Kaipaisin kovasti neuvoja tilanteeseemme.
Olemme avovaimoni (nykyisen kämppiksen) kanssa olleet yli 6 vuotta yhdessä ja meillä on 2.5v ja 4.5v lapset. Kumppani tuli raskaaksi kun olimme seurustelleet 9kk. Lasten syntymien jälkeen suhteemme on ollut siedettävä. Välillä tosi mahtavaa ja välillä itseäni kuristavaa ja liikaa voimavaroja vievää. Olemme nyt tilanteessa missä kumppanillani ei ole enään isoja tunteita seurustelu mielessä minua kohtaan ja päätimme olla kämppiksiä jos hänellä heräisikin kipinä ja tunteet taas minua kohtaan. Emme haluaisi lasten takia muuttaa erilleen vielä tässä vaiheessa koska se olisi heille liian iso muutos. hän on ollut koko lapsien kanssa kotona alusta lähtien ja antanut itsestään Kaiken lapsille. Nyt hän haluaa vain pois kotiäiti roolista ja hakee jatkuvasti töitä. Lapset menisivät siinä vaiheessa päiväkotiin ja hän pääsisi kiinni aikuisten elämään. Kotiäitinä olon aikana hänen voimavarat eivät ole riittäneet suhteen liekin ylläpitämisessä. Masentuneisuutta on ollut mukana. Fyysinen puoli meillä on ollut vuosia isoin ongelma..olen tosi seksuaalinen ja haluan jumalaista kumppaniani todella usein. Ennen lapsia kumppani oli myös samanlainen ja meillä oli intohimoinen suhde. Haluan saada sen palon takaisin koska minun sisällä roihuaa edelleen sama liekki. Nyt kun olemme tilanteessa missä olemme lähellä eroa huomaan että kaipaan enemmän läheisyyttä kuin seksiä. Meillä on ollut 1.5kk nyt todella todella vaikeata ja kumppanini jäi kiinni seksiviestien lähettämisestä toiselle miehelle. Epäilin tätä kokoajan ja lopulta jäi kiinni. Viikkoa aiemmin hänelle selvisi että olin suudellut pari vuotta taaksepäin hänen parhaan kaverinsa kanssa. Hänen seksiviestittelyt olivat tapahtuneet ennen kuin sai tietää suudelmasta. Hän suuteli tätä toista miestä viikon kuluttua kun oli kuullut hairahdukseni. Muuta fyysistä ei ole tapahtunut. Hän epäiliä pettämistäni koko sen ajan mutta kielsin kaiken. En tiedä mikä olisi lopulta paras tapa toimia. Haluan antaa tilaa toiselle löytää ehkä se tunne taas minua kohtaan. Mietin että voisin yrittää katsoa tilannetta 3-4kk ja jos siihen mennessä ei ole tapahtunut muutosta niin parempi muuttaa erilleen. En vain usko että muutosta voisi tulla ennenkuin hän saa töitä? Mä kaipaan häntä tosi tosi paljon ja haluaisin olla lähellä, pussata ja hieroskella koska olen aina ollut sellainen. Nyt täytyy pitää näpit irti vaikka sovimmekin että seksiä voimme harrastaa jos välillä tekee mieli. Muihin ihmisiin emme koske. Onko kellään kokemusta voiko kämppäkaveruudella toinen löytää taas tunteet kumppania kohtaan? Minua vähän ahdistaa mutta haluan antaa lasten takia kaiken ja mielummin kärsin ja katson tämän kortin. Haluaisin tämän saada suhteemme toimimaan enemmän kuin mitään muuta.