Heippa. Kirjoittelen viestiä näin yöllä kun unettomuus vaivaa. Meillä on uusioperhe ja lapsista vanhin on tullut murrosikään. Tyrskyt ovat rajuja ja äidin jaksaminen on loppu. Olemme olleet perheenä yhdessä 10 vuotta ja meillä on nyt peninsula talossa. Murkku ei ymmärrä äidin väsymystä, ei anna nukkua vaan herättää päiväunilta vaatien milloin mitäkin. Tukiverkostoa meidän perheellä ei ole olosuhteiden pakosta. Mistä voimia kahtaalle, pienen vauvan hoitoon imetyksenineen ja murkun kanssa tasapainoilemiseen. Syyttää ja sättii minua päivittäin lähes kaikesta. Olen väsynyt näihin kauheisiin kilareihin milloin mistäkin. Haluaisin vain nauttia vauvasta ja kodin rauhasta. Nyt rauhaa rikkoo riidan jaksaminen ja säätäminen jottei kilareita tulisi. Neuvoja?
Hei,
Uuvuin itsekin, kun luin tarinaasi. Olen myös jaksamisen rajamailla, vaikka meillä ei vielä varsinaisia murrosiän rajuja kilareita tulekaan, mutta tuloillaan on. Nuorin lapsista valvottaa yöt, milloin tulee hampaita, milloin kipeänä jne. Hän on nyt 1-vuotias. Vanhin lapsistani on yläkoulussa, mutta luonteeltaan onneksi varsin rauhallinen ja auttavainen. Ainakin vielä.
Ymmärrän hyvin, että jaksamistasi koetellaan, mutta on hyvä muistaa, että nuorikin kokee suuria muutoksia, on väsynyt ja usein juuri auttamattoman ajattelematon tuossa iässä. Ehkä tahattomasti, ehkä osittain kokeillakseen rajoja.
Tiedän, että harva asia koettelee niin paljon, kuin oman jaksamisen ja väsymisen äärirajoilla kamppailu, jossa samaan aikaan pitäisi yrittää ottaa myös toiset huomioon, ja yrittää jaksaa ymmärtää! Se vaatii voimia ja lujaa tahtoa ja uskoa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi.
Meidän perheessä suurinta huolta minulle aiheuttaa puoliso, joka ei tahdo töiltään jaksaa tai ehtiä enää auttaa lastenhoidossa. Minua helpottaa vain tieto, että tämä kestää aikansa. Hetken päästä sitä huomaa, että lapset ovat jo maailmalla, ja kuinka niitä onkaan ikävä..
Yritä keskustella nuoren kanssa, jos hän saisi itsensä avattua sinulle, mikä mättää? Voisiko olla, että vauva aiheuttaa hänessä myös pientä kateutta äidin ajan puutteesta? Auttaisiko, jos löytäisitte jonkun teille yhteisen, kahdenkeskisen harrastuksen? Meillä tehdään yhden lapsen kanssa viikonloppuisin iltamyöhällä isoa palapeliä ja syödään herkkuja, ja viisivuotiaan kanssa taas väritetään ja piirretään yhdessä kun nuorimmainen nukkuu. Vanhimman kanssa käydään silloin tällöin leffassa tai syömässä ihan kaksistaan. MLL tarjoaa tarvittaessa myös lapsenvahti apua :)
Heippa. Vietän murkun kanssa mielestäni paljon aikaa. Toiset lapset, jopa vauva, joutuu välillä väistämään. Aika on vaikea lapsellekin, siksi tunnustan vain täällä että uuvuttaa. Lapselle en tätä myönnä. Hän on aina ollut vaativa persoona ja suhteellisen itsekeskeinen. Meillä on yhteinen harrastus sekä yhteistä aikaa viikoittain enemmön kuin muiden lasten tai mieheni kanssa. Tässä tilanteessa minulle ei ole yhtään omaa aikaa eikä tilaa. Olen henkisesti uupunut ja välillä olo menee jo masennukseksi ja toivottomaksi. Välillä tilanne on umpikuja enkä tiedä mistä puristaa voimia.
Sanot, että vain täällä tunnustat uupumuksesi. Mitäpä jos kertoisit murkkuikäisellesi väsymyksestäsi ja uupumuksestasi? Nehän ovat tunteita, joita jokainen kokee. Hänenkin olisi hyvä kuulla, etteivät äidit ole ihmeihmisiä, jotka jaksavat, jaksavat ja jaksavat. Ehkä voisit konkretisoida mikä kaikki väsyttää, esim. vauvanhoito, kotityöt, muiden vaatimukset, oma täydellisyyteen pyrkiminen (vai onko se sitä, minulla oli).
Ehkäpä murkku on jo sen huomannut, mutta kokeilee rajojaan – kauanko äiti venyy.
Ja ihan todella toivon, että uskaltautuisit muutenkin puhumaan perheen sisällä väsymyksestäsi, sekin jo usein helpottaa, että saa sanottua olevansa (ja antaa itselleenkin luvan olla) aikuinen, joka välillä väsyy.
Jos perheestä ei löydy tukea/apua, on hyvä puhua kodin ulkopuoliselle – neuvolassa, terveyskeskuksessa tai vaikka soittaa vapaaehtoispuhelimiin, niitähän löytyy monelta eri järjestöltä.
Pääasia olisi, että saat tunteesi jaettua ja sitä kautta apua. Väsymys kun on ihan ok.