Siirry sisältöön
Nimetön

Ihana kiltti poikani on alkanut saada raivokohtauksia.
Tänään hän oli kipeä ja väsynyt ja suuttui kun ei saanut uusia housuja kun kiroillen niitä pyysi. Hän repi huoneensa ovet heitteli tavaroitansa, pöydän jne. syljeskeli seinille ja kiroili.
uhkasi karata. otin kännykän pois siinä vaiheessa kun alkoi repiä ensimmäistä kaapinovea. siitä hän meni ihan raivariin ja tämä raivokohtaus jatkui ja jatkui.
Tämä on jo toinen kerta, näihin kohtauksiin liitty aina se että hän on väsynyt ja hän provosoi kiroilemalla ja vaatimalla jotakin.

Nimetön

Puhu pojalle ensiksi. Kaikki laitetaan monesti ”iän piikkiin” mutta siellä takana voi monesti kyteä jotain isompaakin, ei aina ja asia voi olla vaan pikkujuttu, mutta kuitenkin.
Stressaako tai ärsyttääkö häntä joku?
Onko kokoajan kohtausluontoisia, muuten on ihan normaali lapsi? Todennäköisesti on normaalia mutta jos ilmenee pelkkinä vihaisuuskohtauksina niin voisiko mennä vaikka terveydenhoitajalle tms?

Ole lempeä mutta tiukka, jos suutut ja alat huutamaan niin se on monille vaan palkinto minkä voi saavuttaa. Lisäksi kun olet lempeä myöhemmin voi poika alkaa häpeämään tekosiaan koska käyttäytyi niin sopimattomasti kun sinä olit kiltti (kokeiltu on).

Joten ole tyyni, kun toinen on vihainen ja stressaantunut yms, jokainen tarvitsee jonkun joka rauhoittaa eikä lähde mukaan. Se voi olla vaikeaa mutta etsi lähipiiristäsi tukea ja apua tilanteeseen, uskon että pärjäät hyvin!
Älä ”uhkaile” psykologeilla tai huostaanotoilla jne mitä monet kokeilee, se vain lisää ahdistumista.
Sano sen sijaan rauhallisesti että pyydä nätimmin, katsotaan niitä housuja jne.
Lisäksi poika voisi auttaa siivous ja korjaustöissä mitä aiheutti.

Siunausta!

Nimetön

Kannattaa keskustella asioiden tienaamisesta tekemällä jotain niiden vuoksi. Ei pelkästään vaatimalla vaatien mitään anneta, vaan pitää olla joku vastike. Etsi keskustelulla mikä on väsyneisyyden ja uusien tavaroiden oston alkusyy.

Nimetön

Pojan raivareille on varmasti syynsä. Mutta mistä ihmeestä hän on saanut noin erikoisen mallin raivota?

Vastaa aiheeseen: Poikani murrosikä

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös