Siirry sisältöön
Nimetön

Hei, meillä poika on aina ollut huono nukkumaan ja pistäytymis unikoulun jälkeen saimme yöt rauhallisimmiksi ja oli öitä että nukkui aamuun asti. Nyt on taas kaikki toisin.viime yönä tunnin välein piti käydä. yöimettämisen jätin n.2kuukautta sitten, maitoallergia todettu, , pulauttelee välillä enemmän ja vähemmän ja nieleskelyä on päivittäin. Onko nyt yhtäkkiä tullut allergiseksi jo jollekin kauan saamalleen ruoka-aineelle vai mistä voisi olla kyse?

Nimetön

Voisikohan kyse olla kehittymättömästä mahaportista eli refluksimaisista oireista.
Pää riittävän korkealle, ihan sängynpäätyä kohottamalla. Ja toisaalta levottomia unijaksoja vaan saattaa olla. Toiset on sikeäunisia, toiset ei.

Vastaa aiheeseen: pian 8kk jatkuvat levottomat yöt

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös