Siirry sisältöön
Nimetön

Hei!
Teimme vastikään positiivisen raskaustestin ja odotamme siis toista lastamme. Ensimmäinen on 4-v.
Ajattelimme kertoa rakaudesta vasta ensimmäisen ultran jälkeen, koska on pelko tuulimunasta tms. Ensimmäinen neuvolakin vasta kahden viikon päästä.
Nyt raskauspahoinvointi nostaa päätänsä sen verran voimakkaasti, etten pysty olemaan normaalia päivää lapsen kanssa kaksistaan. Minulla vuorotyö, miehellä virka-aikainen työ, joten olen 1-2 päivää viikossa lapsen kanssa kaksistaan päivän kotona.
Tänään esim. tein aamusta ruuan, otin lakanat sängystä pois ja pesin yhden koneen pyykkiä -> niin voimakas pahoinvointi, ettei puhettakaan että pystyisi puistoon menemään. Makuuasennossa olo siedettävä, pystyssä pahoinvointi provosoituu. Lapsi katsoi päivällä useamman tunnin videoita/teki tabletilla tehtäviä, jotta pysyin olemaan vaakatasossa.
Miten lapselle tämä pitäisi selittää? On todennäköisesti kovasti innoissaan vauvasta, mutta toisaalta oma pelko keskenmenosta/tuulimunasta vielä suuri, eikä tahtoisi turhia lupauksia antaa.
Tai ideoita pahoinvoinnin taltuttamiseen?

Nimetön

Hei ja onneksi olkoon!
Ymmärrän että olet kovin innoissasi. Mielestäni voitte silti hyvin pysyä suunnitelmassanne kertoa asia vasta ultran jälkeen. Lapselle jää kyllä tarpeeksi aikaa sulatella tulevaa. Nyt voit sanoa, että voit huonosti ja joudut sen vuoksi lepäämään. Lapsi on varmaan itsekin ollut joskus sairaana ja ymmärtää kyllä tilanteen ja katsoo kiltisti lastenohjelmia, kun olet pitkänäsi.
Pahoinvoinnin taltutus on hyvin yksilöllistä, luulen. Ehkä muistat ensimmäisestä kerrasta, mikä sinuun silloin tepsi? Minulle auttoi raikkaassa ulkoilmassa oleskelu, kun pääsi kaikista levistäkin hajuista pois. Toivottavasti saat muitakin vastauksia ja uusia vinkkejä tähän.
Ihanaa odotusta sinulle!

Vastaa aiheeseen: raskauspahoinvointi

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös