Olen eroamassa lapseni isästä, koska me emme vain yksinkertaisesti sovi toisillemme. Olemme olleet ns. on-off suhteessa kohta neljä vuotta ja meillä on piirun alle 2-vuotias poika. Kun viimeksi päätimme koittaa yhdessä elämistä, muutin hänen perässään toiselle paikkakunnalle, n. 180km:n päähän ”kotoani”. Ei varmaan yllätä kun kerron että ne samat ongelmat saapuivat jälleen elämäämme kutakuinkin välittömästi kun olin saanut muuttokuorman purettua. Samat ongelmat siis ja tukku uusia. Pahimpana kuitenkin väkivalta, niin henkinen,kuin fyysinenkin. Tammikuussa yksi riidoistamme johti siihen että mies hyökkäsi päälleni ja minä puolustauduin. Lopputulos verta-> ambulanssi->poliisi. Mies kuljetettiin putkaan, minä jäin kotiin. Varmaan sanomattakin selvää että myös alkoholilla oli osuutta tapahtumiin, itse olin juonut neljä olutta, mies runsaammin. No yhtä kaikki, lastensuojeluilmoitus tehtiin ja sossut kävivät luonamme maaliskuun lopussa. Mies ei suostunut sosiaali-ihmisiä tapaamaan, joten olin tapaamisessa yksin. Kerroin rehellisesti perheemme tilasta, joskin kaunistellen miehen alkoholin käyttöä, mikä on päivittäistä. Joka ilta ainakin ”muutama”. Meille ehdotettiin sekä perheneuvolaa ja a-klinikkaa. Mies ilmoitti samantien ettei aio tulla kumpaankaan, joten olen nyt hakemassa apua vain itselleni. Viime viikonloppuna laitoin lapset hoitoon miehen siskolle ja päätin ottaa muutaman. Mies teki saman päätöksen ja kuinka ollakkaan alkoi haastamaan riitaa. Minä (ihme kyllä!) en provosoitunut. Mies lähti ja minä päätin lähteä myös käymään kaverilla johon minut oli kutsuttu. Noh, tapahtumarikkaan illan aikana päätin etten viitsi ottaa enempää, mutta halusin kuitenkin käydä baarissa. Kotiin kävelin kiltisti aamusta oltuani juomatta edellisestä ilta kymmenestä. Seuraavana päivänä puolenpäivän tienoilla hain lapset ja lähdimme käymään äitini luona niinkuin oli sovittu. Miehestä ei ollut tietoa, enkä kauheesti kysellytkään. Tänään mies sitten kertoi että hänellä on kuusi todistajaa sille että olin lähtenyt ajamaan humalassa lapset kyydissä, aikoo käyttää kuulemma sitä mua vastaan oikeudessa. Samoin kertoi että todistajia olisi myös lukuisille laiminlyönneille lasten hoidossa. En kuulemma ole noussut aamulla ylös, tehnyt lapsille aamupuuroa saati vaihtanut nuoremmalle vaippaa. Ja olivatpa kuulemma sopineet kaverinsa kanssa että tulee todistamaan että olen käynyt baarissa useammin kuin mies, olivat laskeneet. Ensin raivostuin.. kuinka se voisi valehdella niin. Mutta sitten heräsi pelko siitä että jos sitä uskotaan. En ole maailman täydellisin äiti, mutta teen parhaani ja lapsillani on perustarpeet olleet aina hoidettu. Samoin vietän aikaa lasten kanssa, mitä mies ei tee. Hän lähtee aamulla ja tulee illalla, yleensä kuitenkin laittaa pojan nukkumaan. On ”töissä” samassa pihapiirissä ja iltaisin jää ”pomon” kanssa ottamaan kaljaa, katsomaan televisiota tai istumaan netissä treffipalstalla.Tuo lainausmerkeissä työ tarkoittaa sitä että hän on töissä pimeesti, jonka jätin muuten myös kertomatta sosiaalityöntekijöille. Onko teistä kenelläkään kokemusta siitä miten paljon nuo valehtelut vaikuttaa huoltajuuskiistassa? Ja jos jotain käytännön vinkkejä ja neuvoja samassa tilanteessa olleilta saisi, niin olisin äärettömän kiitollinen.
Perheenne elämä kuulostaa todella, todella epäterveeltä kasvuympäristöltä lapselle.Puhuit ristiriitaisesti siitä onko teillä yksi vai useampi lapsi mutta yhtäkaikki, todella huolestuttavaa.
Ensimmäinen neuvoni:eroa välittömästi. Alkoholi ja väkivalta eivät kuulu lapsiperheen elämään. Toinen neuvo: ole rehellinen ammatilaisille. Miksi suojelet miestäsi vähättelemällä hänen alkoholinkäyttöään tai jättämällä kertomatta pimeästä työstä?
Jätä itse alkoholinkäyttö. Viranomaiset uskovat varmasti sinua, tiedät kyllä mikä on totuus. Pystytkö huolehtimaan lapsista? Näin epämääräisessä tilanteessa voisi huostaanotto olla teille hyvä ratkaisu. Muista, että LAPSET ovat tärkein asia.
Mikä sai sinut epäilemään että minä en pystyisi huolehtimaan lapsistani? Lapsia siis kaksi, joista nuorempi yhteinen ko. miehen kanssa. Minä itse käytän alkoholia ”normaalisti”, en ole alkoholisti. Miehen alkoholi-ongelmaa kaunistelin ehkä sen takia että jostain syystä niin alkoholistien kumppanit tekevät. Ja miksi ihmeessä huostaanotto olisi tässä tapauksessa edes vaihtoehto, jos olen hakenut apua perheellemme ja ero on edessä. Ero edessä tarkoittaa sitä että joudumme toisteiseksi jakamaan vielä asunnon. Lapset on hoidettu ja eikä kukaan viranomainen ole koskaan kyseenalaistanut kykyäni hoitaa lapsiani. Kyse oli lähinnä siitä että kuinka moni vastaavanlaisessa tilanteessa, jossa ex valehtelee, on silti saanut lapsen huoltajuuden. Vaikuttaako valehtelu ja saako siitä sanktiota? Tiedän tapauksen jossa nainen syytti miestään yhteisen tyttären hyväksikäytöstä. Mies menetti tapaamisoikeuden siksi ajaksi kun asia tutkittiin. tyttöä tutkittiin ja hutkittiin kaksi vuotta ja siinä ajassa tyttö ja isä olivat jo vieraantuneet melko paljon. Eli niillä valheilla voi todellakin olla kauaskantoiset seuraukset. Minä tein ainakin yhdestä valheesta lopun, tekemällä rikosilmoituksen perättömästä lausumasta ja kunnianloukkauksesta.
Nyt kannattaa kyllä laittaa elämä takaisin raiteilleen ja lopetettaa juopottelu. Lapset eivät voi odottaa vanhempien selviämisiä krapulasta tai katella humalaisia. Heillä on oikeus saada asua kotona rauhassa pelkäämättä milloin vanhemmat ratkeaa ryyppäämään.
Miehen kanssa on puhuttava asiat selviksi. Hän joutuu valitsemaan joko pullon tai teidät. Taidat tietää kumman hän valitsee. Sinunkin on valittava pullo tai lapset.
Sosiaaliviranomaisen on kuultava myös lapsia. Oletko ajatellut koskaan sitä, haluavatko HE asua teidän kanssa?? Entä jos he sanovat ” Ei haluta.”
Asiat on pakko panna tärkeysjärjestykseen.
Jos minä olisin sosiaalityöntekijä olisin todella huolestunut teidän tilanteesta jarupeaisin miettimään huostaanoton mahdollisuuksia koska se on lapsen edun mukaista ei vanhempien. Lapset ovat viattomia kuuntelemaan aikuisten riitoja saati katsomaan juomista. Tässä yhteiskunnassa on aivan tarpeeksi alkoholisti äitejä ja narkkareita ei he ole ansainnut aitiyttä. Jos minä olisin sinä lopettaisin juomisen jamuuttaisin pois. Kuka tuollaista juoppo ukkoa katsoo HALOO järki käteen lapset edelle ei niiden tarvi kestää turvattomissa olosuhteissa. Ja vaikka ette tappele lasten kuullen niin ei ne kuitenkaan niin tyhmiä ole etteivät aisti että kaikki ei ole kunnossa. Aivan hirvittää ajatella tuota elämänmallia. Toivottavasti tulet järkiisi ja pian ennen kun on liian myöhäistä. Perhesurmiakin on jo aivan tarpeeksi ja mistä sellaiset on saanut alkunsa Mustasukkaisuus,alkoholi ja väkivalta. Voi niitä lapsiraukkoja!
Thank God, et ole sosiaalityöntekijä koska et selvästikään osaisi hommiasi ollenkaan. Mitäs jos jätetään nuo keittö-psykologin työt niille jotka on oikeasti kouluja käynyt ja ammattiinsa valmistunut. Eikö hän huostaanottoa olisi ruvettu järjestämään jos siihen olisi löytynyt tarvetta.
Mitä on tapahtunut viime kirjoittelun jälkeen? Oletko saanut asiat järjestykseen? Ymmärsin, että halusit juuri lasten takia tehdä järkeviä muutoksia elämään kuten omaan alkoholinkäyttöön. Toivottavasti pysyit vahvana, sillä sitä tarvitaan aina erotilanteessa ja varsinkin jos puoliso alkaa uhkailla.
Ajattelen, että näin jälkeenpäin, että jos vaan pystyt olemaan mahdollisimman rauhallinen viranomaisten ja puolison edessä, niin se varmaan paras. Hanki sinäkin luotetavaa tukiverkkoa ympärillesi turvallisuussyistä.
Toivotavasti sait lapset mutta toivottavasti myös lasten isä on halunnut olla vielä isä lapsilleen…
Kyse on aina lapsien hyvinvoinnista eli alkoholihan ei kuulu lapsiperheeseen ja saatikka että lapset näkevät sitä jatkuvasti. Äitinä itse ainakin olen sitä mieltä, että jos ei mitää lapsiin hoidollisiin kaltoinkohtelua ole liittynyt niin lapset kuuluvat äidille ja sekin että miehesi juo nuinkin paljon niin se on jo käräjäoikeudessa kyseenalaistettava, että voiko hänelle yksinkertaisesti antaa lapsia hoidettavaksi. Itse en kyllä antaisi lapsiani tuollaiselle miehelle.. saisi kävellä ulos talosta heti..huhu.. jaksamisia