Siirry sisältöön
Nimetön

Olen huolissani kun 1,5v tyttäreni tekee toisinaan sitä, että riisuu itseltään kaikki vaatteet ja vaipan pois. Ei se muuten huolettaisi niin paljoa, mutta kun tänään taas kävi niin, että laitoin tytön päiväunille ja kun kuulin hänen olevan jälleen hereillä, niin tyttö oli alasti pinnasängyssä, vaatteet ja vaippa lattialla ja vaipassa ollut kakka oli levitetty ympäri sänkyä ja seinään, jonka vieressä pinnasänky on. Harvoin tätä tapahtuu, mutta pohdin, että onko se ihan normaalia tuon ikäiselle vai olenko jo nyt jotenkin epäonnistunut kasvatuksessa? Elän yksin lapsen kanssa.

Aina kun on vaihtaa vaippa, niin tyttö aikalailla itse ilmaisee eleillä, että tahtoo vaippansa pois. Pottaillaan epäsäännöllisesti. Aluksi tyttö pelkäsi pottaa, nykyään ei lähtisi siitä lainkaan pois vaikkei pitkänkään ajan istumisen jälkeen pottaan ole tullut mitään. Pitäisikö antaa istua niin kauan, että jotain tulee???

Nimetön

Hei 1,5-vuotiaan tytön äiti!

1,5-vuotias alkaa olla jo siinä iässä, että hänen kanssaan voi alkaa harjoitella potalla käymistä. Kirjoitit, että alkujännityksen laimettua tyttäresi viihtyy potalla eikä haluaisi nousta siitä pois pitkänkään istumisen jälkeen. Hän on siis selvästi kiinnostunut siitä, mitä potalla tehdään. Herkkyyskausi kuivaksi opettelemiseen onkin useimmiten kahden vuoden korvilla.

Voit laittaa tyttösi potalle istumaan muutamaan kertaan päivässä, niihin aikoihin kun arvelisit vaipan vaihdon olevan käsillä. Jos pottaan sattuisi tulemaan jotain, siitä voidaan yhdessä iloita, mutta jos tuotosta ei synny, asiasta ei kannata tehdä sen suurempaa numeroa. Liialliset suorituspaineet voivat tehdä pottailusta lapsen näkökulmasta epämieluisan asian.

Olet huolissasi tyttäresi tavasta riisua kaikki vaatteensa ja vaippansa. Kirjoitat, että hän on myös satunnaisesti tuhrinut sänkyään kakalla. Mietin, että auttaisiko unihetkien riisumis- ja tuhrimisasiaan, jos tytölle pukisi unien ajaksi bodyn tai haalarin, jota tyttö ei saisi itse riisuttua päältään?

Tällaiseen ”kakkavahinkoon” kannattaa suhtautua rauhallisen neutraalisti ja olla moittimatta tyttöä. Näin kakkaamisesta ei tule häpeällinen ja ”kielletty” asia. Pohdit oletko jotenkin epäonnistunut kasvatuksessa. Uskon, että kysessä on ohimenevä vaihe tyttäresi normaalissa kehityksessä, ei missään nimessä merkki epäonnistuneesta kasvatuksesta. Kirjoitit, että tällaista sotkemista on tapahtunut harvoin. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että riisuminen ja kakalla tuhriminen alkaa olla toistuva ongelma ja sinulla on huolta lapsesta, voit ottaa asian puheeksi esimerkiksi neuvolalääkärin kanssa.

Tiesithän, että tukea vanhemmuuden kysymyksiin voi saada myös MLL:n Vanhempainpuhelimesta. Numero on 0600 12277 (0,08 e/min + pvm/mpm), ja puhelin on avoinna maanantaisin 10 -13, tiistaisin 10-13 ja 17-20, keskiviikkoisin 10-13 ja torstaisin 14-20. Puheluihin vastaavat koulutetut vapaaehtoiset päivystäjät, jotka ovat itsekin vanhempia.

Toivon sinulle ja pienelle tyttärellesi aurinkoista alkavaa kesää!

Lämpimin terveisin MLL:n päivystäjä Annina

Vastaa aiheeseen: Taaperon huolestuttavat touhut

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös