
yhä enemmän itse vastuussa elämästään. Millaista hän haluaa elämästään tulevan, mihin hän nuorena jo tottuu. Tottuuko
toimimaan oikein, vastaamaan teoistaan ja saamaan sitä kautta itsekunnioitusta, myöhemmin myös muiden kunnioitusta, vai onko
ihan sama tekeekö oikein tai väärin, mikä johtaa moneen haitalliseen asiaan elämässä, myös itsekunnioituksen puutteeseen. Väärää
käytöstä, tarkoitan nyt valehtelua ja varastamista ei tarvitse, eikä saa (mielestäni) hyväksyä : se kannattaa sanoa.
KERRO pojalle, MILTÄ SINUSTA TUNTUU, mutta vältä syyttävää sävyä: hämmentynyt, surullinen, et ymmärrä miksi näin. Onko
Hänellä kaikki hyvin? kiusataanko koulussa, missä porukassa liikkuu? tulisivatko kaverit kylään, tunnetko heitä, heidän vanhempiaan?
Mikä käsitys heillä on asioista?
Yläasteella toimiessani jouduin joskus puhuttelemaan nuoria. Kysyi: pitäisikö minulle olla ihan se ja sama, mitä sinusta tulee, mihin
totut? Ajatella, että jos isket päätäsi myöhemmin seinään, se on sinun pääsi, johon sattuu. Tuntui, että ymmärsivät, ajattelivat
ainakin.
Kerro pojalle rauhallisesti, että valehtelu ja varastaminen ovat väärin. Ja että niistä on seuraukset. Joskus sanoin, että kun eräs
oppilas vastasi johonkin pikkujuttuun valheellisesti: luottamus meni. Miten voin enää luottaa siihen, mitä hän sanoo, kun totuudella ei
ollut mitään merkitystä. Luottamus menetetään hetkessä, mutta sen korjaaminen, sikäli kuin se täysin onnistuu, voi kestää vuosia.
Tuntuu, että hypin asiasta toiseen, mutta sanon vielä: JOS SINÄ ET LUOTA LAPSEESI, KUKA LUOTTAA? Valheisiin et tietysti luota,
mutta lapsesi tärkeyteen, ainutlaatuisuuteen ja tulevaisuuteen, siihen, että hänestä kasvaa kunnon mies, siihen on luotettava kynsin
ja vaikka hampaat irvessä. Jos olet sanonut pojalle pahasti, selitä ja pyydä anteeksi. Nuori ymmärtää paljon ja antaa anteeksi. Oppii
samaan itsekin. Kun sinä luotat ensin häneen, hänkin paremmin luottaa sinuun.
Kerran eräs keski-iäkäs pariskunta tuli luokkani vanhempainiltaan. Jäätyämme kahden kesken, hehieman hämmentyneinä kysyivät,
kuuluko heidän pojalleen mitään erikoista koulussa (monilapsinen perhe). Vähän epäröiden sanoin, että lähikaupasta oli kuulemma
soitettu ja hänenkin nimensä oli näpistelijälistalla. Kummastelin, kun vanhemmat tuntuivat helpottuneilta ja kiittivät minua tosissaan,
kun asiasta kerroin. (Vaikka itsehän minun olisi pitänyt heille ilmoittaa. soittivat kaupasta kansliaan, ja joku vain ohimennen mainitsi
asiasta enkä sitten tajunnut ottaa heti asiakseni).No joitakin viikkoja sen jälkeen pojalle anottiin lomaa: oliko se Lapinmatkaa varten
tms. Täsmälääke tepsi: poika sai etsimänsä huomion ja mahdollisesti kahdenkeskistä aikaa, jota tuolloin tarvitsi. Ei huutoa eikä
selkäsaunaa. (taisivat olla huolissaan myös pojan sielustakin).
Kun olet huolissasi pojastasi, näytät että välität hänestä, ja että hän on sinulle tärkeä. Se on hänelle tärkeä tieto vielä vuosia. Tee
asia selväksi eri tavoin aina silloin tällöin, vaikkei ihan Lapinmatkaa voisi kahdenkesken tehdäkään. Jotakin ehkä kuitenkin? Puhu ja
kysy, vaikkei vastaisikaan. Tai vastaisi rumasti/hankalasti.
Nämä MLL:n sivustot on hyvät. Nisstä voi löytää omaan tilanteeseen sopivia vihjeitä. ”Lapsi varastaa” puhuu paljon pienemmästä
lapsesta, mutta siellä on joitakin asennoitumisia itselle, jotka ovat hyviä. Kannattaa lueskella ajn kanssa ”Onko nuorella kaikki hyvin”
ja ”Nuori-vanhempi-aikuinen-sanakirja, vastauksia murroskäisen vanhemmille”. Siellä näytti olevan ihan sovellettavaa asiaa!
”Kipupisteitä” -otsikon alla oli hyvää asiaa: tarkistuslista vanhemmille, tietoa psyykkisistä ongelmista, Miten vanhempi voi auttaa
nuorta.
Akuuttiin puhumisentarpeeseen on myös auttavat puhelimet, MLL:n, ev.lut.seurakuntien Palveleva puhelin, netistä löytyy.
Väestöliitollakin on nettisivuilla jotakin. Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 01019 5202 arkisin
klo 9.00– 06.00 lauantaisin klo 15.00–06.00 sunnuntaisin klo 15.00– 22.00. Omaan jaksamiseen kannattaa ehdottomasti etsiä
apua, jos siltä vähänkin tuntuu.
Iso kiitos. Tuo laittoi ajattelemaan että kuljemme oikeaa polkua ja jaksamme edelleen taistella lastemme puolesta, että heistä kasvaisi kunnon nuoria, vaikka nyt se polku niin kivinen onkin.