Tutulta kuulostaa, paitsi että olemme ns. Ehjä perhe,jossa kaikki asiat pitäisi olla kunnossa. Poika oli 12-vuotiaaksi kiltti ja hyväkäytöksinen, yläasteelle mentäessaä mikään ei sitten enää kiinnostanutkaan ja sen huomasi koulun arvosanoista. Välillä epäilin jo masennustakin,mutta taisi olla murrosikään kuuluvaa alakuloa vain,sillä kun kaveripiiri löytyi (huono sellainen),alkoi kiinnostaa kaverit,eikä mikään muu. Alkoi karkailut,alkoholikokeilut,tupakanpoltto,varastaminen (jäi kiinni monesti,poliisitkin toi), lopulta teki kioskimurron ja joutui lainhampaisiin. Voi sitä häpeän määrää täällä pikkukylässä,mitä koin. Tuska oli aivan kamalaa muutenkin, kun pelkäsin että poika on pilannut tulevaisuutensa. Otettiin kännykkä ja tietokone pois,mopon avaimet ja poika istui jonkin aikaa kotiarestissa. Aluksi tuntuikin,että poika muuttui! Alkoi hakeutua meidän seuraamme,tuli katsomaan telkkaria ja jutteli. Sitten yhtäkkiä tajuttiin,että hän karkailee öisin kylille… alkoi kyttääminen,heräily ja valvominen öisin, välillä ehti paetakin. Sakkoja sai yli 400e, isänsä maksoi kaiken =((( eihän tuolla tuloja olisi ollutkaan. Sovittiin,että poika maksaa työllä takaisin, mutta alkuinnostuksen jälkeen sekin kaatui. Lopulta kun poliisit kuljetti näpistyksen jälkeen kotiin, en enää jaksanut. Päätettiin että poika menee isovanhemmilleen lähikaupunkiin. Aluksi kaikki meni hyvin, sitten sama alkoi sielläkin. Näpistelyt onneksi jäi, poika säikähti,kun raahasin hänet sossuun ja sos.täti ilmoitti teon seuraukset. Sosiaalitoimistosta emme me vanhemmat saaneet kuitenkaan yhtään mitään apua, olemma kuulemma hyvä perhe ja tämä vaan kuuluu ikään. Ihan uskomatonta! Itkin sielläkin, poika ilmoitti vain meidän olevan natseja, jolloin sos.tantta luennoi meille vanhemmille vanhemmuudesta ja että olemme liian tiukkoja.
Poikaan ei ole voinut enää aikoihin luottaa, hän esim. vie kaljat ja tupakat, jos isänsä sellaisia tänne jättää kotiin. Rahat pitää lukita vaatehuoneeseen ja tämä on mielestäni jo ihan sairas kuvio. Viime yöksi ei jälleen tullut sovitusti vaan ilmoitti menevänsä jollekin tytölle ja sulki sitten puhelimen. Olen tällä hetkellä niin raivoissani etten viitsi edes häntä etsiä mistään. Jossain menee äidinkin jaksamisen raja. Muut lapsemme ovat nuorempia, vanhin heistä 14v eikä hänen kanssaan ole mitään vastaavaa koettu.
Hopsista heijaa! Tuttuja juttuja meilläkin, sillä erolla, että meille sossun tädit ja sedät tarjosivat kyllä apua. Hyviä vanhempia olette epäilemättä, mutta apua tarttisitte silti. Joskus murkut kerta kaikkiaan ovat mahdottomia ja tarvitaan vähän ulkopuolisia aikuisia pistämään niitä järjestykseen. Mahtaako syynä olla pieni paikkakunta ja sossun niukat resurssit.. Eipä kannattaisi nyt sossun nuukailla, vaan auttaa teitä pojan kanssa, jotta poika palaa raiteilleen mahdollisimman pian. Niin tulee varmaan tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin, mutta tiedän tuon epätoivon tunteen. Ehdottaisin, että koetatte sitkeästi löytää apua sosiaalityöstä, koulukuraattorilta, nuorisotyöstä, mitä paikkakunnaltanne suinkin löytyy.
Meillä on iso katras lapsia, joista yksi eli hurjan nuoruuden. Nyt kadonnut lammas on palannut ;)
